Rovaniemen 13.2. ravien selostukset

Rovaniemi 13.2.

Juha Luusuaniemen valmentama ja ohjastama Diamond Lord oli yksi iltapäivän tähdistä. Taktiset kuviot herättivät lähdössä paljon kysymyksiä, sillä harvoin kärkipaikka vaihtuu niin tiuhaan avauskierroksella. Luusuaniemi selvitti tapahtumia kisan alkumatkalla.

“Karille (Alapekkala) kyllä sanoin, etten anna keuloja. Hän tuumasi, että hänen ajokkinsa painaa siihen malliin, että vaihdetaan paikkoja. Pääsin sitten uudelleen johtoon, mutta samassa tuli seuraava rinnalle prässäämään. Ajattelin, että on Villellä (Pohjola) varmaan niin hyvä hevonen tuo Rocking Flax, etten ala toista spurttia ottamaan. Se tuli kuitenkin Iida Lanton valmennuksesta, enkä pitänyt pussitusriskiä hirveän suurena.”

Tilanne rauhoittui hetkeksi, mutta loppumatkasta alkoi taas tapahtua. Luusuaniemen Diamond Lord oli lopulta jopa ylivoimainen.

“Henna-Riikka meni ohi Lamborghinilla toista rataa ohi, ja sillähän on kauhean pätkä. Mietin itsekseni, että aloittiko kirin hieman liian aikaisin. Pääsin tulemaan vapaasti ulkokautta omaan kiriin ja loppusuoraa ruuna tuli ihan ajamatta. Hienossa kunnossa Diamond Lord jatkaa.”


Lähtö 1. Väliajat: 23,5-22,5-20,0-22,5

NEMEA KATANA: Kiersi 4. ulkoa 1300 ennen maalia vauhdilla johtavan kimppuun. Eteni kärkihevosen laukattua kierros ennen maalia keulaan ja piti pintansa.
STRINGENDO SUN: Avasi vauhdilla 3. sisälle, jatkoi 1600 ennen maalia 2. sisällä. Piti asemansa, mutta oli useampaan otteeseen lähellä laukata.
GOOD TO BE ME: Nousi 2. sisältä 800 ennen maalia 2. radalle ja pinnisti totoon.
COMBAT UPPISH: Eteni matkan aikana 2. ulos, mistä teki tasaisen suorituksen.
R.R. FONTTI: Aloitti 2. ulkona, mistä hiipui loppua kohden hieman.
INTRUDER WINDCAPE: Ei takaa sisältä riittänyt kavereille.
CLUB NORD PRO: Laukkasi alkuun, 1. kaarteeseen ja 900 ennen maalia.
MYSTERIOUS SHADE: Eteni kärkeen, mistä laukkasi kierros ennen maalia paineen alla.
REVINCE: Laukkasi keulan rinnalta kierros juostuna hylkäykseen.
LITTLE BEAUTY: Poissa.
DARK AVALANCHE: Poissa.

Lähtö 2. Väliajat: 25,5-22,5-20,0-16,5 monté

TIIA TEMPEST: Nousi 2. sisältä 800 ennen maalia keulan kimppuun. Eteni 500 jäljellä keulaan ja meni vakuuttavasti menojaan.
ANAHEIM KEMP: Aloitti 4. ulkona. Eteni 2. rataa pitkin päätöskierroksella lähemmäs kärkeä ja kipusi kaukana voittajan takana kakkoseksi. Viimeiset 700 metriä 18,9.
STARO KUNG FU: Nousi kärjen tuntumasta 700 ennen maalia ulkoradoille kiriin. Tuli asiallisesti, mutta ei ollut parhaimmillaan. Lämmityksen jälkeinen pieni haaveri saattoi vaikuttaa.
EXPLOSIVE ELVIS: Laukkasi keulasta 1. kaarteeseen. Paikkasi erheensä mallikkaasti, vaikka hävisi toki paljon voittajalle.
E.V. MICI: Eteni 2. ulos, mistä oli tasapaksu.
SUPER FILLY: Veti keulassa kiihtyvää tempoa. Oli lyöty päätöspuolikkaan alussa.
LASSIC POINT: Oli porukan hänniltä 5. ulkoa tasainen, eikä tuttua rähinää nähty kirissä.
DON DEFENDER: Huumori ei riittänyt keulahevosen rinnalta.
LUCKY MOOSE: Ei hänniltä vakuuttanut yhtään.
ZEKI FONT: Lähti kiitolaukalla liikenteeseen.

Lähtö 3. Väliajat: 40,0-38,0-36,5-29,5

SHAMAANITAR: Nousi 4. sisältä avauspuolikkaan jälkeen 2. ulos. Jäi 2. kaarteessa ilman selkää, mistä eteni 800 ennen maalia voimalla keulaan. Kesti ykkösenä.
AAVAN SUPERI: Nousi 3. sisältä 800 ennen maalia johtavan rinnalle. Kesti mukavasti kakkoseksi.
TOIVOTULI: Menetti keulat 800 jäljellä. Piti kuitenkin asiallisesti totosijalle ja oli mukana kakkosmatsissa.
SUVIMYRSKY RAM: Laukkasi 1. kaarteessa ja keulan rinnalta 1250 ennen maalia. Otti varman päälle ajettuna rahasijan ilman hylkytuomiota.
MANDAN MAINIO: Laukkasi lyhyesti 1. kaarteessa, mutta selvisi 2. sisälle. Hiipui pahoin kirissä.
PUNTA-PATE: Nousi tai nostettiin 5. sisältä 700 ennen maalia ulkoradoille. Kangistui tauolta lopussa.
HULLUPOIKA: Volttasi toisen takana, mutta repesi heti kättelyssä hervottomalle laukalle.

Lähtö 4. Väliajat: 23,5-21,5-17,0-14,5

SAGREDO HANOVER: Haki 2. ulkoa 1450 ennen maalia vauhdilla keulat. Karkasi 14,5-lopetuksessa selvästi muilta.
BEDDINGE’S PRIDE: Otti keulat, antoi pois ja kiri mukavasti kakkoseksi suoraan tauolta.
ALMIGHTY BOOGIE: Teki sinnikkään suorituksen johtavan rinnalta.
DREAMING ARTIST: Tuli 3. sisältä kohtalaisesti maaliin.
JUSS TOOMA: Nousi 4. sisältä kierros ennen maalia 3. ulos, mistä ei riittänyt.
EXTREM BRODDE: Oli 2. ulkoa selkeä pettymys, mutta kävi toki hieman ylivireänä ennen lähtöä.
EURYTHMIC: Huumori ei riittänyt yhtään 4. sisältä.
DUKE OF MINE: Poissa.
BOULDER PREDATOR: Poissa.

Lähtö 5. Väliajat: 16,0-16,0-17,0-18,0

DIAMOND LORD: Puolusti keulat, jatkoi keulanvaihdon jälkeen 1200 ennen maalia vetotöissä, mutta juoksi lopulta kierros ennen maalia 2. sisällä. Kiri lopussa ulkokautta muiden kangistuessa herkästi kärkeen.
ROCKING FLAX: Jäi ilman selkää 2. kaarteessa ja iski kierros ennen maalia keulaan. Aloitti hyvällä suorituksella uusista käsistä.
YPÄJÄ LAMBORGHINI: Jäi 2. ulkoa 800 ennen maalia ilman selkää. Iski kärjen kimppuun, mutta päätössatanen oli hankala.
KURT SÅNNA: Nousi 4. sisältä 500 ennen maalia 3. ulos, mistä punnersi rahoille.
LILLAMAGGAN: Haki keulat 1400 ennen maalia ja juoksi lopulta 3. sisällä. Kun alku meni pitkäksi, oli suoritus tauolta hieman sijoitusta parempi.
DIRK DIGGLER SISU: Juoksi sisärataa ja teki tasaisen suorituksen.
ALMOST ONE YEAR: Jäi parijonosta eläväisessä lähdössä etusuoralla ilman vetoapua. Laukkasi 850 ennen maalia. Tuli lopun asiallisesti.
SAMARAS K.M.E.: Ei saanut 4. ulkoa vauhtimyllyä pyörimään. Alla oli taukoa.
RADICAL WAY: Ei riittänyt hänniltä yhtään.

Lähtö 6. Väliajat: 23,5-21,0-18,0-18,0

EASY SILENCE: Eteni 2. rataa pitkin ja pääsi pujottautumaan 2. kaarteen lopussa 2. sisälle. Sai kiritilaa loppusuoralla ja puristi kärkeen.
UNPLUGGED FACE: Hakeutui 500 juostuna kärkeen. Piti kakkoseksi, mutta oli päätössatasella voiton suhteen aseeton.
NEXT HOPE: Tuli 3. ulkoa ihan mukavasti totosijalle selvästi kärkiparille jääneenä.
HONEY BEE WEB: Otti keulat, jatkoi lopulta 3. sisällä ja sinnitteli asiallisesti.
FIONA MEARAS: Teki 4. ulkoa asiallisen lopetuksen rahasijalle.
I AM YOUR DREAM: Jäi ilman vetoapua 2. kaarteen lopussa. Sinnitteli rahoille.
GOLDEN ICON: Kangistui 2. ulkoa hieman lopussa.
EG A LIF: Juoksi lopulta 4. sisällä, mistä hiipui taustalle.
MR MCCOOL: Laukkasi 1. kaarteessa ja jäi ratkaisevasti.
EMBTYBROOK: Laukkasi heti kiihdytyksessä mahdollisuutensa.
TAGQUER: Laukkasi 1. kaarteessa hylkäykseen.

Lähtö 7. Väliajat: 36,5-36,5-32,0-32,0

JUHANNES: Jyräsi 5. ulkoa kierroksen kirillä ykköseksi.
REKOOLI: Lähti kierros juostuna 3. ulkoa reissuun ja eteni 900 ennen maalia kärkeen saakka. Oli pitkään kiinni suuryllätyksessä, mutta päätössatasella kaveri jyräsi edelle.
FREDRIKSON: Laukkasi alkuun. Lähti jo 1300 ennen maalia kiertämään, mutta laukkasi kesken vahvan kirinsä 4. radalla 700 ennen maalia. Pelasti vielä muidenkin laukkaillessa totosijan. On kunnossa.
TATUN TOIVE: Menetti keulat 900 ennen maalia, mutta sinnitteli rahoille monen muun laukkaillessa.
EEDWARTTI: Pilasi laukkaan keulan rinnalta 900 ennen maalia, kun oli lähtenyt 4. ulkoa hetkeä aikaisemmin kiriin. Nappasi taustalta rahaa.
R.R. SANTERI: Ei ollut tauolta vielä vetreimmillään, mutta teki kohtalaisen suorituksen.
VILIMUN VIHELLYS: Kangistui johtavan rinnalta hieman päätöskierroksella.
MAJATALON SÄIHKE: Laukkasi kiihdytyksessä ja jäi ratkaisevasti.
HURJALENTO: Laukkasi 1. takasuoralla hylkäykseen.
LEMMEN VIEMÄ: Laukkasi kiihdytyksessä. Nousi mukavasti, mutta laukkasi loppusuoralla rahasijan.
SIIRIN LIISI: Oli etenemässä suuremmin kiertelemättä taistoon totosijasta ja jopa voitosta, kun laukkasi maalisuoran alussa.
KAIRAN KIPINÄ: Kipusi tasaisesti pitkältä pakilta sisäkautta kärjen tuntumaan, josta laukkasi totosijan maalisuoralla.
TUISKU-TAIKA: Poissa.

Lähtö 8. Väliajat: 14,5-15,5-14,0-18,5

SAXOI: Kiihdytti vauhdilla ja meni 1. kaarteessa Libertinin taakse. Puristi juuri linjalla hienosti taistelleesta kilpakumppanista ohitse.
LIBERTIN: Veti kaasu pohjassa kärkipaikalla. Kesti vauhdinpidon hienosti ja oli lähellä jopa voittaa.
ONBOARD BROLINE: Seurasi 3. sisältä mukavasti totosijalle ja oli aikaisempaa parempi.
KÖVRAS SO FAR: Sujutteli 4. sisältä kiertelemässä mukavasti korotetulle rahasijalle.
WICASA SIOUX: Teki 3. ulkoa mukavan suorituksen. Edelle jäi vain neljä sisäradalla juossutta vastustajaa, jonne myös Wicasa Sioux loppukaarteessa pujahti.
DANILO BRICK: Oli 2. ulkoa 800 metrin kirillä pettymys.
SANTO GRIAL: Teki 4. ulkoa tasaisen suorituksen.
GUILTY PLEASURE: Ei kestänyt vauhtijuoksussa paikkaa johtavan rinnalla.
EDFROMED: Laukkasi kiihdytyksen päätteeksi.
JETSREAM RAPIDA: Joutui pakittamaan 5. sisälle. Laukkasi viimeisellä takasuoralla mahdollisuutensa, jotka toki juoksunkulun myötä olivat muutenkin jo ohuet. Vire jäi näyttämättä.

Lähtö 9. Väliajat: 23,0-21,5-18,0-19,0

SOME COME: Ajoi ulkoratoja pitkin eteenpäin, mutta pääsi vasta 1500 ennen maalia kärkeen. Kesti hienosti.
MICK WINDCAPE: Jäi 2. kaarteessa ilman vetoapua. Taisteli rehdisti kakkoseksi.
QUE SERA SERA: Eteni kärkeen, josta kesti totosijalle.
ESCAPIST: Laukkasi keulasta 1. kaarteessa. Eteni 800 ennen maalia vahvasti kärkikuvioihin, mutta laukkasi 200 ennen maalia uudelleen. Tuli vielä asiallisesti, joten kisaa kunnossa.
MR DREDD: Laukkasi kiihdytyksessä. Jäi 6. sisälle, mistä kipusi rahoille.
MIDNIGHT KINGSTAR: Oli 4. sisältä asiallinen, mutta ei loistanut.
LIVING LILY: Tuli 4. ulkoa kohtalaisesti maaliin.
EVEN JOHNNY: Pilasi laukkaan 1. kaarteessa. Eteni 5. ulos, mistä uusi laukkansa 500 jäljellä.
REVOLUTION WHEELS: Ei 5. sisältä tilaa saatuaan pystynyt parantamaan.
RILLEY: Hiipui 3. sisältä pahoin.
LADY ECUS: Oli 2. ulkoa vaisu.
DIVO DU MIREL: Laukkasi johtavan rinnalta 1. takasuoralla hylkäykseen.
MR JONES: Poissa.