Vihjeet 8.5.2023

Rovaniemen ravit 8.5.2023

 

 

1.lähtö

 

Hienotasoiset ja hevosrikkaat Mäntyvaaran maanantaiset kevätravit laitetaan liikkeelle aloittelevien 3-4-vuotiaiden lämminveristen kohtaamisella. Suosikin viittaa sovitetaan numerolle 3.PEREYRA L.A., vaikka viimeisin Rovaniemen startti ei juuri puhutellutkaan. Uran kaksi ensimmäistä kisaa antoivat kuitenkin viitteitä paremmasta ja normaalille tasolle palatessaan ruunalla on hyvä sauma palata kultakantaan. Kinnusen veljesten kasvatit 5.SHACKHILLS BEAUTY sekä 10.SHACKHILLS MELODY tulevat rankingissa seuraavina. Markus Porokan iskukykyisen tallin edustaja Shackhills Beauty avasi uransa kutossijalla ja lopetteli viimeiset 600 metriä alle 18-kyydillä. Shackhills Melody aloitti uusista käsistä kohtuullisella suorituksella ja parannusta lienee luvassa. Paalun hevosista kannattaa seurata erityisesti 4.ANTONIUS VICTORYa, joka tuli koelähdössä toisen tuhannen 19-vauhdilla. Myös ennakkoon kengättömäksi ilmoitettu 8.DYNASTIE D’INVERNE voi parantaa roimastikin kyseisen balanssimuutoksen myötä.

 

  1. A) 3,5,10 B) 8,4,2,6,9,11,1,7

 

2.lähtö

 

Tasainen suomenhevosten taisto jatkaa illan tarjontaa. 2. HELMI-LEENA avasi Oulussa uransa odotetulla voitolla mutta tyyli ei silmiä hivellyt. Markus Porokka varoitteli jo etukäteen epävarmuustekijöistä ja viimeisellä takasuoralla tullut laukka näytti sinetöivän epäonnistumisen. Niin vaan tamma kokosi itsensä sen verran, että puristi vielä voittoon. Askelluksen täytyy kyllä korjaantua kosolti, jotta voittotehtailu jatkuu ja alleajo kannattaa seurata tarkalla silmällä. 1.TEE WEE TULITÄHTI paransi roimasti nelivuotiskauden toiseen kilpailuunsa ja eiköhän Tuli-Vieskerin tytär jatka positiivisen kehityksen tiellä. Lähtöasetelmat suosivat ja saumat kärkipään sijoitukseen ovat oivalliset. 10.HARJAN VALTIAS epäonnistui viimeksi mutta sitä ennen ori nappasi kaksi tyylipuhdasta ykkössijaa. 7.METSÄRINTEEN MAHTI oli uransa avauksessa hieman varsamaisen oloinen ennen h-hetkeä, mutta itse startissa meno maistui ja tuloksena oli ylivoimainen ykkönen 36,5-vauhtisen kirilenkin päätteeksi. 9.KOSKELAN ELINA teki välistartissaan Seinäjoella mukavan esityksen ja ennätys parani roppakaupalla. Koskelan Akselin pikkusisko on tässäkin varteenotettava voitontavoittelija.

 

 

  1. A) 2,1,10,7 B) 9,4,8,6,5,3,12,11

 

3.lähtö

 

Markus Porokka marssittaa napapiirille todella laadukkaan osallistujakaartin, jonka yhtenä tähtenä tuikkii tuore Pilvenmäki Maratonin sankari 4.VIRIN URHO. Mäntyvaarassa maaliskuussa Ice King-tittelin kahminut ori on umpirehellinen työmies, jonka nopeusominaisuudetkin ovat koko ajan petraantuneet. Sopivassa tehtävässä voitto häämöttää juoksulla kuin juoksulla. Antti Isomaan kaksikkoa 5.BJÖRKEVIKING ja 1.U.R.FAXE ei voi kuitenkaan aliarvioida. Ensin mainittu palasi jykevällä esityksellä tauolta ja liiteli Ylivieskassa ylivoimaiseen voittoon. Kovia koitoksia kolunnut U.R.Faxe puolestaan debytoi tässä Isomaan käsistä.

 

  1. A) 4 B) 5,1,2,3

 

4.lähtö

 

Haastajadivisioonakarsinta on kerännyt viivalle nimekkäitä menijöitä. 8.DAZZLING PRESS on virinnyt mahti-iskuun. Viimeksi Seinäjoen finaalilähdössä kaikki meni pieleen heti alusta alkaen ja tamma ajautui vielä lopussa pitävään pussiin. Nytkin kasikaista voi tietää ongelmia juoksunkulun suhteen mutta eiköhän Niko Jokela löydä ajokilleen säädylliset asemat parijonosta. Silloin muilla on edessään hikinen iltapuhde suosikin kampittamiseksi. 5.JEROME DI QUATTRO jatkaa iskussa. Viimeksi Bodenissa se teki voitavansa kaukaa 5.ulkoa. Kari Alapekkalan treenattava jaksaa tehdä omaa juoksuaan. Viime starteissaan epäonnistunutta 7.SOME COMEa ei kannata vielä unohtaa. Viime vuonna Mäntyvaaran lämminveriliigan nimiinsä vienyt ori lähtee auton takaa riuskasti liikkeelle ja ulkona olevasta lähtöpaikasta huolimatta tie keulaan voisi olla avoinna.

 

  1. A) 8,5 B) 9,7,11,4,3,10,1,2,6,12

 

5.lähtö

 

Suosikki 8.PAIN TRAIN on kilpaillut viime aikoina Bodenissa hyvällä menestyksellä. Huhtikuun alussa se oli vielä loppukurvissa porukan perällä mutta heilautti rahanjakosuoralla kaikista ohi. Viimeksi kuvio oli miltei samanlainen, kun joukon hänniltä alkanut tykkikiri kantoi hopealle. Räjähtävää lähtönopeutta ruuna ei ole esittänyt mutta loppuveto on sitäkin riuskempi. 5.DARWIN P. laukkaili viimeksi hylkäykseen mutta toiseksi viimeiseen kisaansa se sinnitteli keulasta mukavasti kolmanneksi Pilvenmäki Specialin karsinnassa. Ravi on välillä hieman sakannut kurveissa mutta erityisesti sisäradalle päästessään Timo Niemelän suojatti voi olla hyvinkin korkealla tulosliuskassa. 2.ALL WILD DREAMS laukkasi viimeksi ensimmäiseen kurviin ja taipui sitä ennen johtavan takaa loppusuoralla. Tamma pystyy viime startteja parempaan ja mainiolta lähtöpaikalta se kannattaa huomioida aikaisin kuiteilla. Ideakorista kaivetaan esiin 10.LIVI PASSPORT, jonka taulu ei tee oikeutta ruunan kyvyille. Maaliskuussa Oulussa se jäi johtavan taakse pussiin ja viime startissa vappupäivänä voimia jäi jonkin verran käyttämättä, kun kirivaihe ei mennyt täysin sujuvasti. Lähdössä on useita kiivaita kiihdyttäjiä, joten ylivauhdin vaara on olemassa ja tätä kautta myös takarivistä saatetaan ehtiä kärkimatsiin.

 

  1. A) 8,5,2 B) 10,4,9,12,7,1,11,6,3

 

6.lähtö

 

Lapland Cup-karsinta on ennakkoon varsin kiinnostava pelipähkinä. 1600 metrin matka sekoittaa vielä osaltaan pakkaa. Divisioonafinaaleissa Seinäjoella loistanut 3.CHRISSIES SYMPHONY saa luonnollisesti rankingin kärkipaikan itselleen, vaikka juostava matka ei välttämättä ole tammalle optimi. Niko Jokela jutteli hevosesta varsin lämpimin sanoin erityisesti viimeisimmän voiton jälkeen, joten odotusarvoa riittää tuleviinkin koitoksiin. 2.YOUNG HOPE palaa baanoille pieneltä huililta. Viimeisin startti oli pettymys, mutta sitä ennen tamma teki laatutyötä startista toiseen. Lähtönopeutta löytyy ja koko matkan johto lienee aina aktiivisen Tuomas Pakkasen tavoitteena. Sähäkästi kiihtyy myös 4.DIAMOND LORD, joka on tehnyt viimeisissään pitkillä kireillä aivan asialliset suoritukset. Tälle hevoselle olisi iso etu päästä juoksemaan sisärataa pitkin, joten ”Luti” Luusuaniemen taktiikkaa ei tarvitse kauaa arvuutella. Hyvien paikkojen suosikit erottuvat hieman edukseen mutta yllätysten etsijöille on tarjolla erityisesti Suomessa aloittava 10.HAVBERGS CLASSIC sekä viimeksi vantteran suorituksen tekaissut 9.IMPERATORE DOC.

 

  1. A) 3,2,4 B) 8,1,7,9,10,12,6,5,11

 

7.lähtö

 

Toisessa Lapland Cupin karsinnassa starttaa illan kiinnostavin tulokas, kun 10.KNOCKING MATCH aloittaa Sanna Kuljun treenistä. Huippumenijän viimeisin startti on Seinäjoen divisioonafinaaleista ja siellä ruuna jäi kaikki mehut pullossa pussiin. Maisemanvaihdokseen liittyy aina omat riskinsä, eikä mailin matkalla tehtävä ole takarivistä koskaan kadehdittava. Kaikesta huolimatta Knocking Matchiin on kova luotto ja ruuna on erittäin tervetullut lisä pohjoisen kilpakentille. Eturivistä matkaan täräyttävä 4.MOUNTAIN HOOLIGAN on tässä mielimatkallaan yksi suosikin kovimmista uhkaajista. Seuraavana rankingissa tulevat kiusallisen katkonaisesti kilpaileva kykyveteraani 11.SAXOI sekä tasaisen vahvasti esiintyvä 5.NEHEMIAH.

 

  1. A) 10 B) 4,11,5,2,6,1,12,8,7,9,3

 

8.lähtö

 

Suomenhevosten haastajadivisoonakarsinnassa huimaan kevätiskuun virinnyt 4.HISSUN KALLE saa suosikin paineet kantaakseen. Seinäjoella ruuna vastaili kunniakkaasti rinnalla rummuttaneille hirmuille Cupidolle sekä Suvionnille ja kolmossija komealla ennätystuloksella oli hatunnoston arvoinen suoritus. Nopea lähtijä lienee tämän lähdön todennäköisin johtonimi. 11.OHIHEITTÄJÄ on suosikkia epävarmempi mutta luokaltaan vähintään samantasoinen. Viimeksi tuli toivoton lähtölaukka mutta ori liikkui taustalla viimeiset 1900 metriä alle 26-vauhdilla. Kolmas A-rankki on 2.SIIRIN ELLI, joka jaksaa tehdä pitkiäkin kirejä ulkoradoilla. Viime startissaan tamma jäi pussiin.

 

  1. A) 4,11,2 B) 7,8,9,3,6,12,1,5,10

 

9.lähtö

 

Suoraan tauolta suosikiksi. Siinä resepti illan yhdeksänteen lähtöön, kun 2.NOBLE ALE palailee jälleen tositoimiin. Taitavan Jouko Kankaan valmennettavat tulevat pääsääntöisesti valmiissa vireessä mutta toki lievää tukkoisuutta voi olla havaittavissa. Vastus on sopiva ja paikka mitä parhain. 3. MAMAS LITTLE DEVIL on tehtaillut mukavan totoputken ja varsinkin kengättömyys on tuonut viimeisen silauksen ruunan suorittamiseen. 8.MIC MAN palasi viimeksi paussilta ja pamautti takamatkan juoksuradalta suoraan johtavan puseroon. Esitystä voi pitää varsin hyvänä ja otteet paranevat kaiken järjen mukaan tähän kisaan. 11-vuotiaan ruunan uran statistiikka on komeaa katsottavaa ja tasaiseen starttirytmiin päästessään se pärjää omissaa sarjoissaan pitkälle. Piippuhyllyn paikalta taipaleelle suuntaava 12.ROSE RUN VOYAGE otti oudon laukan herkullisista asemista viimeksi. Ari Aatsingin treenattava kulki erheensä jälkeen viimeiset 900 metriä 17,5-tahdilla ja nousee ehjällä juoksulla kamppailemaan troikkasijoista.

 

  1. A) 2,3,8 B) 7,12,11,6,5,4,1,10,9

 

10.lähtö

 

Taukohevosten kyydissä jatketaan. Viimeksi lokakuussa kilpaillut 11.VIPALIINU on sijoittunut uransa jokaisessa kahdeksassa startissa kolmen parhaan joukkoon ja kultaisia mitaleita on kahmittuna viisi kappaletta. Takamatkan takarivi voi tuoda kosolti mutkia matkaan mutta nopea tamma saattaa sujahtaa yllättävänkin näppärästi kärkipään paikoille. 7.SOMESSA on etukäteen toinen kovista. Voittokulku katkesi viimeksi Tammasarjassa mutta esitystä ei voi millään muotoa tuomita. Suivikkaan tytär tuli viimeiset 700 metriä 28,6 ja puristi lopussa toiseksi. Paalulta karkuun pyrkivä Oulu Expressin karsintakolmonen 1.KUNGEN sekä ennätystään jatkuvasti entraava 13.SISUNAUTTI kärkkyvät suosikkiduon epäonnea.

 

  1. A) 11,7 B) 13,5,1,3,4,6,15,10,16,12,14,9,8,2

 

11.lähtö

 

Ravit päättyvät lämminveristen mittelöön. 10.FIELD’S GIMMICKin voittokulku katkesi kahteen viimeiseen kisaan mutta erityisesti Oulussa 17.4. ruuna paikkasi alun laukkansa väkevillä vauhdeilla ja nousi kaukaa takaa viidenneksi. Vappupäivän esitys oli hieman tasapaksu mutta ennätys koheni silti uusille sekuntiluvuille. 4.EWE’S BIRTHDAY on kilpaillut kahdesti Jarmo Hirvikosken treenistä. Rovaniemellä tehtävä oli taktiikkajuoksussa toivoton. Viimeksi Kaustisella esitys oli moiski, kun monien vaiheiden jälkeen ruuna leikkasi linjan ensimmäisenä. Viimeksi elokuussa startannut 2.LE WILDGRITTER on voitokas tapaus. Uransa ainoassa autolähdössä ruuna käynnistyi ripeästi, joten merkki on varmasti heti päällä hyvistä lähtöasetelmista. 5.NEMEA LAHANin taulu ei paljoa lupaa mutta nelivuotiasta ei kannata tässä täysin unohtaa. Viimeksi se jäi pussiin sisäradan syövereihin. Myös 11.MAS GUNNAR kannattaa huomioida. Oulussa ruuna työntyi johtavan rinnalta kärkeen mutta pomppasi laukalle loppukurvissa. 1.REVINCE oli täysin murskaava viimeksi mutta auton takaa ykköseltä laukkariski lienee jälleen huomattava. Mainitaan vielä 8.SWAN QUEEN, joka nyrkkeili viimeksi Joensuussa umpirehdisti voitosta. Viimeiset 700 metriä taittuivat 15,9-vauhdilla.

 

  1. A) 10,4,2 B) 5,11,1,12,8,7,9,3,6

 

 

TOTO5-VIHJESYSTEEMIT

 

TOTO5-1: 8,5 + 9,7,11 (4,3)

TOTO5-2: 8,5,2 + 10,4,9,12 (7,1)

TOTO5-3: 3,2,4 (8,1)

TOTO5-4: 10.KNOCKING MATCH (4,11)

TOTO5-5: 4,11,2 + 7,8 (9,3)

 

Pieni systeemi 54 riviä, hinta 5,40€

Suuri systeemi 525 riviä, hinta 52,50€

 

TROIKKAVIHJEET

 

LÄHTÖ 7

  1. KNOCKING MATCH

4,11

4,11,5,2,6,1,12,8,7,9,3

 

20 YHDISTELMÄÄ

 

LÄHTÖ 9

2,3,8

2,3,8,7

2,3,8,7,12,11

 

36 YHDISTELMÄÄ

 

LÄHTÖ 11

10,4,2

10,4,2,5

10,4,2,5,11,1,12

 

45 YHDISTELMÄÄ

 

Vihjeet: Eemeli Hernesaho

Vihjeet 23.4. raveihin

Rovaniemen ravit 23.4.2023

1. LÄHTÖ

Mäntyvaaran 47-vuotissynttäriravit laitetaan liikkeelle
aloittelevien lämminveristen taistolla. 9.PEREYRA L.A. on
aloittanut uransa pontevasti, vaikka viimeksi Ylivieskassa
totoputki katkesikin pahaan alkumatkan hyppyyn ja sitä
seuranneeseen keskeytykseen. Edellisessä startissaan Torniossa
ruuna hävisi vain lahjakkaalle Ramsgatelle. 11.SHACKHILLS
MELODY debytoi pohjoisessa Tuija Karjalaisen hoivista. Tämän
kauden kaksi starttia ovat olleet nousujohteisia ja vastaavat
suoritukset riittävät tässä seurassa korkealle. Paalun kilpureista
nostettakoon jälleen kerran esille 7.REVINCE, vaikka
laukkastartit seuraavat toisiaan. Kesäbalanssiin siirtyminen voi
auttaa ja ruunalla on rahkeita ainakin 18-tulokseen. Ravata toki
pitäisi.
A) 9,11 B) 8,12,7,1,4,2,5,14,15,3,10,6,13

 

2. LÄHTÖ

Sitten on suomenhevosalokkaiden vuoro. Voimasuhteiden
arvioiminen on erityisen hankalaa, sillä muutama lähdön
osallistuja palaa pitkältä paussilta. Ykkösrankki 7.TEE WEE
TULITÄHTI kuuluu tähän osastoon. Tamma suoritti
avausstarttinsa viime vuoden elokuussa ja kulki viimeiset
puolitoista kierrosta 37-kyydillä. Kehitystä luulisi talven aikana
tapahtuneen ja nelivuotiaan otteita seurataan mielenkiinnolla.
3.METSÄRINTEEN MAHTI tulee osaavista käsistä ja suoritti
asiallisen koelähdön Torniossa. Kirikierros taittui tuolloin
talviradalla 41-vauhdilla. 8.RIUTAN MYRÄKKÄ aloitti Iina

Palojärven treenistä viimeksi Oulussa ja meni heti
ennätystuloksensa. 8-vuotiaaksi varttunut ruuna nousee 60
metrin pakista huolimatta kärkimatsiin. Paalun 1.MELEKO
VIKSU saattaa ravatessaan tempaista heti keulaan ja karkuun.
Maanantaina Oulussa se kellotti laukan jälkeen viimeiset 800
metriä aikaan 36,5.
A) 7,3,8 B) 1,5,4,9,10,2,6

 

3. LÄHTÖ

Vailla tappion tuskaa kulkeva 2.MR MAX saa ykkösvihjeen
mutta täytyy tiedostaa, että vastus kovenee kaiken aikaa.
Voitot ovat toki tulleet hyvällä tyylillä, joten
parannuspotentiaaliakin löytyy. 7.GENTLE WAY palaa pitkältä
huililta tositoimiin. Viime vuonna Oulu Expressin karsintoihin
osallistunut nelivuotias on kohdannut paljon kovempia
vastustajia kuin Mäntyvaaran sunnuntai tarjoaa ja Iina
Palojärven suojatti täytyy huomioida varhain pelipäätöksissä.
1.BE GRACEFUL tekee kiinnostavan debyytin uudessa
kotimaassaan Hemmi Salmisen hoteista.
A) 2,7 B) 1,13,4,10,3,11,5,9,8,12,6

 

4. LÄHTÖ

Iltapäivän kovin lämminverikoitos avaa T4-pelin. 10.MR
GOLDEN QUICK hyötyy huomattavasti kesäkenkiin siirtymisestä.
Kari Alapekkala ajoi maanantaina Oulussa
ennakkoluulottomasti suuren suosikin Thai Profitin kupeelle.
Tahti säilyi raakan reippaana läpi matkan ja pienestä
taipumisesta huolimatta ruuna ansaitsee ihan hyvän arvosanan.
Kenties iltapäivän mielenkiintoisin seurattava on Kemijärvelle
Markku Peltoniemen ja Sanna Palosaaren hoiviin siirtynyt

kirikanuuna 8.NO LIMIT ROYALTY. Taulussa näkyvä voitto irtosi
Vermossa herkällä kirillä hyvän sisäratajuoksun jälkeen. Ruunaa
on liikuteltu viime aikoina melko kevyesti mutta muutaman
hiitin perusteella kaikki pitäisi taustavoimien mukaan olla
kunnossa sunnuntain starttia ajatellen. Kolmas pitkän
takamatkan kovista on 9.STAY ALERT, joka hyötyy paitsi
juostavasta matkasta myös kesäkelien saapumisesta.
A) 10,8 B) 9,6,5,1,3,2,4,7

 

5. LÄHTÖ

Toinen nelkkukohde onkin melko kimurantti tapaus.
11.HEVARIN KALLE palasi tauolta maanantaina Äimärautiolla.
Esityksessä oli paljon positiivista, sillä aiemmin melkoisen
haastavana ajettavana tunnettu ruuna oli hyvin raiteillaan.
Loppumatkasta askel hieman painoi mutta kokonaisuudessaan
hevonen jätti itsestään oikein asiallisen vaikutelman.
9.MARKKU ELMERI teki viimeksi Ylivieskassa terhakkaan
esityksen muutaman vaisumman suorituksen jälkeen. Juoksukin
meni todella nappiin ja Keisarin poika kipitti viimeiset 400
metriä 31,4.vauhdilla napaten kauden toisen ykkössijan.
8.LEMMEN TULIKASSON kulki Kuopiossa viimeiset 1200 metriä
31,5 ja oli lähellä napata totosijan, vaikka vielä loppukurvin
alussa oria ei kuvissa näkynyt.
A) 11,9,8 B) 3,7,2,1,14,4,5,6,13,10,12

 

6. LÄHTÖ

Haasteet jatkuvat myös kolmannessa T4-kohteessa. Suosikin
nimeäminen on aika lailla makuasia, mutta nostetaan
3.LENNOKASKO kyseiseen rooliin. Kauden kolme starttia ovat olleet
nousujohteisia ja ennen kaikkea ravi on rullanut alusta loppuun asti.

Tehtävä olisi varsin sopiva kauden avausykköselle. Myös 4.ATAKKI
paransi reilusti kauden toiseen kilpailuunsa. Torniossa juoksu
onnistui Rekoolin voittamassa lähdössä mainiosti ja Pulssin poika otti
maksimikolmosen. Parannusta lienee luvassa edelleen ja toki niin
pitää tapahtuakin, mikäli voitosta tässä haaveilee.
8.AINUTKERTAINEN on löytänyt juoksemisen jyvän ja tulosta on
alkanut tulla. Ylivieskassa se virui pitkään pussissa ja tuli loppusuoran
mukavasti ulos päästyään. Viimeiset 700 metriä sujuivat
tähtivauhdilla. A-rankiksi nousee myös 12.FREDRIKSON, vaikka 40
metrin takamatkalta on aina mutkia matkassa. Voimiensa puolesta
Fransin poika on omassa kastissaan ja lievää varmistumistakin on
ollut viime aikoina havaittavissa, vaikka Oulun viimeisin startti
pilaantuikin laukkaan.
 A) 3,4,8,12 B) 6,1,9,10,7,5,2,11

 

7. LÄHTÖ

T4-rivin päätöksessä paaluhevosia nostetaan isoon rooliin.
1.SPOTLIGHT on ailahdellut melkoisesti. Helmikuussa Bodenissa
ruuna teki todella urhean juoksun johtavan rinnalta ja otti voiton
uudella ennätyksellään. AHR-päivänä Rovaniemellä esitys oli perin
vaisu ja viimeksi Torniossa jälleen astetta parempi. Nyt voisi olla
sauma yrittää koko matkan johtoa. 3. KNOWS MANA ei ole vielä
onnistunut Jonna-Jasmiina Sarkkisen tallista käsin mutta kykyjä on
nähtyä parempaan. 16.DIAMOND LORD voi olla erittäin hikisen
urakan edessä, mikäli mielii kääntää koko kentän pitkältä
takamatkalta. Luokka toki puhuu puolestaan tässä lähdössä.
6.BOULDER PREDATOR teki sen verran lupaavan tauoltapaluun, jotta
saattaa olla tässä jo voittovuorossa. Ruuna virui viimeksi pitkään
pussissa ja tuli siitä huolimatta päätösringin alle 15-vauhdilla.
A) 1,3,16,6 B) 4,13,15,12,14,7,8,2,10,5,11,9

 

8. LÄHTÖ

1. REKOOLI on erinomaisissa asemissa. Ruuna tykkää painella
tasaisen reipasta vapaalta radalta ja paalun karkulainen voi olla
muille mahdoton tavoitettava. Otetaan A-ryhmään kaveriksi
4.KULTASEPPÄ, joka palailee huililta tositoimiin. Kesäkelit ovat
ruunalle ehdoton plussa mutta tauon jäljiltä painetta voi olla liikaa ja
laukkariski tämän myötä huomattava. Ravatessan Larsin poika on
tottunut menestymään.
A) 1,4 B) 2,5,6,3

 

9. LÄHTÖ

Toisessa troikkakohteessa 11.CLUB NORD PRO nousee
rankingkärjeksi. Oulun startissa hyvä kiri katkesi loppukurvin
laukkaan. Hokkikengät eivät ole Maria Kurttilan suojatin parasta
melodiaa ja kesätossuihin siirtyminen sulavoittaa ravia huomattavan
paljon. Paalun yksinäinen 1.RIKSU’S TIARA pystyy tempaisemaan 17-
vauhdilla läpi ja silloin ohittajat ovat vähissä. 6.ROSE RUN VOYAGE oli
viimeksi Bodenissa huomattavasti parempi kuin pitkään aikaan. Niko
Jokela navigoi ajokkinsa ajoissa kärkipaikalle. Tasaisen reippaan
tahdin jälkeen pari vastustajaa lappasi loppusuoralla edelle mutta
jotain positiivista signaalia esityksessä kyllä oli. 15.BROOMHILDA on
luokkapeli, joka alkaa vähitellen täyttää siihen ladattuja odotuksia.
Rovaniemen kolmossijan loppuleiskautus oli komeaa katsottavaa ja
maaliskuun lopulla Bodenissa voitto ei jäänyt kauaksi tasaisessa
taistossa.
A) 11,1,6,15 B) 5,10,14,3,16,2,8,7,12,13,4,9

 

10. LÄHTÖ

Montekoitos päättää pidot. 5.QUITE A ROCK on viihtynyt
raviratsastuksessa ja kolme viime starttia ovat tuoneet totosijoja

jatkuvalla syötöllä. Ylivieskan ykkössija irtosi niukasti 19-vauhtisen
kirilenkin päätteeksi. 7.LIBERTIN on kyvykäs ja pääsevä mutta etenkin
kurvijuoksussa on ajoittain sanomista. Uran ainoassa montelähdössä
tuli laukka ja vitossija. 6.E.V. MICI ei ole lähtenyt tänä vuonna
samanlaiseen lentoon kuin viime kauden kisoissaan mutta
parhaimmillaan esitykset olivat sellaisia, joilla pystytään pärjäämään
kovissakin koitoksissa. Yllätysosastolta poimitaan taukotukkoisena
Torniossa esiintynyt 10.MASSIVE CLOUT sekä pirteitä lopetuksia
esittänyt 4.CHEVY TO THE LEVY.
A) 5,7 B) 6,10,9,4,8,11,3,1,2

 

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT
Toto4-1: 10,8 + 9,6,5 (1,3)
Toto4-2: 11,9,8 (3,7)
Toto4-3: 3,4,8,12 (6,1)
Toto4-4: 1,3 + 16,6 (4,13)
Pieni systeemi 48 riviä, hinta 9,60 €
Suuri systeemi 240 riviä, hinta 48,00 €

TROIKKAVIHJEET
LÄHTÖ 7
1,3
1,3,16,6
1,3,16,6,4,13,15,12
36 yhdistelmää
LÄHTÖ 9

11,1
11,1,6,15
11,1,6,15,5,10,14,3
36 yhdistelmää

PELIONNEA!
Vihjeet: Eemeli Hernesaho

Vihjeet 4.3. raveihin

Jännittävä Arctic Horse Race- päivä on taas käsillä! Mikäli et pääse paikalle, ei hätää, sillä päivän tapahtumia voi seurata kätevästi niin veikkauksen sivuilta, kuin raviradan sosiaalisen median kanavista.

 

  1. LÄHTÖ

Loistava ravi-iltapäivä käynnistyy alasarjan suomenhevosten kohtaamisella. 9.LENNOKASKO palasi paussilta mukavassa iskussa ja tsemppasi hopealle juostuaan pitkään johtavan rinnalla. Startti alla parannusta lienee luvassa. 10. ATAKKI on startannut viimeksi lokakuussa, joten tauolta se on luonnollisesti pieni arvoitus. Viime vuoden parhaat suoritukset riittävät tässä seurassa kärkeen ja rattaille istahtaa nyt Santtu Raitala. 3.FORTE EMMA ei säkenöinyt tauoltapaluussaan mutta hyvältä paikalta nopea tamma saanee suotuisat asetelmat kärjen läheltä. Suuren kansan huomion kerää varmasti myös 6.MENTORI, jonka ohjiin hyppää irlantilainen Sean Kane. Kyseessä on miehen elämän ensimmäinen startti suomenhevosen kyydissä!

 

  1. A) 9,10 B) 3,7,1,4,5,2,6,8,11

 

  1. LÄHTÖ

 

Haastavalla pelipähkinällä jatketaan. 5.AGUERO ei ole avannut vielä kilpailukauttaan. Viime startissa Oulussa tuli lähtölaukka, jonka ruuna parsi umpeen vahvalla 17-vauhtisella kirikierroksella ja nousi vielä kolmanneksi. Taulussa ei voittoja näy mutta senkin taidon nelivuotias kyllä osaa. 10.EWE’S BIRTHDAY on kyvykkään oloinen alokas. Vermossa napsahti plakkariin uran avausykkönen pitkällä ja sitkeällä kirillä. Pieni kauneusvirhe oli sisäänpäin painaminen, mikä voi tuottaa ongelmia ulkoratoja kiertäessä. Ruotsalaistähti Örjan Kihlström nappaa ruunan ohjat käsiinsä. A-kastista paikka vielä 2.HUGO ARTISTille, joka kulki viime startissaan lähtölaukan jälkeen kipakasti ja oli vielä ehtiä voittoon asti.

 

  1. A) 5,10,2 B) 11,1,4,6,7,12,8,9,3

 

  1. LÄHTÖ

 

Hannu Hietanen on paljon vartijana kolmannessa lähdössä, sillä vahva suosikkipari tulee hänen tallistaan. Kaksikko on melko lailla tasavertainen mutta menköön ykkösvihje numerolle 1.SÄLÄHDYS, joka taisteli viime startissaan voitosta loppuun saakka. Hovilan Hertta vyöryi väkisin edelle 32-kyytisellä päätöspuolikkaalla ja 4.ULVIN ELVIS jäi voittajan taakse vaille kiritiloja. Molemmat käynnistyvät auton takaa sähäkästi ja ovat osoittaneet kuntonsa pitävyyden. 7.ARON FRITZ vaikuttaa sekin äärimmäisen lahjakkaalta tapaukselta mutta viime starttien hypyt huolestuttavat. Jyväskylässä laukkoja tuli kaksin kappalein mutta tämä ei estänyt ruunaa nousemasta voittovääntöön. Taraori jäi ohittamatta mutta esitys ansaitsee isot kehut.

  1. A) 1,4,7 B) 2,9,11,3,12,5,8,6,10

 

  1. LÄHTÖ

 

Arctic Challenge-kuskimittelön ensimmäinen osakilpailu on suhteellisen avoin koitos ja isokin yllätys saattaa nähdä päivänvalon. 5.M.T. NEUTRON palasi voitokkaati pikku breikiltä. Juoksupaikka löytyi lopulta toisesta ulkoa, mistä ruuna kellotti viimeiset 600 metriä 16-kyydillä ja piti Darwin P:n loppuun asti takanaan. Muut jäivät kauas kulisseihin. Toiseksi A-rankiksi nostetaan Kari Alapekkalan huippuvireisestä tallista baanoille palaava 10.M.T. SPECIAL GIRL, joka on aloittanut tyylipuhtailla voitoilla uudessa kotimaassaan. Takarivi tuo aina omat mutkansa matkaan mutta kyseessä vaikuttaisi olevan melko monipuolinen kilpuri. Suomalaiskuskit ovat saaneet etukäteen vahvimman oloiset ajokit, joten ohjastajaottelu saattaa hyvinkin käynnistyä kotivoitolla. Kotiradan 7.MR HUUGO otti Mäntyvaaran kauden avausraveissa riemukkaan kotivoiton. Nyt sen kyytiin hyppää ranskalainen Yannick Briand.

  1. A) 5,10 B) 2,1,7,3,6,8,9,4,12,11

 

  1. LÄHTÖ

 

T75-kierros laitetaan tulille kovaa ja korkealta, kun avoimen tason lämminveriset tömisyttävät tannerta. 8.SELMER I.H. on jo varsin tuttu vieras Suomen puolella ja tottunut menestymään näissä ympyröissä. Paikka on ikävä mutta ruuna pystyy tekemään omaa juoksuaan, kuten esimerkiksi viimeisin Skellefteån kisa osoitti. Tuolloin Selmeri karkasi omille teilleen johtavan rinnalta. Kovan haasteen heittää 5.AMAZING WARRIOR, joka oli viimeksi toivottoman tehtävän edessä. 13,5-vauhtinen 700 metrin kiri kantoi lopulta neljänneksi. On mielenkiintoista nähdä, millaisia taktisia valintoja Iikka Nurmonen tekee. 3.HECTOR SISU laukkasi viimeksi loppukurviin melko paineisen näköisenä. Skellefteåssa se ei pysynyt lainkaan Selmer I.H.:n puserossa. Myös 4.MR GOLDEN QUICK, 6.SOBEL CONWAY sekä 7.SUPER SCHISSEL pystyvät jopa voittamaan oikean päivän sattuessa kohdalleen mutta erityisesti suosikin kuntonäytöt ovat vakuuttavat. Huippulähtö!

  1. A) 8,5 B) 3,4,6,7,2,1,9

 

  1. LÄHTÖ

 

Äärimmäisen haastava suomenhevoskohde jatkaa riviä. 9.TÄHDENTELI tarvitsee vähän muidenkin avuja matkalla mutta hyvän juoksun jälkeen se lennähtää palan matkaa todella nasakasti. Kaustisella voittoon riitti 28-vauhtinen 700 metrin kiri. 3.JUHANNES on tehnyt viimeisissään hienoa työtä. Nyt rima nousee eikä hapuiluihin ole varaa mutta parannuspotentiaalia saattaa löytyä yllättävänkin paljon. 12.CUPIDO saattaa onnistuessaan olla ylivoimainen tähän tehtävään. Kausiavaus toi tulleessaan helpon ja vakuuttavan voiton kirikierroksen taittuessa alle 27-kyydillä.

  1. A) 9,3,12 B) 1,7,8,11,10,2,6,5,13,4

 

  1. LÄHTÖ

 

Arctic Challenge-ohjastajamittelö ratkeaa seitsemännessä lähdössä. Lapin mies Petteri Joki on saanut ajokikseen huippuiskussa kisaavan 1.LAVICII BOKOn. Taulu on komeassa tikissä ja kunto rautaa. Selmer I.H:n tallikaveri otti viimeksi omansa väkevästi johtavan ulkopuolelta. Varaakin tuntui jäävän ja koko matkan johtoon on oivallinen sauma, vaikka kyseessä ei mikään varsinainen katapulttiavaaja olekaan. Numeron 9.MARTTISTRIP huikea voittokulku katkesi viimeksi kovassa Teivon finaalilähdössä. Starttiväliä on vain viikko, joten on kiintoisaa nähdä, miten ruuna on reissusta palautunut. 3.IVAR JOURNEY otti Bodenissa omansa 15-vauhtisen kirilenkin päätteksi. Se petrannee otteitaan yhä edelleen mutta parannusta toki tarvitaankin tehtävien koventuessa.

 

  1. A) 1,9,3 B) 4,5,10,12,2,7,6,8,11

 

 

  1. LÄHTÖ

 

Tammadivisioonakarsinta on yllätysaltis ja saattaa olla juuri se kohde, joka nostaa 75-rivin arvoa kosolti. 4.CHRISSIES SYMPHONY saakoon ykkösvihjeen. Voltin nelonen ei ole mikään herkkupaikka mutta mikäli Niko Jokela onnistuu sukkuloimaan ajokkinsa kanssa keulapaikalle on menestystä luvassa. 9.ASTRID BROLINE näytti viimeksi voittajalta mutta Boulder Vulcanus jyräsi vääjäämättä ohi. Tämän tamman päivät vaihtelevat suuresti mutta makeimmillaan se kirii loppua todella napakasti. 13.ZOLA SOFT on saanut pari starttia puseroon pienen tauon jälkeen ja oli viimeksi valmis voittamaan. Se sai vetää todella maltillista tempoa, tuli päätöslenkin 14-5-vauhdilla ja piti lopulta niukasti mutta varmasti pintansa. Parannusta vaaditaan ja sitä on varmasti luvassa. 15.MOONLIGHT VELVET palaa yli vuoden sapatilta ja kykytamman otteita on erityisen mielenkiintoista seurata. 40 metrin pakilta voitto toki vähän yllättäisi mutta kapasiteetti huomioiden sekään ei ole täysin poissuljettua. Yllätyksen etsijät huomioivat vahvassa nousuvireessä kilpailevan 6.JENNY F. BOKOn. Mikäli askeleet sattuvat juoksuradalta lankulle, voi tamma saada makoisan reissun kärkisakissa.

  1. A) 4,9,13,15 B) 11,12,6,14,10,1,3,8,2,5,7

 

  1. LÄHTÖ

 

Pronssidivisioonakarsinnassa nähdään kolmen jättiläisen kohtaaminen. 10.TORRENT D’INVERNE on tehtaillut 10 peräkkäisen voiton suoran. Kari Alapekkalan treenattava on äärimmäisen monipuolinen menijä mutta rima nousee startti startilta ja tässä vaaditaankin ihan parasta Verneriä voittotaistoon venyäkseen. 8.MANDELA ZON jatkoi huipputasolla viikko sitten Teivon finaaleissa. Se paukutti mankelia johtaneen Claude P. Hillin rinnalla mutta kunniakkaasta taistelusta huolimatta ei päässyt koskaan ohi keulahevosesta. Viimeiset 700 metriä taittuivat aikaan 12,5. Lähtöpaikka on ikävä mutta Jorma Kontio navigoinee heti eteenpäin. Kolmas kovanaama on 11.ILOS SANSIBAR. Kuopion viimeisin hopea tuli epäsopivalla mailin matkalla. Ruuna jaksaa jyskyttää ulkoradoilla ja tehdä omaa juoksuaan. Upea kamppailu luvassa!

  1. A) 10,8,11 B) 2,1,3,9,6,12,4,7,5

 

  1. LÄHTÖ

Kolmikantakamppailulta vaikuttaa myös ravien kymmenes lähtö. 5.KASPER D.BOKO saa suosikin paineet, vaikka ravi ei ollutkaan viimeksi täysin priimaa. 5.ulkoa alkaneen kirin päätteeksi ruuna marssi loppukurvissa jo neljättä kaistaa pitkin kohti kärkeä mutta jäi lopulta ulos totosta. Mikäli ravi rullaa paremmin, on kärkisija täysin mahdollinen. 7. HELAN otti tyylikkään keulavoiton viimeksi Bodenissa. Tehtävä oli toki sopiva mutta hevosen olemus kieli siitä, että tämän kauden aikana Petri Salmelan treenattava tulee nousemaan sarjoissaan. 1.SOUTHAMPTON SEA on pidettävä kaikissa peleissä vahvasti mukana. Ruuna kiihdytti viimeksi kasikaistalta vauhdilla johtavan rinnalle, pakitteli keulahevosen kantaan, eikä saanut lopussa ihan täyttä mahdollisuutta kirimiseen. Nopea starttari saattaa vetää tätä porukkaa maalitikulle asti. Yllättäjäosaston parhaat merkit ovat umpirehti 10.CLUB NORD PRO sekä paljon riviään tiitterämpi 8.KIVARIN QUICKSTEP.

 

  1. A) 5,7,1 B) 10,8,4,3,2,6,9,11,12

 

  1. LÄHTÖ

 

Ravit päättyvät komeasti kylmäveristen Arctic Ice King- mittelöön. 10.PÄRTTYL on vakiinnuttanut paikkansa pohjoisen alueen kestomenestyjänä ja kovuutta on käyty hakemassa aina Ruunakunkkareita myöten. Viimeksi Oulussa Pärtty oli tekemässä heti tauolta vahvaa esitystä mutta lopun laukka vesitti vähintään kakkossijan. Päätösringin se marssi reilusti alle 26-vauhtia. Ruuna on ottanut välillä loppumatkan hyppyjä mutta ravatessaan Sanna Loukusan treenattava voi olla muille mahdoton pysäytettävä. Nostetaan A-ryhmään kaveriksi 3.LUMETTAJA, joka on kiintoisa vieras Lapin kilpakentillä. Pienen tauon jälkeen kaksi starttia kroppaansa saanut ori on mukavissa asemissa, sillä paalulla on vain kaksi valjakkoa ja Terho Rautiainen suunnistaa varmasti pikaisesti kohti keulapaikkaa. Johtopaikalta Lumettaja olisi vaikea kukistettava. Toinen aikaisin kärkipäähän pyrkivä on 4.VIRIN URHO, joka on äärimmäisen jaksavuutensa lisäksi saanut vaihteistoonsa kosolti lisää nopeutta. Viikko sitten Teivossa se nyrkkeili johtavan rinnalta uutterasti hopealle Elanin jälkeen.

 

  1. A) 10,3 B) 4,9,7,11,1,12,5,8,2,6

 

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT

Toto4-1: 4,9,13,15 + 11,12,6,14,10,1 (3,8)

Toto4-2: 10,8,11 (2,1)

Toto4-3: 5,7,1 + 10,8,4,3 (2,6)

Toto4-4: 10,3 (4,9)

Pieni systeemi 72 riviä, hinta 14,40 €

Suuri systeemi 420 riviä, hinta 84,00 €

 

 

 

 

 

TROIKKAVIHJEET

LÄHTÖ 4                                     LÄHTÖ 7

5,10                                   1,9,3

5,10,2,1                                             1,9,3,4,5,10

5,10,2,1,7,3,6,8,9 1,9,3,4,5,10

42 yhdistelmää                         60 yhdistelmää

 

LÄHTÖ 9                          LÄHTÖ 11

10,8,11                                                              10,3

10,8,11                                                              10,3,4,9,7,11

10,8,11,2,1,3,9,6                10,3,4,9,7,11

36 yhdistelmää                   40 yhdistelmää

 

TOTO75-VIHJESYSTEEMI

T75-1: 8.SELMER I.H. +5 (3,4)

T75-2: 9,3,12 (1,7)

T75-3: 1,9,3 (4,5)

T75-4: 4,9,13,15 + 11,12,6 (14,10)

T75-5: 10,8 +11 (2,1)

T75-6: 5,7,1 (10,8)

T75-7: 10.PÄRTTYL + 3 (4,9)

Pieni systeemi 216 riviä = 10,80€

Suuri systeemi 2268 riviä = 113,40€

 

Tervetuloa Mäntyvaaran ja pelionnea!

Eemeli Hernesaho/ Rovaniemen Ravirata Oy

Rovaniemen 3.12. ravien vihjeet

Arctic Horse Race -ravitapahtuma kerää katseet!

Rovaniemen ravikausi 2022 päättyy komeasti Pojun tahdissa, mutta sitä ennen juostaan Arctic Horse Race -ravit. Viime vuoden sankari Nyland on puolustamassa kylmäveristen päälähdön ykkössijaa. Rajan takaa saapuu lämminveristen avoimeen ryhmään Selmer I.H., joka saa haasteen Ranskan turneen jälkeen paluuta parrasvaloihin tekevän Sobel Conwayn. Huippuhevosten värittämässä päivässä on myös pelillistä mielenkiintoa, sillä Toto75-pelissä on tarjolla 200 000 euron jackpot. Kannattaa huomioida, että Vermo aloittaa Toto75-kierroksen jo kello 16.00 alkaen.

Lähtö 1, Toto75-4

8 TORRENT D’INVERNE on ollut kerta toisensa jälkeen vakuuttava. Ruuna on löytänyt vakaan suoritustason, jota se ei vielä viime kaudella tahtonut millään löytää. Ulkorata hyvätasoisessa lähdössä tietää sitä, että Toto75-pelissä kannattaa harkita vahvistuksia, vaikka kaiken järjen mukaan tasonsa pitäessään Torrent d’Inverne on lähellä tehdä taulustaan täydellisen.

4 EDGEUPTOTOP oli keulasta kolmas lähdössä, jossa Torrent d’Inverne meni kirihetkellä menojaan. Kisassa pidettiin tasaisen reipasta tempoa, jonka lisäksi Edgetothetop palasi tuon lähtöön yli kahden kuukauden tauolta. Mikäli tamma ottaa odotetun loikan eteenpäin, niin se pystyy onnistuneella reissulla ainakin haastamaan suosikin. Kaksikko erottuu hieman muista.

1 MAHATMA GEE ei pysty pitämään Mr Noonia, eikä välttämättä Pepper Rocia ulkopuolellaan, joten sisäradassa on riskinsä. Hevonen on hyvä, mutta alun riskitekijöiden lisäksi tauolta se joutuu antamaan hieman tasoitusta kahdelle kovimmalle. 7 BOOGIWOOGIE LADAY on mahdollisena keulahevosena vielä isompaan lappuun hyvä haku, sillä se oli voittostarttiinsa jäätävän hyvä juuri keulasta.

A) 8, 4 B) 1, 7, 3, 11, 5, 12, 2, 6, 9, 10

Lähtö 2, Toto75-5

12 CALLELA LINCOLN kiri puolen vuoden tauolta 4. ulkoa 11-vauhtia, eikä suoritusta voi kuin kehua, vaikka kolme kaveria jäikin ohittamatta. Ruunan ei tarvitse hirveästi parantaa, niin se pystyy jo voittamaan. Toki matkavauhdin olisi hyvä olla suosiollinen, sillä paremmilla paikoilla on muutama kova nimi. Todennäköistä on, että Callela Lincoln etenee puolimatkassa keulan rinnalle, jos kisassa ei muuten pidetä tempoa.

6 ILOS SILMARILLION nappasi Kaustisella hienon keulavoiton. Sen lähtönopeus ulkoradalta yllätti, ja tuon kiihdytyksen perusteella hevosella on taas hyvä sauma päästä kärkipaikalle. Siitä se pystyy nappaamaan ykkössijan, jos saa edes hetkeksi ottaa tempoa pois. 1 ILOS SANSIBAR jäi tuossa samassa kisassa pussiin rintaman taakse, joten se on ilman otettava Toto75-lapulle mukaan. Sisärata voi toki taas olla loukkupaikka.

A) 12, 6, 1 B) 11, 5, 8, 2, 4, 3, 9, 10, 7

Lähtö 3, Toto75-6, PD-1

4 PÄRTTYL lähtee tosissaan haastamaan kovia takamatkalaisia vuoden 2022 Arctic Ice Kingissä. Se voi onnistua, sillä 40 metrin takamatka on jo merkittävä etu hevoselle, joka pystyy pitämään koko matkan tasaista 1.25-vauhtia. Napakka talvirata sopii, kun se kenkäpakko on molemmille avoimen sarjan hevosille ainakin pieni haittatekijä. Pärttyl ei välttämättä kelpaa ihan varmaksi saakka, mutta kyllä ruunassa on pelillistä ideaa.

9 NYLAND on kilpaillut ilman suurempia taukoa jo yli kaksi vuotta, joten sen kohdalla puhutaan uskomattomasta teräsmiehestä. Suoritustaso ei ole juurikaan heitellyt, ja Nyland puolustaa kisassa viime vuoden voittoaan. Vajaa lähtö helpottaa takamatkan rasitteita, mutta kiire hevoselle joka tapauksessa tulee. Nylandin mahdollisuuksiin vaikuttaa ihan ratkaisevasti se, pääseekö Pärttyl kärkeen ja hengittääkö H.V. Tuuri selässä maalisuoran alkuun saakka.

10 H.V. TUURI kangistui Vermossa kärkipaikalta, mikä herättää tietenkin isoja kysymysmerkkejä tämän kisan alla. Matkalla mentiin reipasta ja alla oli taukoa, joten nämä tekijät tekevät taipumisesta ymmärrettävämmän. Ori saa nyt selkäjuoksun, mikä tähän paikkaan on ihan hyvä juttu. Kausi on mennyt pienten vastoinkäymisten myötä hieman alakanttiin, mutta H.V. Tuuri on edelleen todella kova tekijä.

A) 4, 9, 10 B) 6, 2, 8, 3, 7, 1

Lähtö 4, Toto75-7, PD-2, Troikka

2 SELMER I.H. oli Uumajassa kaiken luottamuksen arvoinen. Se jäi tuossa kisassa kovimman vastustajansa ulkopuolelle vetämään 2. rataa, mutta siitä se jyräsi väkisin päänmitan voittoon. Ruuna on ollut koko kauden mainio, eikä notkahduksia ole juurikaan tullut. Selmer I.H. ei ole varsinaisesti maileri, minkä vuoksi sen jättäminen yksin lapulle paljon pelattuna on iso riski.

8 SOBEL CONWAY kiinnostaa pelimielessä ulkoradasta huolimatta kovasti. Sen aloitus pitkältä tauolta oli lupaava, vaikka Thai Profit jäikin ohittamatta. Se pääsi keulaan, eikä sille häviäminen ollut häpeä. Sobel Conway vaikutti hyvältä, ja se voi päästä ihan asialliseen juoksupaikkaan parijonoon.

1 J.H.MANNERHEIM on avainhevonen juoksunkulun suhteen. Ruuna voi keulasta olla kova. J.H.Mannerheim oli jo viimeksi onnistuneella juoksulla mainio, joten loistopaikalta kaikki on mahdollista. 3 ZOGO MATCH on vielä jollain tavalla mahdollinen voittaja, muilla tekee selvästi tiukempaa.

A) 2, 8 B) 1, 3, 5, 4, 6, 9, 12, 10, 7, 11

Lähtö 5

6 XEVEN LEADER on osoittanut uransa alussa olevansa lahjakkuus. Kymenlaakso-ajon karsinnassa tuli laukka, mutta muutoin hevonen on tehnyt vahvaa työtä. Kehitystä tapahtuu kaiken aikaa, joten tässä lähdössä sijat yksi-kaksi ovat haarukassa. Ruunalla ei vaikuttaisi olevan ominaisuuksissaan kovin heikkoa kohtaa.

2 AGUERO on paalun selvästi paras, ja Santtu Raitala suuntaa alkumatkalla keulapaikalle. Siitä ruuna pystyy alle 1.18-tulokseen täydestä voltista, jolloin takamatkan suosikin tehtävästä tulee väkisinkin haastava. Todennäköisesti matkaa taitetaan viimeistään päätöspuolikkaalla rinnakkain. 5 KNOWS MANA pyrkii nappireissulla haastamaan suosikkiparia.

A) 6, 2 B) 5, 3, 4, 7, 1

Lähtö 6, Troikka

5 PEACHONTHEBEACH ei esiintynyt edukseen välistartissaan Killerillä. Se sai etusuoralla paikan 2. ulkoa, mutta oli kirihetkellä toisten takana haluton. Ilmassa on siis paljon kysymysmerkkejä, vaikka lähtö sinällään olisi sopiva. Pikamatka ja hyvä lähtöpaikka antavat valjakolle saumat panostaa lähtöön. Voisi olettaa, että hevonen nostaa tasoaan välistartistaan.

6 DAZZLING PRESS nousee A-ryhmään kovaksi nimeksi. Se kilpailee marraskuun kahden kisan perusteella väkevässä nousukunnossa. Tamma ei välttämättä johtavan rinnalta pysty osallistumaan kärkitaistoon, mutta vähänkään juoksua saadessaan se ottelee ykkössijasta. Omistajatiimi lähtee valloittamaan Mäntyvaaraa luottavaisena.

4 MELLBY JAVA on ollut tänä vuonna useamman kerran hyvä. 7 CLOVER MEADOW on ollut usein kaksarissa, ja siihen on taas kelpo sauma. 9 LILLAMAGGAN on kotiradan toivo. Se kilpaili ahkerasti lokakuussa, ja muutaman väläytyksen jälkeen jotain jäi puuttumaan. Tamma tulee hyvin loppua, eikä vastassa ole ainakaan kovin montaa kovempaa nimeä. 3 BELLA FOLLO kuuluu monen muun tavoin pelihevosiin.

A) 5, 6 B) 4, 7, 9, 8, 1, 3, 2, 11, 12, 10

Lähtö 7, Toto4-1

9 SIGISMUND lähti Oulussa terävästi liikkeelle ja loppusuoralla ruuna vastasi sinnikkäästi, vaikka Mette-Marit kävi välillä edellä. Rovaniemellä takarivistä kärkipaikalle ei ole ainakaan alkumatkalla asiaa, ja tilanne voi mennä pahimmassa tapauksessa hyvinkin hankalaksi. Toisaalta hyvässä lykyssä 2 REKOOLI ampuu edestä lujaa matkaan ja Sigismund pääsee sen takaa läpi kärkinelikkoon.

5 HISSUN KALLE pääsi Oulussa takarivistä 2. ulos, mutta se ei lopussa pysynyt aivan Sigismundin ja kumppanien kyydissä. Ruuna voisi tällä kertaa päästä etenemään keulaan. 8 KUUSIRANTANEN suorittaa asiallisesti, eikä ruuna ravatessaan ole ulkona voittokamppailusta. Toto4-peliin voi ottaa muitakin mukaan, sillä kisa on kokonaisuutena varsin tasainen.

A) 9, 5, 8 B) 2, 7, 4, 6, 3, 11, 10, 12, 1

Lähtö 8, Toto4-2, Troikka

1 SOLE OLEE kiersi Oulussa ulkoratoja pitkin keulan rinnalle, josta se otteli kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla keulaan pyyhkäissyt 7 JOEY BLACKWILLOW pysyi edellä ja oli sillä kertaa parempi, mutta Solee Olee ei sekään luovuttanut. Kaksikon voimasuhteet lienevät nyt maalissa erilaiset, sillä Sole Olee pystyy sisäradalta todennäköisesti puolustamaan keulapaikan.

Joey Blackwillow on toki kova sana, jos alku ulkoa onnistuu. 9 COMPLICATED vaanii ylivauhtisessa juoksussa iskusaumaa lopussa. 2 AMAZING MAY saanee nappireissun, ja tamma on tuoreimmissa kisoissa nostanut tasoaan selvästi. Silti pidemmällä starttivälillä Sole Olee tuntuu tällä kertaa turhan kovalta. 3 HE IS VICTOR kuuluu mahdollisiin kaksarihevosiin, mutta ehkä ihan voitto yllättäisi.

A) 1 B) 7, 9, 2, 3, 6, 10, 8, 5, 4, 12, 11

Lähtö 9, Toto4-3

3 KULTASEPPÄ ei ole mikään varsinainen maileri, mutta toisaalta vastus on paperilla todella sopiva. Jos kaverit pystyvät nostamaan tasoaan, Kultaseppä voi olla yllättävän haavoittuvainen. Siksi sitä ei kannata Toto4-pelissä jättää ainakaan yksin kupongille.

1 TAISTELU JASKA olisi keulapaikan pitäessään todella vaarallinen. Sitä tuskin pelataan tällä kertaa riittävästi. 6 MÄEN EINO jaksaa puurtaa, mutta nopeusominaisuudet ovat lyhyellä matkalle rajalliset. Siksi totosija on voittoa todennäköisempi tapahtuma. Toto4-pelissä lähtöön ei oteta kantaa.

A) 3, 1 B) 4, 2, 6, 5, 8, 7, 9

Lähtö 10, Toto4-4, Troikka

12 SPECIAL GUN runnoi viimeksi väkisin ykköseksi keulassa juosseen Mr Chargerin rinnalta. Suoritus oli ihan parasta A-luokkaa, joten ruuna on kantanut hyvin voittosummansa nousun. Ruuna saattaa paikasta huolimatta päästä juhlimaan illan viimeisen lähdön voittoa.

1 SOME COME on sekin tehnyt hienon kauden ja yli tuplannut voittosummansa tänä vuonna. Some Come ei välttämättä pysty puolustamaan kärkipaikkaa, mutta silti sisärata on sille hyvä paikka kiihdyttää. 6 THE GREAT KEMP palasi tauolta upeasti voittamalla kärkipaikalta. Sinne se pyrkii taas, mutta toisaalta peliosuus nousee korkeaksi.

A) 12, 1, 6 B) 4, 8, 3, 9, 7, 11, 10, 2, 5


Toto4-vihjesysteemit

Toto4-1: 9, 5, 8 + 2, 7, 4 (6, 3)

Toto4-2: 1 Solee Olee (7, 9)

Toto4-3: 3, 1 + 4, 2, 6 (5, 8)

Toto4-4: 12, 1, 6 + 4 (8, 3)

Pieni systeemi 18 riviä, hinta 3,60 euroa
Suuri systeemi 120 riviä, hinta 24,00 euroa

Lähtö 4, Troikka

2, 8
2, 8, 1, 3, 5
2, 8, 1, 3, 5, 4

Yhteensä 32 yhdistelmää

Lähtö 6, Troikka

5, 6, 7, 9
5, 6, 7, 9
5, 6, 7, 9, 4, 8, 1

Yhteensä 84 yhdistelmää

Lähtö 8, Troikka

1 Solee Olee
7, 9, 2, 3, 6
7, 9, 2, 3, 6, 10, 8, 5

Yhteensä 35 yhdistelmää

Lähtö 10, Troikka

12, 1, 6
12, 1, 6, 4
12, 1, 6, 4, 8, 3

Yhteensä 36 yhdistelmää

 

Pelionnea! Rovaniemen Ravirata Oy / Lauri Jääskeläinen

Toto4-ravit Rovaniemellä maanantai-illan iloksi!



Maanantaina juostaan Toto4-ravit Rovaniemellä. Toto4-kohteissa ei ole selviä suosikkeja, joten tarjolla saattaa olla setelirahaa. Kolme troikkaa värittää täysipainoista ravi-iltaa. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!

Lähtö 1

1 EVEN ELIKSIIRI oli muutamaan otteeseen lähellä laukata koelähdössä, joten epävarmuus on edelleen läsnä. Toisaalta koelähdössä oli paljon hyvää, sillä nelivuotiaan askellus oli joutuisaa ja tamma kulki koko matkan määrätietoisella tyylllä. Siksi on lupa odottaa 1.40-alitusta, mikäli Even Eliksiiri ravaa ja haastajilta tulee painetta kiristää vauhtia toisella kierroksella. Epävarmuutensa vuoksi tammaan ei voi luottaa varauksetta.

3 BENKKU SIMUNA on kovin vastustaja. Ruunalla tuntuu olevan Lapin alasarjoihin riittävästi vauhtia, mutta toistaiseksi kaksarisija on vielä kiertänyt. Tällä kertaa minilähdössä tehtävä on sopivampi kuin kertaakaan aikaisemmin, mikä nostaa ruunan saumoja otella ihan voitosta. Myös muut osallistujat ovat mahdollisia, ja kapeaan peliin voi saada ratkaisevan lisävinkin lämmityksistä ja viime hetken kommenteista.

A – 1, 3 B – 4, 5, 2

Lähtö 2

3 JALUMBA pilasi Rovaniemellä hyppyyn kesken vahvan kirinsä, ja Oulussa laukka tuli yllättäen parijonosta kierroksen jälkeen. Uran avauksen se voitti 14,5-lopetuksella keulasta. Keulille on taas mahdollisuuksia tai vähintään sisäradalle kärjen taakse. Ravatessaan tamma ottelee sijoista yksi-kaksi.

2 FLEETING on kovin vastustaja kiihdytyksessä, ja varmasti myös loppusuoralla. Tamma on esiintynyt vahvasti edukseen, eikä tamman nousu sarjoissa välttämättä tyrehdy vielä hetkeen. Pentti Veteläinen on osaava laittelija, ja hän on saanut tammansa kehityskäyrän nihkeän alun jälkeen vahvaan nousuun.

7 VIVIAN’S ENJOY on muista osallistujista se, jolla lienee eniten parannuspotentiaalia. Ongelma vain on, että tamma on erittäin epävarma alkumatkalla, ja ravatessaankin se on joutunut antamaan tasoitusta muille. Vauhtia nelivuotiaalla on kohentaa ennätystään 19,4/2100 kun alkumatka alkaa luonnistumaan paremmin.

A – 3, 2 B – 7, 4, 6, 5, 1, 9, 12, 10, 8, 13, 11

Lähtö 3

3 NORTHERN LIGHTS saapuu Lappiin statistiikalla 24: 0-1-2, mutta nyt voisi vihdoin olla uran avausvoiton vuoro. Timo Väisänen on haistanut 2000 euron mahdollisuuden Vieremältä käsin, ja tuoreimpien starttien kaltainen suoritus riittää ainakin kaksarisijaan. Nelivuotias on muutenkin hieman tauluaan parempi, joten Northern Lights saa vihjeen.

6 PEPPERMINT BETTY aloitti uransa väkevästi, mutta sen jälkeen nuori tamma on tarvinnut startteja saadaakseen rutiinia ja kovuutta tekemiseensä. Tämän kisan alla tilanne on siinä mielessä mieluisa, että Peppermint Betty pääsee kotiradalla erittäin sopivaa tehtävään. Siksi siltä on lupa odottaa ihan kärkisijaa.

4 JIMINY CRICKET kohtasi Bodenissa liian vaativan vastuksen, mutta 5. sisältä olisi silti voinut odottaa enemmän. Sen pitää parantaa voittaakseen. 2 MYSTERIOUS SHADE voi johtaa koko matkan, jos ravi vihdoin maistuisi kunnolla alusta loppuun. Kiharaisessa lähdössä ei ole selvää suosikkia, eikä yhtään osallistujaa vailla mahdollisuuksia.

A – B – 3, 6, 4, 2, 5, 1

Lähtö 4, Toto4-1

7 KULTASEPPÄ jaksaa puurtaa. Ruunan perustaso on noussut kaiken aikaa, eikä Kultaseppä enää seurustele yhtä paljon kilpakumppaneiden kanssa kuin aikaisemmin. Positiiviset ominaisuudet ovat aina olleet olemassa, ja sen vuoksi ruunan kanssa on jaksettu yrittää vaikeiden aikojen ylitse. Mikään ei estä hevosta menestymästä vielä pitkään.

1 REKOOLI voi karata 1.30-tuloksella paalulta, sillä hevonen on tuoreimpien kisojen perusteella edelleen huippukunnossa. Tuoreimpaan kohtaamiseen verrattuna Rekoolilla on 20 metriä enemmän etumatkaan, joten Kultasepälle tulee kiire. Kaksi hevosta erottuu melko selvästi muista.

8 LEIJAN LIITO on suosikkiparia kokeneempi, mutta kiire tulle pitkältä pakilta. Lisäksi pidempi starttiväli voi muodostua ongelmaksi, koska Pelkosenniemellä ajokelit menivät koviksi. Leijan Liito pystyy nousemaan nappionnistumisellaan voittotaistoon, mutta riskitekijät pitää huomioida arvioissa. 5 NIEMEN JULIUS sijoittuu hyvin, mutta ykkössija yllättäisi.

A – 7, 1 B – 8, 5, 4, 3, 2, 6

Lähtö 5, Toto4-2

3 GOOSEBUMPS iski Oulussa 3. ulkoa etusuoralla vauhdilla kohti paikkaa johtavan rinnalla. Siitä ori tuli vahvasti perille saakka, vaikka Marttistrip tulikin maalisuoran ylivertaista kyytiä. Goosebumps on tuon suorituksen perusteella tiukasti mukana voittomatsissa, mutta ihan varmaksi saakka oriista ei ole.

9 SPOTLIGHT sai tärkeän startin alle tauolta. Sen mahdollisuudet ykköseksi nousevat, mikäli 5 ELENORS MAGIC saa ryöstettyä lähtösuoralla keulat itselleen. Kilvanajolle on kaikki edellytykset, sillä Elenors Magic lähtee itsestään kovaa. Se oli Bodenissa mainio kärkipaikalta, vaikka yksi tuli juuri ennen maaliviivaa ohitse.

7 LEXINGTON STORM on sekin mahdollinen vauhdinpitäjä, sillä ruunalla on virtaa vähintäänkin riittävästi. Ruuna oli välissä useamman vuoden poissa, ja on nyt vihdoin tekemässä paluuta. Lexington Storm on jo väläytellyt, ja tasoittuessaan se pystyy voittamaan lähtöjä jo lähitulevaisuudessa. Neljän merkin taktiikka luulisi toimivan Toto4-pelissä.

A – 3, 9, 5 B – 7, 6, 4, 8, 1, 2

Lähtö 6, Toto4-3, PD-1

10 LILLAMAGGAN kilpailee ahkerasti, mutta se myös sopii tammalla lähtökohtaisesti hyvin. Takarivi ei sekään ole kovin negatiivinen juttu, sillä Lillamaggan on hyvä kirihevonen, kunhan lähdöstä ei tule taktiikkajuoksua. Kaikki merkit viittaavat kunnon kilvanajoon, joten siinäkin mielessä tilanne ennakkoon on lupaava.

11 DIAMOND LORD oli montéssa Iida Lantto selässään paras Oulussa. Kärrylähtö sopii myös kummallekin, ja takarivistä tarjolla on mahdollisesti Lillamagganin tarjoama hyvä vetoapua kirihetkellä. Diamond kuuluu lähtönsä perushevosiin.

2 ONE TOUCH jatkaa huippuiskussa, ja Sara Kurkinen on toiveikas sen mahdollisuuksien suhteen. Hän ei aio satsata voimalla lähtöön, vaan tavoitteena on ottaa aluksi selkä eteen 2. radalla. One Touch teki vahvan pitkän kirin Harstadissa.

Suuressa systeemissä voi huomioida muitakin. Esmerkiksi 7 COVER PRINCESS pystyy nostamaan tasoaan. Se ei vielä Oulussa pystynyt pitkältä tauolta parhaimpaansa. 6 YPÄJÄ LAMBORHINI on perushevosia, mutta kotiradan yllätyksestään huolimatta ruuna ei ole varsinaisesti voittajatyyppiä.

A – 11, 10, 2 B – 6, 7, 9, 5, 1, 8, 4, 3, 12

Lähtö 7, Toto4-4, Troikka, PD-2

1 PARTY HARD oli Tornion Toto75-lähdössä 2. sisältä hyvä kolmas, vaikka lopussa hevonen olikin tiukilla. Ruuna avaa kovaa, joten loistoasemista Party Hard on kisan avainhevosia. Sen kannalta on tietenkin riskitekijänä, että juoksuradan starttiraketti 6 PEPPE ROC tekee alkumatkasta ylivauhtisen. Party Hard on tasaisella ajosuorituksella alusta loppuun kärkikuvioissa.

11 TOP OF THE WORLD on porukan kokenutta kaartia, ja se kuuluu kisan perushevosiin. Päivät vaihtelevat, eikä supersuorituksia ole nähty samaan tahtiin kuin takavuosina. Tasonsa pitäessään Top Of The World ohittaa kirissä useimmat, hyvänä päivänään mahdollisesti kaikki.

8 NEHEMIAH teki Rovaniemellä 5. ulkoa hienon 1200 metrin kirin, vaikka Torrent d’Inverne karkasi edeltä kauas horisonttiin. Ruuna pääsee seuraamaan rajua avausta lähietäisyydeltä.

12 CAPITOL HILL teki viimeksi 4. sisältä mukavan lopetuksen. Sen mahdollisuudet lepäävät ylivauhtisen juoksun varassa, joka toki saattaakin olla tulossa. Kisaan laitetaan Toto4-pelissä reilusti merkkejä.

A – 1, 11, 8 B – 6, 12, 5, 4, 7, 9, 3, 2, 10

Lähtö 8

4 PÄRTTYL on melkoinen menestystarina Pohjois-Suomessa. Pudasjärven työmies on napannut tänä vuonna seitsemän voittoa, vaikka viime kauden jälkeen ruuna on marssinut läpi sarjojen. Pärttyl nauttii vapaasta radasta, joten minilähdössä sillä ei pitäisi olla ongelmia jyrätä ykköseksi. Toki tason pitää pysyä vakaana, sillä vastusta riittää.

3 BJÖRKEVIKING on kova haastaja. Ori on nostanut tasoaan kaiken aikaa. 2 PIKKU-RYTI on keskinäisissä kohtaamisissa jäänyt Pärttylin taakse, mutta sijoille kaksi-kolme ruuna ilman muuta pystyy. 1 RAPPODINA on tauluaan huimasti paremmassa kunnossa, eikä sitä voi sivuutta pois kaksaritaistosta.

A – 4 B – 3, 1, 2, 5

Lähtö 9, Troikka

15 JEROME DI QUATTRO on hyvä haku troikkaan. Toki näyttöjä odotellaan lisää, mutta nyt niitä voisi olla tulossa. Ruunalla on hyvä moottori, ja paalulta tuskin karataan.

16 LIBERTIN pystyy edellisen perässä kiertämään ylös. 9 ZETAIME oli ok Oulussa. Libertinin asemia heikentää isossa lähdössä pitkä pakki, Zetaime on sekin takarivissä vähän muiden armoilla.

10 COBBYS YEAAH oli Bodenissa epäonninen jo rata-arvonnan suhteen. Startissa edessä laukkailtiin, ja siihen rysään ajauduttuaan Cobbys Yeaah ajautui hännille. Se voisi olla troikan yllättäjä.

A 15, 16, 9 B 5, 10, 4, 14, 6, 8, 1, 2, 12

Lähtö 10

2 MASSIVE CLOUT juoksi Bodenin montéssa valtaosan matkasta johtavan rinnalla, josta se taisteli lähes maaliin saakka voitosta. Kokonaisuutena statistiikka montéssa on muutenkin hieno, joten ruuna on ehdottomasti mukana kärkimatsissa. Tosin kisa on pienestä osallistujamäärästä huolimatta tasokas.

5 GUILTY PLEASURE kamppaili Rovaniemellä hyvin keulan rinnalta. Monté sopii ruunalle erityisen hyvin, ja Elina Pakkanen on ohjastajana kisan eliittiä. 4 ZULTANIO on toinen mahdollinen parikaveri. Sille olisi tärkeä päästä juoksemaan sisärataa, mikä todennäköisesti myös onnistuu minilähdössä. 3 E.V. MICI on kisan suurin arvoitus.

A 2, 5 B 4, 3, 6, 1

Lähtö 11, Troikka

1 SIPILÄ oli räkätaudissa tauon aikana. Ruuna on aina ollut innokas, mutta nyt höyryä oli vielä tavallistakin enemmän. Starissa se lähti pitkältä pakilta huimaa kyytiä matkaan, mutta ruuna rulli 3. ulkoa kierros ennen maalia laukalle. Sipilä kiersi vielä hienosti, mutta uusi laukka tuli maalisuoralla ja vei mahdollisesti voiton. Ravatessaan ruuna pystyy johtamaan kisan jokaista metriä

2 ARI on myös kova. Sitä on vaikea suhteuttaa Sipilään, koska Ari on esiintynyt suoritusvarmemmin, mutta huippuvauhti Sipilällä tuntuisi olevan parempi. Ari pääsee Sipilän laukatessa keulaan, ja jos se kulkee ravia, on tarjolla pitkään vauhdikasta vetoapua. Voiton osalta kisa onkin pitkälti paaluhevosten välinen matsi.

Troikan alemmille riveille kannattaa ottaa enemmän tavaraa. 11 VILINÄN VARMA on vielä sellainen osallistuja, jolla on sanottavansa ihan voitonkin suhteen. 8 HURJALENTO alisuoritti Oulussa, joten se on tällä kerta melkoisen suuri arvoitus.

A 1, 2 B 11, 8, 4, 5, 15, 12, 13, 7, 14



Toto4-vihjesysteemit

Toto4-1: 7, 1 (8, 5)
Toto4-2: 3, 9, 5 + 7 (6, 4)
Toto4-3: 11, 10, 2 + 6, 12, 7, 9 (5, 1)
Toto4-4: 1, 11, 8 + 6 (5, 4)

Pieni systeemi 54 riviä, hinta 10,80 euroa
Suuri systeemi 224 riviä, hinta 44,80 euroa


Lähtö 7, Troikka

1, 11, 8
1, 11, 8, 6, 12, 5, 4
1, 11, 8, 6, 12, 5, 4

Yhteensä 90 riviä

Lähtö 9, Troikka

15, 16, 9
15, 16, 9, 5
15, 16, 9, 5, 10, 4, 14

Yhteensä 45 riviä

Lähtö 11, Troikka

1, 2
1, 2, 8, 11, 4, 5
1, 2, 8, 11, 4, 5, 15, 12

Yhteensä 60 riviä


Pelionnea!

Lauri Jääskeläinen / Rovaniemen Ravirata Oy

Rovaniemen 10.10. ravien vihjeet

Torrent d’Inverne hurmaa taas!

Rovaniemen maanantai-ilta tarjoaa 11 mielenkiintoista pelilähtöä. Toto5-ravien avauskohteessa Sanna Loukusan tallin Zetaime saattaa nousta pääosaan. Saman naisen valmentama Pärttyl lähtee suosikkina kylmäveristen kovimpaan volttiin. Toto5-vihjeen varmaksi jää Aune Lintulahden omistama Torrent d’Inverne, sillä Kari Alapekkalan valmennettava teki häijyn kirin viimeksi.

Rovaniemen ravit käynnistyvät maanantaina kello 18.00, mutta jo 17.30 aloitetaan ponilähdöillä. Tervetuloa!

 



Lähtö 1

6 JALUMBA lopetti Oulussa lujaa keulapaikalta, eikä Antti Ojanperän tallin Aguero saanut siitä 14,5-lopetuksessa otetta. Tällä kertaa taktiikka menee takamatkalta uusiksi, mutta Jalumba pystyy varmasti vielä nähtyä parempaan. Tamma onkin lähtöönsä selvä suosikki.

7 VIVIAN’S ENJOY on ravatessaan toki kova haastaja. Tammalla on ollut vaikeuksia päästä voltista kunnialla matkaan, mutta hieman hevonen on kuitenkin tasaantunut. Vivian’s Enjoy on ykköspari kaksarissa

5 SANDOR teki asiallisen koelähdön. Mikäli se tässä meinaa taistella voitosta, pitää ruunan parantaa otteita. 4 IN THE END ei ollut Kaustisella tammikuussa vielä valmis. Se on saanut treenata kesän, ja In The End avaa Ari Aatsingin käsistä hyvin odotuksin.

2 B.G.SÖREN ja 3 REVINCE ovat vielä molemmat ravilla lähtönsä mahdollisia menestyjiä. Laukat näyttelevät suurta roolia epävarmojen hevosten lähdössä. Jalumba on silläkin osa-alueella ainakin ensimmäisten näyttöjen perusteella muita suoritusvarmempi.

A – 6 B – 7, 5, 4, 3, 2, 1, 9, 10, 8

Lähtö 2

6 KAIRAN KURVAUS on hyvässä kunnossa edelleen ja tässä lähdössä se on ravilla kahden parhaan joukossa. Sillä on todistetusti alle 30-vauhtinen pätkä ja 5-vuotias ori kestää kyllä hyvin vauhtiakin. Muutamassa kisassa ravi on yllättäen kadonnut laukan puolelle, joten ihan varauksetta siihen ei voi luottaa.

5 NOORAN PATU on myös vauhdikas, mutta toisaalta selvästi epävarmempi tapaus. Varsinkin lähtösuoralla ruunalla on iso laukkariski. Voittoja ei ole vielä siunaantunut, mutta ruuna on kyllä kunnossa.

8 SIPILÄ palaa yli kolmen kuukauden tauolta radoille ja se on 60 metrin takamatkalta iso arvoitus. Kirsti Evijoen valmennettava on toisaalta 32-aikainen hevonen ja se teki keväällä monta vauhdikasta suoritusta peräkkäin. Tuomas Pakkanen sopii hyvin kyytiin, ja edessä on tyhjää tilaa kiihdyttää. Sipilä pystyy heti voittotaistoon mikäli on samassa kunnossa kuin keväällä.

Suosikkikolmikko erottuu hieman muista. 2 KOIVIKON VEXELI on tulevaisuuden hevosia, mutta ainakin vielä syyskuun starteissa se meni hieman käsijarru päällä. Nelivuotias saattaa olla helisemässä, kun takamatkalaiset iskevät aikaisin kimppuun.

A – 6, 5, 8 B – 2, 1, 9, 7, 4, 3

Lähtö 3

4 HURJALENTO laukkaili Ranuan paikallisraveissa. Se tuli kakkosena maaliin, kun 6 VILINÄN VARMA varma vei voiton. Tuo oli samalla Vilinän Varman uran ensimmäinen ykkössija, mutta totolähdöissä ruuna ei ole vielä juhlinut. Tuon paikallisravikisan perusteella Hurjalento ja Vilinän Varma ottelevat molemmat tiukasti ihan kärkisijoista, mikäli vain vain pystyvät ehjiin suorituksiin.

Lähdössä on muitakin hyviä. 3 N.P. KALLE osoitti jo viime vuonna sitten, ja se pystyy nousemaan sarjoissaan. Tämä vuosi on ollut toistaiseksi katkonainen, ja nyt alla on puolen vuoden tauko. Ruuna saattaa olla yli-innokas ja laukata. Epävarmuus on ollut läsnä, mutta toisaalta raiteillaan ollessaan N.P. Kalle pystyy lyömään lappilaishevoset.

5 RALEN HOTTI ja 7 EEDWARTTI pystyvät ravatessaan paljoon. Molemmilla on heti kiihdytyksessä melko iso laukkariski ja tämän myötä niiden mahdollisuuksia kärkisijoille on ennakkoon vaikea arvioida.

A – 4, 6, 3 B – 5, 7, 8, 2, 1, 9

Lähtö 4, Toto5-1

1 ZETAIME teki viimeksi 5. ulkoa vahvan kirin, kun se kulki viimeiset 700 metriä kiertämällä alle 1.15-vauhtia. Zetaime tuli väkevästi maaliin saakka. Mikäli hevonen vain sisäradalta vihdoin onnistuu täydellisesti, se pystyy Rovaniemen lähdön voittamaan. Kilpailu on kuitenkin todella tasainen, joten asioiden pitää mennä Zetaimen kannalta myönteisesti.

8 ALL WILD DREAMS teki Bodenissa 4. ulkoa vahvan kierroksen kirin. Se on ulkoradasta huolimatta erittäin vaarallinen, ja hevosen lähtönopeus riittää hyvän juoksupaikan saamiseen. All Wild Dreams tuskin kuumenee peleissä ainakaan liikaa, joten se on ennakkoon hyvä merkki.

Haastajista mainitaan vauhdikas 6 COPPER CLOUD ja tasaisen vahvaa jälkeä tekevä 4 HIP HOP AU VENT. Molemmat tekivät kelpo esityksen Kajaanissa, mutta niillä suorituksilla ei välttämättä tätä kisaa voitettaisi. Siksi tehdään ratkaisu, jossa yritetään pelata lähtö mahdollisimman kapeasti kahdella merkillä.

A – 1, 8 B – 6, 4, 10, 2, 9, 5, 7, 11, 12, 3

Lähtö 5, Toto5-2

12 HISSUN KALLE lähti Antti Teivaisella hyvin matkaan Seinäjoella, eikä sillä ollut vaikeuksia puolustaa kärkipaikkaa. Siksi oli ehkä aavistuksen pettymys, ettei ruuna pystynyt vetämään porukkaa maaliin saakka. Ei ruuna missään nimessä huono ollut, joten se lähtee paikasta huolimatta sopivaan lähtöön niukkana suosikkina.

7 VIPALIINU puolestaan oli mainio Kaustisella viimeksi, mutta sarja oli tätä lähtöä selvästi sopivampi. Vipaliinu on kehittynyt mukavasti kauden edetessä, ja tamma voi osoittaa hyvää venymiskykyä jatkossakin. Vipaliinu juoksee vasta nyt uransa ensimmäisen autolähdön, mutta se tuskin muodostuu ongelmaksi. Vipaliinu on ollut voltista hyvä lähtijä.

11 LUXEN hakee sopivassa seurassa uransa ensimmäistä voittoaan. Ruuna on saanut rutiinia jo lähes 30 starttia, mutta edelleen isoimmat vaihteet tuntuvat olevan piilossa. 8 SISUNAUTTI kuuluu myös lähtönsä perushevosiin. Sen kehityskaari on näyttänyt koko vuoden jyrkästi ylöspäin, ja hevosen suorituksia on syytä arvostaa korkealle. Viisivuotiaalla on vielä elämä edessä. 9 FREDRIKSON napataan vielä kykyhevosena mukaan.

A – 12, 7 B – 11, 8, 9, 4, 5, 10, 3, 6, 1, 2

Lähtö 6, Toto5-3

10 KIVARIN RAINDANCE kärsii takarivistä, joten sen suosikkiaseman voi kyseenalaistaa. Torniossa kiri Toto75-lähdössä ei irronnut, mutta tamma piti hyvin vauhtinsa. Se olisi kärkipäästä paras, joten varsinkin kauas jäädessään Kivarin Raindance on haavoittuvainen. Tamma on pystynyt voittamaan liki kolmanneksen starteistaan.

4 BOULDER CANNON on juossut jo monta vuotta kilpaa, ja tällä kaudella se on tullut vielä kerran takaisin. Ori tulee Rovaniemellä pieneltä tauolta, joten on tietenkin vaikea arvioida, mihin se pystyy. Boulder Cannon jaksaa tehdä vähän itse juoksuaan, kun sillä on vain hyvä päivänsä.

2 ELECTRIC EYE AM ja 1 LIBERTIN ovat hyviltä lähtöpaikoilta lähdön A-ryhmää. Kumpikin kilpailee kunnossa, ja kaksikko pääsee auton takaa myös hyvin matkaan. Kaiken kaikkiaan kisa vaikuttaa siltä, ettei siihen kannata ottaa ainakaan suurta pelillistä näkemystä.

A – 10, 4, 2, 1 B – 7, 6, 3, 12, 9, 5, 11, 8

Lähtö 7, Toto5-4, Troikka, PD-1

15 PÄRTTYL pilasi Kajaanissa maalisuoran laukkaan. Ruunaruhtinas -kisassa laukka maililla teki takaa-ajosta hankalan, ja sen vuoksi hevosella ajettiin rohkeasti johtavan rinnalla Stallonea vastaan reipasta. Taulu ei tee oikeutta hevoselle, joka on noussut katapultin lailla Pohjois-Suomen eliittiin.

13 KOVERI teki keskikesällä muutaman huippusuorituksen, mutta ori on myös alisuorittanut tämän kauden aikana useampaan kertaan. Nyt oriilla haetaan uutta vauhtia Rovaniemeltä, mutta täydessä lähdössä vaaditaan lähes huippusuoritusta, jos mielii nousta ykköseksi.

4 KULTASEPPÄ pääsee 40 metriä edempää liikkeelle, ja 27-alkuinen täyden matkan tulos voltista riittää totosijalle, mahdollisesti voittoonkin. Tärkeintä olisi päästä hyvin matkaan ja kovimmilta takamatkalaisilta karkuun. 9 TAISTELU JASKA on tauluaan vaarallisempi. Se onkin hyvä haku yllätyksen etsijöille.

A – 15, 13, 4, 9 B – 14, 10, 2, 8, 11, 3, 12, 6, 7, 5

Lähtö 8, Toto5-5, PD-2

10 TORRENT D’INVERNE lennähti Oulussa 6. ulkoa 12,9-vauhtisella kirilenkillä hienosti kärkeen. Esitys oli huima, ja ruunalla on loistosauma jatkaa kultakannassa. Ajatus voitosta perustuu siihen, että lähdössä pidetään vauhtia muiden toimesta, eikä keulahevonen kestä perille saakka. Torrent d’Inverne on ailahdellut, mutta jollain tavalla vahva suoritustaso tuntuu vihdoin löytyneen.

4 PARTY HARD ampuu kovaa matkaan, samoin 2 SHINY BOSS. Kumpikin on haavoittuvainen keulajuoksulla, mikäli alku menee kovaksi tai jommallakummalla hirttää kaasu kiinni. 8 FIFTH AVENUE VICE puolestaan olisi maistuva merkki, mutta lähtöpaikka pudottaa sen saumoja. Se pystyy tekemään itse juoksuaan, joten vahva lopuntulija pitää kasiradasta huolimatta huomioida.

A – 10 B – 4, 2, 8, 3, 5, 9, 6, 12, 7, 1, 11

Lähtö 9, Troikka

6 BLAZE BELUGA sai viimeksi yliraskaan reissun ja virtaakin oli Jukka-Pekka Niskasen mukaan liikaa. Sitä ennen tamma kulki kovaa laukan jälkeen. Blaze Beluga on merkittävästi tauluaan parempi, ja siksi se on huipputasaisen kisan ideasuosikki.

7 SWEETMAN on vauhtikestävä ruuna, joka on aina välillä joutunut kamppailemaan ravivaikeuksien kanssa. Sweetman kiersi viimeksi hankalalta paikalta korkealle, ja tällä kertaa se voi päästä sujuvasti vähintään johtavan rinnalle, ehkä jopa kärkeen saakka.

4 LIVI PASSPORT laukkasi viimeksi yllättäen etukaarteessa. Vireestä ei saanut täyttä kuvaa, eikä voltin nelonen sekään ole eduksi. Kauden voittostarttiensa veroisena Livi Passport on ilman muuta huippuvaarallinen. 5 HAPPY DOC on paljon kovempi tekijä kuin mitä sekava taulu antaa ymmärtää. Kokonaisuutena kisa on monien mahdollisuuksien lähtö.

A – 6, 7, 4, 5 B – 10, 1, 9, 12, 2, 14, 15, 8, 11, 3, 13

Lähtö 10

3 ARMANI PRESS loisti Oulussa keulasta, eikä Zogo Match saanut siitä otetta. Kari Alapekkala tuntee hyvin ajokkinsa ominaisuudet ja ajaa niihin luottaen. Ruuna ei moiti kovaa matkavauhtia, joten siinäkin mielessä taktiikka on helppoa lähteä luomaan.

1 TOP OF THE WORLD on hyvänä päivänään tiukasti mukana voittotaistossa. Armani Pressillä on etulyöntiasema siinä mielessä, että vaikka sekin on kokenut kehäkettu, niin se ei tunnu näkyvän otteissa. Top Of The Word on suorittanut vaihtelevalla tasolla. 8 STAY ALERT nostaa osakkeitaan, jos tallikaverilla ajetaan rohkeasti.

A – 3, 1 B – 8, 5, 6, 2, 7, 4

Lähtö 11, Troikka

16 GOVERNOR HOSS lähtee jahtiin 60 metrin pakilta. Se on muita vauhdikkaampi, mutta toisaalta herkkä haitariliikkeille tai häiriöille. Täydessä lähdössä on mahdotonta etukäteen sanoa, millaiseksi parijono laukkojen myötä muodostuu. Etukäteen hevosella on hyvä sauma loistaa.

8 M.T.SPECIAL GIRL aloittaa Alapekkalalta hyvin odotuksin. Se on monipuolinen kolmevuotias tamma, joka ottelee heti totosijoista. 14 MAMAS LITTLE DEVIL kuuluu kolmantena perushevosena mukaan. Kisassa tuskin nähdään suurta yllätystä troikan kahdella alimmalla rivillä.

A – 16, 8 B – 14, 10, 12, 1, 3, 2, 4, 9, 6, 13, 15, 7, 11, 5



Toto5-vihjesysteemit

Toto5-1: 1, 8 (6, 4)
Toto5-2: 12, 7 + 11, 8, 9 (4, 5)
Toto5-3: 10, 4, 2, 1 + 7, 6 (3, 12)
Toto5-4: 15, 13, 4, 9 + 14 (10, 2)
Toto5-5: 10 Torrent d’Inverne (2, 8)

Pieni systeemi 64 riviä, hinta 6,40 euroa
Suuri systeemi 300 riviä, hinta 30,00 euroa


Lähtö 7, Troikka

15, 13, 4, 9
15, 13, 4, 9, 14
15, 13, 4, 9, 14, 10

Yhteensä 64 riviä

Lähtö 9, Troikka

6, 7
6, 7, 4, 5, 10, 1, 9
6, 7, 4, 5, 10, 1, 9

Yhteensä 60 riviä

Lähtö 11, Troikka

16, 8
16, 8, 14
16, 8, 14, 10, 12, 1, 3, 2

Yhteensä 24 riviä


Pelionnea!

Lauri Jääskeläinen / Rovaniemen Ravirata Oy

Rovaniemen 4.9. ravien vihjeet

 

Kirppu-ajossa hallitseva Kuningas ja Ruhtinas!

Kolminkertainen ravikuningas Evartti ja kaksinkertainen Ruunaruhtinas Stallone ottavat yhteen vuoden 2022 Kirppu-ajossa. Sunnuntain herkkupala tarjoaa upean kaksintaistelun, ja kaiken kaikkiaan ilta sisältää 12 ravilähtöä. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!

 

Lähtö 1

3 FILIOKKUS teki Kaustisella hyvän koelähdön elokuussa. Se tuli keulapaikalta viimeisen puolikkaan 35,5-vauhtia, ja piti tallikaveri Käskynhaltijan niukasti takanaan. Antti Ojanperä valmennettava tulee miehen ex-kotiradalle minilähtöön suurena suosikkina.

4 KORVEN LEMPI on paras valinta kaksariin. Tamma teki Oulussa hyvän suorituksen siihen nähden, että se kuikuili kaiken aikaa ympärilleen, eikä vielä keskittynyt juoksemaan tosissaan. Potentiaalia Fransin tyttärellä on parantaa nopeasti useampi sekunti, joten Filiokkuksen pitää voittaakseen onnistua.

2 HARJAN VALTIAS on myös mahdollinen, mikäli vain malttaa ravata. Oriilla on riittävät kyydit 1.40-alitukseen.

A) 3 B) 4, 2, 5, 1

Lähtö 2

7 SMOKIN EASY on tiedetty alusta saakka lahjakkaaksi hevoseksi, mutta vielä viime kaudella suoritusvarmuus oli hakusessa. Kajaanissa hevonen aloitti tämän vuoden hienolla suorituksella, sillä se karkasi keulapaikalta selvään voittoon. Maalissa hevosella oli voimia tallella. Tällä kertaa Smokin Easy kohtaa astetta vaativammassa tehtävässä muutaman kyvykkään paaluhevosen, mutta yhdeltä pakilta se nousee tasonsa pitäessään lähelle.

3 FLEETING on hyvä nelivuotias tamma, ja se pystyy paalulta 19-alitukseen. Mikäli näin myös käy, Fleeting osallistuu ilman muuta taistoon voitosta. 4 MAS GUNNAR laukkasi Pihtiputaalla 2. kaarteessa, ja se olisi ilman tuota laukkaa varmasti ollut kakkonen tallikaveri Agueron jälkeen. Nyt se teki vielä hyvän lopetuksen kaukaa taustalta. Santtu Raitalan ajamana sitä ei missään nimessä saa aliarvioida. Muilla tekee tiukkaa.

A) 7, 3, 4 B) 2, 5, 9, 6, 8, 1, 10

Lähtö 3

9 ATAKKI laukkasi Torniossa lähtösuoralla, mutta paikkasi erheensä nousemalla vielä hienosti kirissä ykköseksi. Tällä kertaa laukkaan ei missään nimessä ole varaa, mutta pitkästä pakista huolimatta vauhtikestävä ja vahva ori pystyy jälleen olemaan mukana kärkitaistossa.

5 VAKNER kilpailee nyt aikaisempaa sopivamassa lähdössä. Se oli Kaustisella hyvä kakkonen Rahamiehen jälkeen. Taakse jäi sellais ia nimiä jotka pärjäsivät myös tässä mikä Moisander ajokki ei ole varsinaisesti voittaja tyyppiä mutta kahden parhaan joukkoon sillä on taas hyvät saumat 8 fortema hävisi viimeksi ja takille niukasti mutta teki kelpo suorituksen fortem on tästä kolmikosta kaikista nopein pätkällä mutta toisaalta pitkältä pakilta juoksun pitää onnistua nappiin 6 lennokas k vielä ainakin mahdollinen 70 kyytiin sä tippa nurmosen ja kaiken kaikkiaan Tämä on pyöreä ja tasainen lähtö

A) 9, 5, 6 B) 8, 7, 10, 1, 2, 4, 3

Lähtö 4, Toto5-1

8 BLAZE BELUGA on tauluaan parempi, mutta koska tulokset ovat kovia, hevosesta tuskin saa pelillistä etua. Oulussa paalun voltin vitoselta kävi köpelösti, kun tamma ei ehtinyt ennen takamatkalaisia parijonoon. Jukka-Pekka Niskanen joutui pakittamaan ihan hännille sisäradalle, josta Blaze Beluga tuli juosten maaliin saakka. Tällä kertaa tehtävä on täysin erilainen, eikä ulkorata torpedoi mahdollisuuksia ykköseksi.

1 CALLELA LIONEL pilasi montéssa laukkaan 1. kaarteen lopussa. Ruuna kulki loppumatkan oikeinkin mukavasti, joten hevosen vireessä ei ole mitään moittimista. Callela Lionel avaa reippaasti, ja mahdollisena keulahevosena se on kisan kakkosranking.

12 SWEETMAN on kamppailut koko kesän pienten ongelmien kanssa. Pitää muistaa, että ruunan peruskapasiteetti riittää kiertämään jopa kaikki illan vastustajat. Huippuvauhtien hiljentyessä Sweetman saattaa taas pian napata useamman voiton peräkkäin, kunhan ravi vain stemmaa. Lähtöön voi hakea myös yllätystä, sillä kisassa on mukana useampi jokerikortti.

A) 8, 1, 12 B) 10, 7, 5, 4, 3, 2, 11, 9, 6

Lähtö 5, Toto5-2

1 SISUNAUTTI pyrkii johtamaan lähdöstä maaliin. Siinä viisivuotiaalla on hyvä sauma onnistua, mikäli se vain keskittyy olennaiseen. Sisunautti on kehittynyt hienosti, ja sarjakin istuu hyvin huippukuntoiselle hevoselle.

6 REKOOLI lähtee 40 metrin pakilta jahtiin. Laukkaan ei ole varaa, mutta ravatessaan Rekooli pystyy nykykunnossaan tähtivauhtiseen tulokseen. Paljon riippuu siitä, miten kätevästi Mika Jauhola pääsee sujuttelemaan Sisunautin tuntumaan.

4 VICTORI sai Oulussa odotetun verkkaisen startin, mutta sitten alkoi tapahtua. Ruuna teki 900 metrin jykevän kirin ulkoradoilla, joka kantoi vielä varmaan voittoon. Kirilenkin hevonen kiersi 29-kyytiä. Mikäli ruuna ravaa, se myös menestyy. Laukkariski on kuitenkin edelleen läsnä. Muutamalla muullakin on vielä nappionnistumisella sauma loistaa.

A) 1, 6, 4 B) 8, 7, 5, 9, 3, 2

Lähtö 6, Toto5-3

4 ARMANI PRESS ampuu lujaa matkaan, mutta myös sisäpuolelta avataan vauhdilla. Armani Press saatetaan kuitenkin päästä suosiolla lopulta keulaan, jolloin ruunan koko matkan johto on realismia. Lähtö on kuitenkin hyvätasoinen, eikä Armani Press kelpaa ihan varmaksi.

3 QUITE SPECIAL oli Rovaniemellä avoimessa lähdössä johtaneen Cupido Sisun takaa kelpo viides. Parempaankin oli saumoja, mutta joka tapauksessa hevonen on aloittanut lupaavasti Petteri Korteniemen tallista käsin. Quite Special on peruhevonen Toto5-pelissä.

7 DOUBLE TROUBLE E P aloitti Suomessa hurjalla 13,2-tuloksella täydellä matkalla. Sen jälkeen hevonen todettiin kipeäksi, ja viimeksi tuli laukka. Hienon aloituksen jälkeen ilmassa on nyt poikkeuksellisen paljon arvoituksellisuutta.

8 MONEYKEEPER venyi hyvin hurjassa Toto75-lähdössä. Santtu Raitala hyppää vielä vahvistuksena kyytiin, mutta tietysti asetelmat tuovat haastetta. 1 KIVARIN RAINDANCE saa juoksun keulassa tai kärjen takana. Tarjolla on hyvä sija, mutta voittaakseen tamma pitää vielä hieman nostaa tasoaan.

A) 4, 3, 7 B) 8, 1, 6, 2, 5

Lähtö 7, Toto5-4, Troikka

6 SOME COME on hyvä tukipilari. Ori on kulkenut vakuuttavasti, ja Jonna-Jasmiina Sarkkisen mukaan alkuviikon hiitissä hevonen oli entistä parempi. Lisäksi varustukseen lisätään vetopallot, jotka testissä kotona toivat viisivuotiaalle turbovaihteen lisää. Valmentaja ei usko volttilähdön olevan ongelma, ja paalulta jopa 14-alitus on mahdollinen.

7 BOULDER PREDATOR pyrkii juoksuradalta Some Comen tuntumaan sisäradalle. Joskus juoksurata voi muodostua myös hankalaksi, ja lisäksi 3 FAIRSTORM saattaa starttirakettina sotkea varsinkin Boulder Predatorin juoksua. Alkumatka kertoo paljon, onko takamatkalaisilla mitään saumaa nousta voittomatsiin mukaan.

9 DANILO BRICK ei ole varsinainen maileri, mutta lähtöpaikka valmiiksi 2. radalla auttaa ruunaa paljon. 10 FILUR SISU on tehnyt Hannu Heikkilältä nousujohteisia suorituksia. 8 LIBERTIN on Santtu Raitalan ajamana kisan outsider. Myös pakin juoksuradan kaksikko 14 PEPPE ROC ja 13 ZULTANIO ovat molemmat mahdollisia, jos vain startti menee nappiin.

A) 6 B) 7, 9, 10, 8, 14, 13, 1, 5, 3, 4, 11, 12, 2

Lähtö 8, Toto5-5

5 EVARTTI on jatkanut Kuninkuusravien jälkeen vakuuttavasti. Oulussa ori sai nappireissun 2. ulkona, josta Evartilla ei ollut vaikeuksia kiriä maalisuoralla ykköseksi. Tarkka reissu palveli tätä kisaa ajatellen, ja 6 STALLONE saa pistää parastaan, jos meinaa Evartin haastaa. Lähtökohta on selvä, Evartti on tasonsa pitäessään lähellä ykkössijaa.

Muista osallistujista 4 ENON VILPPI on jatkanut Kuninkuuskisojen jälkeen vahvalla tasolla. Jari Autio pyrkii aktiivisella aloituksella hyviin asemiin, jolloin Enon Vilppi venyy pitkälle. 7 KOSKELAN AKSELI on sekin riippuvainen mahdollisimman taloudellisesta juoksunkulusta. 3 ROKIN MAXI vierailee Mäntyvaarassa sopivalla matkalla, eikä ori ole täysin ulkona kuvioista.

A) 5 B) 6, 4, 7, 3, 2, 1

Lähtö 9, Troikka

11 ZETAIME joutui Torniossa puolustamaan kärkipaikkaa ylivauhtisessa avauksessa. Juoksun alun tapahtumiin nähden tamman suoritus oli kuitenkin mainio, ja tällä kertaa Zetaime pystyy kiertämään kaikki vastustajansa. Kaksi kisaa ovat antaneet merkkejä siitä, että Sanna Loukusan tamma voittaa vielä monta lähtöä Lapissa.

3 HILDA PRICE jatkoi Kemijärven paikallisraveissa odotetusti ykkössijalla. Torniossa tamma veti vauhdilla, ja vain kovaa kirinyt Hillbilly Layla puristi edelle. Hilda Price on toinen vaihtoehto lähdön voittajaksi.

8 BLACK SWAN ja 1 EVEN JOHNNY ottelevat troikkasijasta, mutta suosikkiparin lyöminen vaatisi venymistä. 12 MR MCCOOL saa taakseen Santtu Raitalan, mutta toisaalta laukat ovat pilanneet totaalisesti hevosen suoritukset.

A) 11, 3 B) 8, 1, 12, 7, 2, 9, 4, 6, 5, 10

Lähtö 10

8 STAY ALERT jatkoi Bodenissa tasaisen varmaa suorittamistaan. John Östman nosti ruunan sisäradalta avauspuolikkaan jälkeen vetämään 2. rataa, ja tapansa mukaan Stay Alert selvitti tuon paikan kunnialla. Toisaalta piikki-selkä -pari karkasi jo maalisuoran alussa kauas, mutta Stay Alert jaksoi pääryhmän parhaaksi väsyvien hevosten taistossa. Nyt matka on ihanteellinen, eikä vastus ole samaa tasoa kuin viimeksi. Siksi ruuna voi vihdoin ottaa kauden avausvoittonsa.

7 MR GOLDEN QUICK aloittaa Kari Alapekkalalta heti pelihevosena. Ruuna menee myös kolme kierrosta, ja ainakin nuoruusvuosinaan se oli jopa hevosen paras matka. Mr Golden Quick on hankala arvioitava, mutta ainakin kesän kisojen perusteella troikkasija on heti todennäköinen.

5 PARTY HARD oli erityisen hyvä Tornion maililla, kun se pullasi lähdöstä maaliin keulassa. Kemijärven paikalliskisoissa tallikaveri 9 CAPITOL HILL jäi selvästi takaviistoon, ja Party Hard pystyy onnistuneella reissulla kärkisijoille. Sen kohdalla matka on tietenkin pieni kysymysmerkki. 2 CASTLE IN THE SKY on tauluaan parempi, ja se on kisan todellinen jokerikortti.

A) 8, 7 B) 5, 9, 2, 1, 6, 3, 4

Lähtö 11, Troikka

9 FIFTH AVENUE VICE vastasi Kaukosessa parhaansa mukaan Top Of The Worldille matkalla. Ruuna laukkasi lopulta maalisuoralla totosijan, mutta epäonnistumisesta huolimatta suoritus oli todella jykevä. Tällä kertaa takarivistä alkun voi ottaa rauhallisemmin. Edelliskisojen suoritukset ovat olleet loistavia, joten Fifth Avenue Vice on ansaitusti suosikki.

2 JETSREAM RAPIDA on tauluaan merkittävästi parempi hevonen. Ruuna avaa kovaa, ja nyt sillä olisi vihdoin paikka näyttää parastaan. 11 FOUR ON THE FLOOR ohittaa kirissä useimmat. Sen vire on niin hyvä, että ykkössija suorastaan roikkuu ilmassa. 1 DIAMOND LORD saa onnistuneen reissun sisäradalla, mutta toisaalta useampi nopea lähtijä ulkopuolella tuo pussitusriskin. Kirilaa saadessaan kaikki on mahdollista.

A) 9, 2, 11 B) 1, 10, 7, 4, 5, 3, 8, 6

Lähtö 12

2 BROLLAN rullasi koelähdössä kirilenkin mainiosti, ja tuli koko päätöslenkin 15,5-vauhtia. Sanna Loukusan valmennuksesta debyyttikisaa odotellaan vesi kielellä, sillä ruunan peruskapasiteetti riittää sarjoissaan pitkälle. Rovaniemen kisassa 4 FRUTTIFERO LUCA ottanee eensimmäiset keulat, jonka jälkeen Brollan saattaa päästä suosiolla vetotöihin.

5 KASPER D.BOKO tulee Ojanperän laatutallista, mutta yli puolen vuoden tauolta se on toki suosikin tapaan arvoitus. 9 SPRINGWIND LOTTA puolestaan on kilpaillut tiheästi. Tamman kunto pitää, joten troikkasija on hyvinkin todennäköinen. 11 HIP HOP AU VENT on parantanut viime starteissa huimasti otteitaan.

A) 2 B) 5, 9, 11, 7, 4, 6, 10, 1, 12, 8, 3


Toto5-vihjesysteemit

Toto5-1: 8, 1, 12 + 10, 7, 5, 4 (3, 2)

Toto5-2: 1, 6, 4 + 8, 7, 5 (9, 3)

Toto5-3: 4, 3, 7 + 8, 1, 6 (2, 5)

Toto5-4: 6 Some Come (7, 9)

Toto5-5: 5 Evartti (6, 4)

Pieni systeemi 27 riviä, hinta 5,40 euroa
Suuri systeemi 252 riviä, hinta 25,20 euroa


Lähtö 7, Troikka

6
7, 9, 10, 8, 14, 13
7, 9, 10, 8, 14, 13, 1, 5, 3, 4

Yhteensä 54 riviä

Lähtö 9, Troikka

11, 3
11, 3, 8, 1, 12
11, 3, 8, 1, 12

Yhteensä 24 riviä

Lähtö 11, Troikka

9, 2, 11
9, 2, 11, 1
9, 2, 11, 1, 10, 7, 4

Yhteensä 45 riviä




Pelionnea / Rovaniemen Ravirata Oy

Lauri Jääskeläinen

Rovaniemen 4.8. ravien vihjeet

Torstai-illan totoravit!

 

Mäntyvaara jatkaa ravikauttaan 4. elokuuta yhdeksän lähdön Toto4-raveilla. 

 

Lähtö 1

Peli-idea: 3 SAGACIOUS tuli Rovaniemellä kirilenkin sinnikkäästi 2. radalta ilman vetoapua. Se kohtaa tutut hevoset torstain kisassa ja ravatessaan Aarne Rannan ajokki pystyy tappelemaan voitosta. Pentti Veteläinen on laittelijamiehiä, eikä vastassa ole näytöiltään kovempia tekijöitä. 7 REHABANERO ja 9 ENJOY DREAM ovat paripelissä pääpainoja, mutta myös 1 AURORA STAR on mielenkiintoinen seurattava.

A) 3, 9, 7 B) 1, 8, 4, 2, 10, 5

Lähtö 2

Peli-idea: Pienessä lähdössä voisi olla ideana yrittää jopa suoraa paria 4 VÄYLÄNVARREN HETA – 1 REKOOLI. Väylänvarren Heta on kahdesti kokenut äärimmäisen niukan tappion, kun 5 KAIRAN KIPINÄ on kulkenut voitosta voittoon. Nyt kaksikko on samalla paalulla, joten se lisää kiinnostusta Väylänvarren Hetaa kohtaan. Rekooli puolestaan pyrkii paalulta karkumatkalle pitämään tasaisesti kiihtyvää vauhtia. Rekooli on sille päälle sattuessaan riittävä hevonen etumatkansa turvin.

A) 4, 5 B) 1, 3, 6, 2

Lähtö 3

Peli-idea: Vajaassa lähdössä on syytä jatkaa kapeasti. 5 JEPULIS aloitti Janita Luttusen käsistä aikaisempaan nähden todella positiivisella suorituksella. 1 KULTASEPPÄ kierteli viimeksi pääosan matkasta 3. rataa ja siihen nähden suoritus oli vahvasti plusmerkkinen. Toki molempien pitää onnistua, sillä 2 LEIJAN LIITO sekä 3 LARSMAN ovat riittäviä hevosia ilman muuta. Niiden molempien otteet ovat viime aikoina ailahdelleet.

A) 5, 1 B) 2, 3, 4

Lähtö 4

Peli-idea: 5 EXPLOSIVE ELVIS on tehnyt muutaman kisan Maiju Leppäjärven valmennuksesta käsin. Sodankylässä se näytti kirivän ulkoa heittämällä voittotaistoon mukaan, mutta maalisuoralla kiri aavistuksen tyrehtyi. Esitys oli kuitenkin varsin lupaava, sillä Explosive Elvis näytti hyvältä ja ravasi ilman ongelmia. Myös viimeksi Rovaniemellä ruuna näytti oikeinkin hyvältä, mutta kasirata, alun kiertely ja juoksupaikka johtavan rinnalla olivat tietenkin liikaa. Nyt on lupa odottaa montéssa hyvää suoritusta, eikä kaksarisija saa tulla yllätyksenä.

A) 7 B) 1, 10, 5, 3, 6, 4, 8, 2, 9

Lähtö 5

Peli-idea: 6 PEPPE ROC jatkaa hirmuiskussa, mutta torstaina sillä on toki kovia hevosia vastassaan. Silti tuoreimman kisan perusteella Peppe Roc pystyy menemään pikamatkan niin kovaa, että kaverit ovat helisemässä. Petteri Joki panostaa varmasti tiukasti kiihdytykseen, ja hevonen lähtee jo itsestään todella kovaa matkaan. Kisa on ennen kertoimien näkemistä äärimmäisen tasainen, joten uuden informaation jälkeen pelihevosta voi olla järkevä vaihtaa lennosta.

A) 6, 5, 7, 8, 4 B 2, 9, 1, 3

Lähtö 6

Peli-idea: 5 VICTORI teki Oulussa pikamatkalla tähtivauhtisen tuloksen. Ruuna oli Rovaniemellä viimeksi kenties vielä parempi, mutta paha laukka kiihdytyksessä pilasi päivän. Victori kulki viimeiset 1900 metriä samaa vauhtia kuin mitä se kulki Oulussa mailin. Victori meni hyvällä tyylillä, eikä ollut enää matkalla erityisen epävarman oloinen, päinvastoi, tällä kertaa ravi sujui hyvin maaliin saakka. Victorin kohdalla laukkariski on edelleen merkittävä, mutta ravatessaan sijat yksi-kaksi ovat realismia.

A) 1, 9, 5 B) 4, 6, 8, 2, 10, 3, 7

Lähtö 7

Peli-idea: 1 OUTFIELD KELLY kulki Rovaniemellä toukokuussa hurjasti laukkansa jälkeen. Kari Alapekkala totesi tuon kisan jälkeen, että tamma pystyy parantamaan heti useamman sekunnin ennätystään, kunhan vain malttaa ravata. Torniossa tuli kuitenkin laukkoja liiankin kanssa, ja hevosen valmentaja Pasi Pohjola vihelsi pelin hetkeksi poikki. Tammaa hoidettiin, eikä tauoko tässä kohtaa ole lainkaan huono juttu. Pohjola raportoi, että ainakin kotitreenissä tamma on kulkenut riskisti ja paremmalla tyylillä kuin ennen taukoaan. Älä ylläty, jos Outfield Kelly menee 1.17-tuloksen.

A) 1, 8 B) 4, 16, 15, 9, 3, 14, 6, 2, 5, 12, 7, 11, 13

Lähtö 8

Peli-idea: 6 CALLELA LIONEL voisi olla pienen paripelin arvoinen. Esitys viimeksi oli toki tasapaksu 2. ulkoa, ja esimerkiksi 9 GOVERNOR HOSS puksutti 40 metriä edempänä keulasta ykköseksi. Tällä kertaa Callela Lionel saattaa startti alla parantaa reilusti otteitaan. Vastaavasti suursuosikki Governor Hoss voi kärsiä ihan ratkaisevasti takarivin lähtöpaikasta. Callela Lionel ei ole pohjaparihevonen, jotta tässä kohtaa kertoimet saattavat kattaa riskitekijät. Governor Hoss ei ole tasainen suorittaja, ja siksi se kannattaa myös Toto4-pelissä varmistaa.

A) 9, 7 B) 2, 6, 8, 13, 14, 10, 3, 11, 12, 5, 1

Lähtö 9

Peli-idea: 3 BEDDINGE’S PRIDE on saanut pitkältä tauolta muutaman tärkeän kisan alle. Tuoreimmassa kisassaan ruuna meni radalta 12 sisäradalle, josta tuli loppukaarteessa ulkokautta mahdollisuus kiriin. Beddinge’s Pride käytti tilanteen hienosti hyväkseen, vaikka kolmossijaa parempaan ei ollutkaan realistisia mahdollisuuksia. Pitää huomioida, että hevonen tuli loppua 1.12-vauhtia, juuri kovempaa kellotusta ei ruunalta voinut vaatia. Nyt paikka on mainio, Kaarlo Palojärvi rattailla takaa aktiiviset ajolinjat, eikä vastassa ole yhtään ylivertaista kilpakumppania. Mainio idea!

A) 8, 3, 10, 9 B) 4, 1, 6, 5, 2, 7, 11, 12

Toto4-vihjesysteemit

Toto4-1: 1, 9, 5 + 4, 6, 8 (2, 10)

Toto4-2: 1, 8 + 4 (16, 15)

Toto4-3: 9, 7 (2, 6)

Toto4-4: 8, 3, 10, 9 + 4, 1, 6 (5, 2)

Pieni systeemi 48 riviä, hinta 9,60 euroa
Suuri systeemi 252 riviä, hinta 50,40 euroa

Troikka, lähtö 7

1, 8, 4
1, 8, 4, 16, 15
1, 8, 4, 16, 15

Yhteensä 36 yhdistelmää

Troikka, lähtö 9

8, 3, 10, 9
8, 3, 10, 9
8, 3, 10, 9, 4, 1, 6

Yhteensä 72 yhdistelmää

Rovaniemen 23.7. ravien vihjeet

Maanantai-iltana juostaan 13 totolähtöä Mäntyvaarassa!

 

Rovaniemi tarjoaa tuhdin ravielämyksen maanantaina, kun kahden ponilähdön lisäksi kisataan peräti 13 totolähtöä. Valoisaa aikaa onneksi vielä riittää, ja luvassa onkin hienoja matseja. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!

 

Lähtö 1

Peli-idea: 1 ASESOORI avasi uransa Vieremän paikallisraveissa heinäkuun alussa. Savossa taso on kova, eikä nelivuotias sinänsä hyvästä suorituksestaan huolimatta pystynyt ihan kärkeen. Ei se varsinaisesti ollut tarkoituskaan, vaan oriille haluttiin vain kilpailuoikeus ja puhdas suoritus. Asesoori pystyy johtamaan debyytissään lähdöstä maaliin. Viidron poisjäänti helpottaa entisestään tehtävää, jos Asesoori vain kulkee raiteillaan koko matkan.

A) 1,6,5 B) 2,3

Lähtö 2

Peli-idea: 7 OSKAR BLOU osoitti Kurtakossa molemmat puolensa. Ori on selvästi vielä raakile, mutta Lapin lähtöihin erittäin lahjakas. Nelivuotias pääsi heti keulapaikalle, ja alku otettiin verkkaisesti. Toisen kierroksen Oskar Blou tuli jo 18,5-vauhtia, vaikka menikin laiskasti vain sen, mitä kaveri rinnalla vaati. Ori pystyy parantamaan paljon tulostaan, ja sitä toki kahdelta pakilta vaaditaankin. Koelähtö antoi jo viitteitä lupaavasta aloittelijasta, ja selvästi alle 1.20-tulos ei maanantain lähdössä yllättäisi.

A) 6,7,1 B) 4,3,2,5,8

Lähtö 3

Peli-idea: 3 LIEKEHTII otti kaksi lyhyttä laukkaa Kajaanin lähtösuoralla. Tämän jälkeen tamma lähti kulkemaan raiteillaan ja tuli vahvasti maaliin saakka. Liekehtii kulki kaksi kierrosta hyvin lähelle tähtivauhtia, joten ravatessaan se pystyy ainakin hyvin lähelle 1.30-tulosta. Pitää tietenkin huomioida, että ehjää juoksua ei aikaisempien starttien perusteella todennäköisesti ole tulossa, koska varsinkin lähtösuora on ollut hevoselle erityisen hankala. Pienessä lähdössä alkulaukka ei vielä torpedoi mahdollisuuksia taistella voitosta.

A) 3,1 B) 2,5,4

Lähtö 4

Peli-idea: 1 QUITE SPECIAL teki kaksi lupaavaa kärrylähtöä ennen Kurtakon montékisaa. Sen perusteella ruuna jatkaa nousuvireessä, sillä Quite Special puristi hurjalla päätöskierroksella vahvasti kakkoseksi. Tuossa montéssa keulassa juossut E.V. Mici tuli kirilenkin peräti 14,5-kyytiä, joten ykköseksi saakka ei ollut realistisia mahdollisuuksia. Toki vastus Mäntyvaaran avoimessa lähdössä on kova, mutta Quite Special on varustettu hyvällä kapasiteetilla. Toto5-pelissä on monella sauma, mutta Quite Specialia voi yrittää loistopaikalta paripelissä.

A) 9,5,1,2,7 B) 4,3,6,8

Lähtö 5

Peli-idea: 7 NOBLE ALE oli myös hurjan positiivinen sunnuntaina Kurtakossa, vaikka ei pystynytkään ykköseksi saakka. Heti alussa ruuna menetti 20 metriä lisää kärkeen ja toiset 20 metriä, kun kirihetkellä edessä selkä ei vetänyt parhaalla mahdollisella tavalla. Kurtakossa kun joutuu loppukaarteessa neljännelle radalle, joutuu väkisinkin antamaan tasoitusta sisempänä juokseville. Rovaniemellä ruuna kohtaa muutaman todella kovan nimen, mutta Noble Ale on itsekin hyvä ja se pystyy parantamaan selvästi ennätystään. Lisäksi kovimmilla kavereilla on kysymysmerkkejä matkassaan.

A) 7,5,6,4 B) 8,9,10,1,11,2,3

Lähtö 6

Peli-idea: 3 ATTABOY voisi olla varovaisen panostuksen arvoinen. Ruunalla on hyvä peruskapasiteetti, mutta ongelmien vuoksi se joutui pitämään välissä lähes vuoden kilpailutauon. Sodankylään ei ollut suuria menestysodotuksia, mutta Attaboy oli koko illan hyvän oloinen ja Kari Alapekkala päätti yrittää päättäväisesti kärkipaikalta. Juoksun tempo oli reipasta ja Attaboy kangistui vasta aivan lopussa. Nyt hevosta ohjastava Iina Palojärvi ajoi Sodankylässä kaksi voittoa, joten kyytiin hyppää osaava junnukuski ja lähtöpaikka on mainio. Mikäli hevonen otti avauskisan oikein, on parisijoitus mahdollinen.

A) 9,1 B) 3,8,4,12,11,7,2,6,5

Lähtö 7

Peli-idea: 2 LIVI PASSPORT kiri Oulussa kovaa vetäneen Dream Togetherin takaa ykköseksi. Kotiradan ruunalla on etu tämän kisan alla, kun muutamalla hurjalla vastustajalla on pitkä kuljetus kisapaikalle. Livi Passport on nyt kolmesti ollut niin hyvä, ettei sen tarvitse hävetä yhtään vastuksen koventuessa entisestään. Tuomas Pakkasen ajokki tuskin juoksee keulassa, mutta tarjolla on tukku hyviä selkiä, joiden takaa Livi Passport pystyy ottelemaan kärkisijoista.

A) 3,2,10,5 B) 4,6,7,9,1,8,11,12

Lähtö 8

Peli-idea: 2 PIKKU-RYTI ei taida millään pysty lyömään molempia suosikeista, mutta ruuna saattaa kiilata maalisuoran taistossa kakkoseksi. Alla on tuore kelpo startti, ja nyt lähtöpaikka on selvästi parempi. Pikku-Ryti saanee paikan reipasta vetävän kärkiparin takaa, josta ruuna ottelee tiukasti totosijasta. Voi olla, että pohjapari 1-3 lyödään liian matalaan kertoimeen.

A) 1,3 B) 2,9,5,6,8,7,4

Lähtö 9

Peli-idea: 3 PEPPE ROC oli keulasta mainio kakkonen Oulussa, vaikka Exploding Anna tulikin linjalla niukasti ohitse. Selästä ruuna on parhaimmillaan, ja tällä kertaa esimerkiksi Nehemiah olisi hyvä vetoapu eteen. Lähtö on kärjen osalta kovatasoinen, jonka vuoksi tarkan juoksun saava Peppe Roc on mieluisin pelihevonen nimenomaan paripelissä. A-ryhmästä löytyy joka tapauksessa lähdön kaksarihevoset.

A) 2,9,3,12 B) 8,11,7,10,5,6,4,1

Lähtö 10

Peli-idea: 3 VILINÄN VARMA laukkasi Kurtakossa keulasta juuri kun taiston voitosta piti viimeisellä takasuoralla tosissaan alkaa. Ruuna pelasti vielä nelosrahat. Vilinän Varma voi olla vetreämpi Rovaniemelle saatuaan kisan alla. Sillä on saumat keulapaikalle, josta ehjällä suorituksella kaikki on mahdollista. Jopa uran avausvoittoon, jos ruuna vain ottaa homman tosissaan.

A) 6,7 B) 3,8,4,2,1,5

Lähtö 11

Peli-idea: 11 BOULDER VULCANUS on löytänyt tasaisen vahvan suoritustason. Ei siihen kannata kivitaloa kiinnittää, mutta oikea-aikaisella kirillä kaksarisija on täysin mahdollinen. Lähdössä vaanii ylivauhdin mahdollisuus, sillä suosikki 2 SOME COME saa haasteen alussa muutamalta starttiraketilta. Some Come on joka tapauksessa vahvoilla, mutta todennäköisesti muutoin porukka repee hyvissä ajoin. Boulder Vulcanus on tarkalla ajolla tullut loppua vahvasti pystyen ohituksiin.

A) 2 B) 3,11,4,9,10,5,7,8,6,1

Lähtö 12

Peli-idea: Vajaassa lähdössä on hankala esittää mitään selkeää pelistrategiaa ennen kertoimien näkemistä. 7 LEIJAN LIITO teki 2. ulkoa asiallisen kirin vauhdin kiihtyessä Kurtakossa loppua kohden, mutta piikki-selkä pari Niemen Eemil – Salte Odin jäi ohittamatta. Tällä kertaa voi hyvinkin olla, ettei vauhti kirihetkellä ole yhtä kovaa ja Leijan Liito tuntuu suosikkikolmikosta suoritusvarmimmalta.

A) 5,3,7 B) 2,4,6,1

Lähtö 13

Peli-idea: Jos 4 CHEAP THRILLS saa suosiolla keulat, on aluksi kärkeen kiiruhtava 2 KIVARIN RAINDANCE selästä todennäköisesti kakkonen. Kivarin Raindance on kuitenkin saanut pari suojajuoksua ja kenties nyt ollaan ns. merkki päällä alusta pitäen. Taktiset kuviot ratkaisevat pitkälti illan päätöslähdön tulosjärjestyksen.

A) 4 B) 2,6,1,5,3

Toto5-vihjesysteemit

Toto5-1: 9,5,1,2,7 (4,3)

Toto5-2: 7,5,6 + 4 (8,9)

Toto5-3: 9,1 + 3 (8,10)

Toto5-4: 3,2,10,5 + 4 (6,7)

Toto5-5: 1 + 3 (2,9)

Pieni systeemi 120 riviä, hinta 12,00 euroa
Suuri systeemi 600 riviä, hinta 60,00 euroa

Lähtö 7, Troikka

3,2,10,5
3,2,10,5,4
3,2,10,5,4,6

Yhteensä 64 yhdistelmää

Lähtö 9, Troikka

2,9,3,12
2,9,3,12
2,9,3,12,8,11,7

Yhteensä 60 yhdistelmää

Lähtö 11, Troikka

2 Some Come
3,11
3,11,4,9,10,5,7,8,6,1

Yhteensä 18 yhdistelmää

Lauri Jääskeläinen / Rovaniemen Ravirata Oy

Torstairavien vihjeet

Rovaniemellä torstaina Toto5-ravit kello 18.00!
Mäntyvaara tarjoaa torstai-illan iloksi peräti 12 täysipainoista totolähtöä. Toto5-pelissä sopivan tukipilarin löytäminen ei ole helppoa, joten hyvälle ideavarmalle on kovasti kysyntää. Vihjeessä tähän rooliin tarjotaan Juha-Matti Paavolan tallin Fiksusta. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!
Lähtö 1
Peli-idea: 3 FRIIDULI otti Kemijärvellä laukan kierros ennen maalia ja uudelleen viimeisellä takasuoralla. Jo sitä enne tuli kolmas haparointi, ja hevonen meni hylkäykseen. Friiduli on sopivassa sarjassa riittävän vauhdikas, ja ravin stemmaaminen on pienestä kiinni. Näistä asetelmista sitä voi kokeilla paripelissä avainhevosena.
A) 7,3,8 B) 6,4,9,2,1,5
Lähtö 2
Peli-idea: 9 SANDERLING MEWS ei menestynyt Bodenissa lauantaina, vaikka meni kovan 16-alkuisen tuloksen. Esitys ei sinällään ollut huono, sillä hevosella ajettiin päättäväisesti johtavan rinnalta. Mailin valjakko jaksoi ihan kärjen ulkopuolella, mutta sitten askel painoi. Nyt luvassa on ainakin ennakkoon selkäjuoksu, ja vastus on selvästi sopivampi. Sijoitus kärjessä ei voi yllättää ketään.
A) 9,3,2 B) 4,11,1,6,5,8,7,12,10
Lähtö 3
Peli-idea: 2 SILENT SECRET on varmasti selvä suosikki, mutta näin kuuluu ollakin. Jyväskylän kisassa vastassa oli ikäluokkakilpailussa kovia tammoja, eikä Silent Secret ihan riittänyt niille. Jari Oinonen on haistanut 2000 euron rahatukun Mäntyvaarassa, ja koko matkan johto on todella lähellä. Paripelissä taitaa olla suora yhdistelmä paikallaan, mutta etukäteen ilman kertoimia parikaveria on vaikea suositella.
A) 2 B) 5,1,7,6,4
Lähtö 4, Toto5-1
Peli-idea: 2 PRESIDENT LINDY ja 1 CUPIDO SISU juoksevat todennäköisesti kahtena ensimmäisenä hevosena sisärataa pitkin. Molemmat ampuvat lujaa matkaan, mutta päivän vire ja kovempi motivaatio keulapaikasta ratkaisee lopulta juoksujärjestyksen. Vaikea kisaan on hakea muita voittajia, ellei psyykkaa pidempikestoista suosikkiparin kilvanajoa. 8 TOP OF THE WORLD on silloin se hevonen, joka voisi korjata koko potin.
A) 2,1 B) 8,3,6,4,5,7,9
Lähtö 5, Toto5-2
Peli-idea: 9 NE QUITTE PAS saa ykkösrankingin paineet niskaansa, sillä Mauri Jaaran valmennettava on perusluokaltaan lähtönsä parhaimmistoa. Tämän lisäksi asetelmat voivat kääntyä valjakon eduksi, sillä edessä 2. radalla on hyvä lähtijä ja sisäpuolella verkkainen kiihdyttäjä. Ne Quitte Pasin juoksupaikka voi ilman revityksiä löytyä 2. tai 3. parista ulkoa. Siitä hevonen on 600-700 metrin kirillä vaarallinen. 3 PERRY BREEZER on selkeä pääpaino paripelissä, koska se voi päästä häärimään kärkipaikalle.
A) 9,3 B) 11,6,5,10,4,8,1,7,2,12
Lähtö 6, Toto5-3
Peli-idea: 7 FIKTUS oli Seinäjoella Ilkka-ajon finaalissa mainio 1. kaarteen laukan jälkeen. Se kulki välikierroksen 25,3-vauhtia ja tuli juosten maaliin saakka. Toki kisa oli minilähtö, eikä Fiktus joutunut kiertelemään, mutta esitys oli kuitenkin loistava. Kaustisen välistartissa xxxx 9 VAPASSI kangistui viimeksi 24-avauksen myötä loppusuoralla, mutta esitys oli silti oikein hyvä.
A) 7, 9 B) 1,2,5,6,4,3,8
Lähtö 7, Toto5-4, Troikka, Päivän Duo
Peli-idea: 2 EASY SILENCE on nimenomaan kaksariin kelpo pelikohde. Se on saanut pelihevosista parhaan paikan, ja kakkosradalta Kari Alapekkala voi laatia taktiikan tilanteen mukaan. Easy Silence on nopea, mutta ei ensimetreillä ihan sarjojensa vauhdikkain kijhdyttäjä. Bodenissa se haki 1. kaarteessa kärkipaikan haltuunsa. Loppusuoralla muutama puristi edelle, mutta esitys oli vähintäänkin hyvä. Totosija on todennäköinen, eikä ykkössijakaan välttämättä ole kaukana. 7 BRIBES on vauhdikas ja vahva, mutta pikamatka ja ulkorata voi muodostua hankalaksi yhdistelmäksi.
A) 7,2,3 B) 8,6,1,10,11,12,4,9,5
Lähtö 8, Toto5-5, Päivän Duo
Peli-idea: 1 PÄRTTYL teki Kemijärven kovassa Seppele-ajossa upean suorituksen kiertämällä kaikki kirihetkellä. Nyt tehtävä on mielenkiintoinen, sillä maili ja sisärata eivät kumpikaan ole mitään plusmerkkisiä muuttujia. Silti tekee mieli väittää, että Pärttyl on todennäköisempi voittaja kuin 8 NIEMEN EEMIL. Jos pelaajat ovat asiasta eri mieltä, voisi Pärttyl olla kaikkiin pelimuotoihin sopiva tukipilari.
A) 1,8,3 B) 11,7,9,5,6,10,2
Lähtö 9,  Troikka
Peli-idea: 11 B.G.FRIDA saattaa jäädä kaikissa pelimuodoissa aliarvostetuksi. Toki sen voittoon vaaditaan monta onnistunutta tapahtumaa lähdön aikana, mutta ainakin eturivin turhankin räväkkä kiihdytys taitaa olla luvassa. Kyösti Lindgren pyrkii taatusti sisäpuolelta lähtevän Nehemiahin selkään, josta B.G.Frida pystyy kirimään taistoon mukaan. Kiharaisessa lähdössä kannattaa ostaa useampaa yhdistelmää paripelissä.
A) 7,10,11 B) 5,6,1,2,3,12,4,9,8
Lähtö 10
Peli-idea: 4 CROSSFIRE SELENE palasi pitkältä tauolta Bodeniin. Otteissa näkyi kilpailemattomuus, eikä paikka ulkoradalta johtavan rinnalla helpottanut asiaa. On vaikea arvioida, pystyykö tamma parantamaan riittävästi menestyäkseen Rovaniemellä, mutta parannuspotentiaalia hevosella on paljon.
A) 9,4,1 B) 4,12,5,7,8,10,6,2,3
Lähtö 11, Troikka
Peli-idea: 7 AAVAN SUPERI on nakuttanut kolme kakkossijaa viiteen viimeiseen, ja Rovaniemellä on hyvä sauma kirkastaa tilastoa entistä paremmaksi. Tuoreimmassa lähdössä Aavan Superi oli ehkä parempi kuin koskaan aikaisemmin, ja Seppele-ajossa vain ohi rutistanut Pärttyl oli parempi. Lyhyt matka sopii hyvin, vaikka Aavan Superi onkin joskus ollut toisten takaa laiska. Sillä pyritään mahdollisimman nopeasti vapaalle radalle.
A) 7,12 B) 1,5,9,13,11,4,10,3,6,8,2
Lähtö 12
Peli-idea: 8 GENTLE WAY paransi odotetusti Kemijärvelle otteitaan. Se nousi johtavan takaa keulan rinnalle kierros ennen maalia ja oli loppuun saakka tiukasti mukana voittotaistossa. Ulkorata ei välttämättä ole suuri murhe, sillä tasoerot ovat suuria ja laukkojakin taatusti nähdään. Gentle Way pystyy vielä parantamaan otteitaan starttien myötä.
A) 8,7 B) 1,2,9,11,4,5,3,10,6
Pelionnea! Rovaniemen Ravirata Oy / Lauri Jääskeläinen