Jens Eriksson Hanna Olofssonin tilalle

Lauantaina 14.12. osana Arctic Horse Race -suurtapahtumaa järjestettävään ohjastajaotteluun Arctic Challengeen tulee muutos Ruotsin edustajan osalta. Hanna Olofsson on saanut ajokiellon, joka osuu tapahtuman aikaan. Hänen tilallaan tulee ajamaan skellefteålainen ammattivalmentaja Jens Eriksson.

– Hanna harmitteli kovasti, että hänen ajokieltonsa osui tuohon kohtaan. On kuitenkin hienoa, että tilalle saadaan ohjastaja Pohjois-Ruotsista. Tällainen tapahtuma on tärkeä myös yhteistyölle Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Suomen ratojen kesken, ohjastajakilpailun promoottori Tapio Hoikka kertoo.

– Kilpailun ympärillä on nyt hyvää pöhinää, ja kaikki odottavat jo innokkaana h-hetkeä. Tim Tetrick on välittänyt pohjoisen erikoiskilpailun tunnelmia jenkkeihin ja hänen some-kanavansa kannattaa ottaa kyllä seurantaan tapahtuman kanavien lisäksi, Tappi vinkkaa.

Arctic Challenge -raviohjastajaottelun 14.12. osallistujat

Kaksitoista ohjastajaa kilpailevat kolmen osalähdön pistekilpailussa, jossa ajetaan kaksi lähtöä lämminverisillä ja yksi lähtö kylmäverisillä hevosilla.

Tim Tetrick USA – yli 11 000 voitettua ravilähtöä, moninkertainen vuoden ohjastaja Yhdysvalloissa
Jens Eriksson Ruotsi – ammattivalmentaja, joka pitää talliaan Ruotsin Skellefteåssa, valmennuksessa on 16 hevosta.
Hans Christian Holm Norja – ammattivalmentaja jolla on yli 1700 voitettua ravilähtöä urallaan.
Jorma Kontio Suomi – Lähestyy kovaa vauhtia 11 000 voitetun ravilähdön rajapyykkiä, palkittu Suomen urheilun lähettiläänä Urheilugaalassa, kaikkien aikojen menestynein suomalainen raviohjastaja
Mika Forss Suomi – raviohjastajien Euroopan mestari ja MM-hopeamitalisti, yli 3600 voitettua ravilähtöä
Jukka Torvinen Suomi – oppilasohjastajien EM-kilpailun neljäs, yli 500 voitettua ravilähtöä
Hannu Torvinen Suomi – Yli 1400 voitettua ravilähtöä, ajoi tiensä 25-vuotiaana Tuhannen Voiton Klubiin tehden tämän toiseksi nuorimpana kuskina historiassa, Jukan isoveli
Petteri Joki Suomi – Napapiirin ohjastajasankari, johtaa Rovaniemen ajajaliigaa ylivoimaisesti, yli 500 voitettua ravilähtöä
Olli Koivunen Suomi – Yksi Pohjoismaiden lupaavimmista nuorista ohjastajista Suomen Turusta, yli 700 voitettua ravilähtöä
Santtu Raitala Suomi – Lentävä pihtiputaalainen liittyi lokakuussa Tuhannen Voiton Klubiin, johtaa Suomen ohjastajaliigaa 2019 ennen Hannu Torvista
Antti Teivainen Suomi – Kaikkien aikojen toiseksi voitokkain suomalainen ohjastaja, ajanut seitsemän ravikuningattaren seppelettä, lähes 8 000 voitettua ravilähtöä
Iikka Nurmonen Suomi – Yli 800 voitettua lähtöä, ohjastanut nuorena mm. Elitloppetissa, Kuninkuusraveissa ja voittanut useita suurkilpailuita