Rovaniemen 30.5. ravien selostukset

Neljä voittoa samalle naiselle!

Valmentajana neljän voiton nappaaminen samana ravipäivänä on äärimmäisen harvinaista. Lapissa sitä harva pääsee edes yrittämään valmentajauransa aikana, sillä valtaosa harrastajista on korkeintaan muutaman hevosen treenareita. Sanna Loukusalla oli toki matkassaan kova kvartetti, mutta silti on uskomatonta, että jokainen hänen Rovaniemen osallistujistaa voitti lähtönsä. Blaze Beluga ja Riksun Tähti nappasivat 2000 arvoiset ykkössijat tammasarjoista, Liimatan Väiski veti nimiinsä Toto5-avauksen ja iltapäivän päätteeksi Pärttyl jyräsi vakuuttavasti ykköseksi. Huikea temppu, Sanna Loukusa ja koko taustatiimi!

Lähtö 1. Väliajat: 40,0-38,0-35,5-30,5
ANITAR: Eteni tasaisesti 700 ennen maalia 2. ulos. Ratkaisi päätöspuolikkaan kirillään varmasti.
MILIJAN MATADOR: Haki keulat 600 juostuna. Kesti aivan hyvin kakkoseksi.
KAIRAN KIPINÄ: Eteni 4. sisältä tasaisesti kohti kärkeä ja oli asiallinen.
R.R. SANTERI: Nousi 2. sisältä kierrsen jälkeen keulahevosen rinnalle. Meni nahkeasti, eikä ottanut tosissaan.
JÄRNAS JOPLIN: Eteni pitkältä pakilta melkein pääryhmään mukaan, mutta ei jaksanut parantaa.
HERMANNI HUOLETON: Laukkasi 4. sisältä 1. kaarteessa. Kulki tasaisesti taustalla.
TUURIN HELMI: Kangistui tasaisesti 4. sisältä.
FORTE EMMA: Laukkasi keulasta 1600 ennen maalia.
HARJAN MERIVIRTA: Laukkasi kiihdytyksessä heti muutamaan otteeseen ja hylättiin nopeasti.

Lähtö 2. Väliajat: 21,5-19,5-16,5-14,5
GUILTY PLEASURE: Eteni kierros juostuna näppärästi jo kolmanneksi. Iski 800 ennen maalia ja oli ylivoimainen.
TIIA TEMPEST: Sai tarkan jusun kärjen takana. Nappasi kirissä varmasti kakkossijan.
BUGS BUNNY BUZZ: Eteni tasaisesti 5. sisältä kohti kärkeä. Lopetti vahvasti ja ehti totosijalle.
LUCKY MOOSE: Jusi pääasiassa 4. sisällä. Tuli asiallisesti rahoille.
COMET ALLEY: Veti vauhtia kiihdyttäen. Kangistui itse selvästi päätöspuolikkaalla.
VANYAR PIL: Paranteli taustalta asemiaan hieman lopussa, mutta ei ollut loistelias.
MARIELLE CARJAN: Lähti verkkaisesti. Teki keskijoukoista tasaisen suorituksen.
CALLAWAY SCOOP: Teki pitkältä pakilta hieman tasapaksun suorituksen.
RICASOLI CLASSICO: Jusi taustalla 6. sisällä. Ei pystynyt nousemaan esille. Kadotti raviaan rahasijataistossa.
EGO HOSS: Laukkasi 1. kaarteessa kärjen takaa hylkäykseen.
MY WAYS NOT YOURS: Laukkasi kärjen tuntumasta 1600 ennen maalia hylkäykseen.
ATHLETIC BOSS: Pilasi laukkaan 1. kaarteessa.
PENNSYLVANIA: Laukkasi heti kiihdytyksessä hervottomasti.

Lähtö 3. Väliajat: 21,5-19,0-18,0-16,5
BLAZE BELUGA: Haki kärkipaikan itselleen 600 juostuna. Voitti lopulta oikein helposti.
KATRIANNE: Laukkasi lähtöön. Eteni 3. sisälle, mistä oli kelpo kakkonen.
FINEST AURUM: Sai jusun edetessä paikan 2. ulkoa. Eteni 600 jäljellä keulan rinnalle, mistä antoi lopussa hieman periksi.
CLUELESS VETLADY: Otti keulat, mutta antoi paikkansa pois. Laukkasi 300 ennen maalia kakkostaistosta, mutta pelasti taustalla nelosrahat.
CLOVER MEADOW: Eteni 2. kaarteessa taustalta vauhdilla keulan rinnalle. Antoi loppumatkasta selvästi periksi.
LITTLE BEAUTY: Ei riittänyt 4. sisältä.

Lähtö 4. Väliajat: 35,0-31,0-29,0-29,0
LIIMATAN VÄISKI: Haki 1. kaarteessa keulat. Sai muutamaan kertaa matkalla painetta, mutta piti pintansa.
HURJAHARJA: Lähti 5. ulkoa 1200 ennen maalia kiertämään eteenpäin. Jyräsi hienosti kakkoseksi.
TARUN TUHKIMO: Eteni taustalta 2. kaarteessa vahvasti ja pääsi kierros juostuna keulahevosen taakse. Nousi 700 ennen maalia 2. ulos, mistä kiri totosijalle.
SHAMAANITAR: Kiersi 1. takasuoralla ulkautta 2. sisälle ja jatkoi etusuoralla 3. sisällä. Tuli aivan hyvin maaliin saakka.
LEIJAN LIITO: Pääsi 3. ulkoa 2. kaarteessa 2. ulos. Oli asiallinen, mutta paras terä puuttuu.
KUURAPARTA: Tuli 6. sisältä tasaisesti loppua.
RIUSKA-POJU: Aloitti jonossa toisena, mutta jusi lopulta 4. sisällä. Piti oman vauhtinsa.
VÄYLÄNVARREN HETA: Valui avauskierroksella paikkojen vaihtumisen vuoksi 5. sisälle. Ei kiihtyvässä vauhdissa pystynyt parantamaan.
NOMPPARILLA: Laukkasi 4. ulkoa 900 ennen maalia. Kulki sitten kohtalaisesti.
VIEHKO VENLA: Laukkasi 3. ulkoa 700 ennen maalia. Ei loistanut lopussa.
KANGSTER: Nousi 4. sisältä 1200 ennen maalia 3. ulos, mistä kangistui loppumatkasta.
ORALUNASTUS: Otti kiihdytyksessä ratkaisevan laukan.

Lähtö 5. Väliajat: 15,0-16,0-16,0-13,5
FIFTH AVENUE VICE: Lähti 4. ulkoa kierros jäljellä reissuun. Jyräsi 600 ennen maalia keulaan ja piti kovan kilpakumppanin takanaan. Kirikierros 13,4.
OUTFIELD OZZY: Lähti 5. ulkoa kierros jäljellä selässä kiriin. Eteni 600 jäljellä Fifth Avenue Vicen rinnalle ja haastoi tämän.
FIONA MEARAS: Ei keulasta voinut mitään kahdelle kovalle, mutta piti totosijalle.
FAIRSTORM: Sai nappireissun 2. sisällä. Piti oman vauhtinsa kirissä.
DIRK DIGGLER SISU: Kiersi taustalta mukavasti rahoille lähdössä, jossa erityisesti kärkipari oli loistava.
QUITE A STAR: Ei 3. ulkoa pystynyt vauhdin kiihtyessä pitämään rahasijalle, kun kaverit olivat kovia.
DON DEFENDER: Kiersi 1400 ennen maalia ulkautta keulan rinnalle. Antoi lopussa selvästi periksi.
T.P.FROMADREAM: Sai johtavan rinnalta selän eteensä 600 juostuna. Ei ottanut hommaa tosissaan lopussa.
FRONT K.L.HORNLINE: Laukkasi ratkaisevasti jo ennen lähtölinjaa.
MAMACITA: Poissa.

Lähtö 6. Väliajat: 18,5-18,0-15,5-16,5
BOULDER PREDATOR: Sai johtavan takaa 200 jäljellä täpärästi kiritilaa. Spurttasi ykköseksi.
BROLLAN: Siirtyi johtavan rinnalta 500 ennen maalia kärkeen. Kamppaili vahvasti kakkoseksi.
HERMAN STAR: Kiersi 3. radan kautta 2. ulos, mistä oli hyvä kolmas.
KAYNOTE WINDCAPE: Lähti verkkaisesti ja jusi hännillä. Tuli loppua oikeinkin vahvasti.
UNPLUGGED FACE: Teki 5. ulkoa rehdin 800 metrin kirin. Tehtävä oli vauhdin kiihtyessä hankala.
GRYNET RIVNER: Seurasi 3. sisältä riittämättä ihan parhaille.
LEEMARK’S FABRIZIO: Eteni 4. ulkoa, mistä teki aavistuksen tasaisen lopetuksen.
PATRIMOINE: Antautui tauolta hieman keulasta. Startin alle saatuaan terävöityy seuraavaksi.
KIRSBERG: Aloitti taustalla, eikä noussut missään vaiheessa lähdössä esille.
SLIPPER STEP: Ei hätyytellyt 3. ulkoa missään vaiheessa kärkeä.
GENNARO WEB: Laukkasi 5. sisältä etusuoralla hylkäykseen.
CHAPITRE UN: Laukkasi 6. ulkoa 700 ennen maalia. Uusi hyppy maalisuoralla.
MR MCCOOL: Oli 4. sisällä pussissa. Laukkasi loppusuoran alussa etsiessään taustalta kiritilaa.
LILIAN ARROW: Poissa.
CREDIT LINE: Poissa.
ALMIGHTY BOOGIE: Poissa.

Lähtö 7. Väliajat: 18,0-16,5-16,0-14,0
JETSTREAM RAPIDA: Kiihdytti keulaan, josta hallitsi varmasti tapahtumia. Vahva debyytti.
ROOFER: Kiri 3. sisältä haastamaan voittajaa, mutta tyytyi lopulta kakkoseen.
COYS RAIN: Lopetti 3. ulkoa vahvasti juosten totosijalle.
GLOBAL WILDLIFE: Seurasi 2. sisältä mukavasti rahoille.
KIVARIN RAINDANCE: Tuli tauolta 5. ulkoa hyväksyttävästi maaliin ulkoa kiertäen.
STARO KUNG FU: Nousi sisältä keulan rinnalle, mistä sinnitteli rahoille.
ESPOIR DE GINAI: Tuli 7. ulkoa juosten maalisuoraa. Voimiakin jäi käyttämättä.
GARCON ABOVE: Ei riittänyt 4. sisältä.
MASSIVE CLOUT: Tyytyi taustalta 7. ulkoa seurailemaan lopussa.
DELANTERO: Yritti 2. ulkoa 600 jäljellä parantaa ulkoa. Ei kuitenkaan jaksanut.
LORD OF TOOMA: Kierrätti 3. ulkoa kierros ennen maalia keulan rinnalle. Hyytyi selvästi.
YEZZIR HANOVER: Hiipui 2. ulkoa päätöslenkillä taustalle.
PARTY HARD: Laukkasi lähdössä hylkäykseen.
RISING STAR BOY: Laukkasi heti kättelyssä.
EXECUTE: Poissa.
GRESILLE BO: Poissa.

Lähtö 8. Väliajat: 11,0-14,5-13,0
STAY ALERT: Iski 2. ulkoa viimeiset 700 metriä 11,7-vauhtia ja puristi ykköseksi.
MAFFIOSO FACE: Puolusti keulapaikkaa. Kesti oikein hyvin kakkoseksi.
CAPITOLL HILL: Kiersi 3. ulkoa rehdisti totosijalle.
DAVY JONES SISU: Laukkasi kiihdytyksessä. Heitti kiinnioton jälkeen ravilla, ja pelasti näin rahasijan.
TINTIN: Seurasi 2. sisältä tasaisesti jäännösrahoille.
YPÄJÄ HEREIAM: Ei 3. sisältä pystynyt parantamaan.
TOP OF THE WORLD: Jäi 5. ulkoa huonoihin selkiin, mutta toisaalta kiristäkin puuttui paljon kengät jalassa.
KÖVRAS SO FAR: Pakitti 6. sisälle. Ei loistanut lopussa.
KABANOSS: Ei pystynyt 5. sisältä parantamaan otteitaan.
BARTENDER IN: Painoi keulan rinnalla hiileen, mutta kangistui itse taustalle.
OBELIX M.: Hyytyi 4. ulkoa taustalla.

Lähtö 9. Väliajat: 19,0-20,0-16,0-18,0
REDBERRY: Nousi sisältä 800 ennen maalia keulan rinnalle, josta runnoi ykköseksi.
GLACIES UNNA: Pääsi pitkältä pakilta näppärästi 4. sisälle, josta tuli hyvin kiertelemättä kakkoseksi.
MAKE A WINNER H.C.: Kadotti 3. ulkoa vauhtinsa haitariliikkeestä 800 ennen maalia. Kipusi totosijalle.
LIVING LILY: Jusi alkumatkan keulan rinnalla. Sinnitteli mukavasti rahoille.
MORNING GLORY: Ei 3. sisältä pystynyt ihan kärkeen, mutta oli asiallinen.
LAURENNE: Jusi 5. ulkona, mistä tuli jälleen juosten loppua.
MIDNIGHT KINGSTAR: Ei 5. sisältä noussut lähdössä esille.
ONE TOUCH: Matkasi 4. ulkona, mistä tuli tasaisesti perille.
FREE FOR FEVER: Lähti hiljaa, jusi ilman sekkiä pää maassa. Ei vakuuttanut.
MYSTERIOUS SHADE: Sai päätöskierrsen alussa keulassa prässiä. Olisi ilman laukkaansa 200 ennen maalia ollut todennäköisesti toinen.
FIRE STRIKE: Laukkasi kiihdytyksessä hylkäykseen.
FELIX LABOUR: Laukkasi 2. sisältä 1. kaarteessa mahdollisuutensa.
HILDA PRICE: Eteni 3. ulos, mistä laukkasi 2. kaarteessa hylkyyn. Kulki taustalla mukavasti.
EVEN JOHNNY: Laukkasi 2. ulkoa 700 ennen maalia ehkä rahasijan.
DARWIN P.: Poissa.

Lähtö 10 Väliajat: 36,0-34,5-30,0-30,0
RIKSUN TÄHTI: Imaisi neljä takamatkaa avauskierrsella kiinni. Eteni kierros jäljellä keulaan ja meni menojaan.
TIUSKAISEE: Johti avauskierrsen, jatkoi 2. sisällä kierros jäljellä ja seurasi ylivertaisen voittajan takana vahvasti kakkoseksi.
PASSIN LIINU: Eteni jo 1. takasuoralla jonoon kolmanneksi. Piti mukavasti paikkansa.
SIALIA SIALIS: Eteni 5. sisältä tasaisesti rahasijalle.
HELMI-HUKI: Eteni kierros ennen maalia 4. sisälle. Ei loistanut päätöskierrsella.
HURJALENTO: Laukkasi kiihdytyksessä. Putosi kauas taustalle, jossa ajoi hiitin.
MILIJAN MADONNA: Hiipui tasaisen taustalle liian kovia vastana.
KATHRIN: Laukkasi 2. sisältä 2. kaarteessa mahdollisuutensa rahasijoille.

Lähtö 11. Väliajat: 13,0-16,5-16,0-13,5
ARISTON: Haki keulat, veti reipasta ja voitti oikein varmasti.
MISS SENORITA: Seurasi 2. sisältä mukavasti ylivoimaista keulahevosta.
BEDDINGE’S PRIDE: Lopetti 4. sisältä suoraan tauolta mukavasti totosijalle.
COVER PRINCE: Kiri 2. ulkoa 500 metriä ulkautta. Nappasi rahaa.
SAMUEL VON BENTZ: Tuli 3. sisältä kohtalaisesti maaliin saakka.
LIKE A BOEING: Laukkasi 1. kaarteessa. Putosi 5. ulos, mistä ei enää juurikaan parantanut. Oli paremman oloinen kuin ennen taukoaan.
LIKE ELVIS: Ei 3. ulkoa noussut lähellekään kärkisijoja.
JUSS TOOMA: Laukkasi 4. ulkoa matkalla. Tuli kaukana taustalla maaliin.
EDINO: Ei 5. sisältä pysynyt ylisarjassa yhtään porukan mukana.
VILSSON BOY: Antoi keulan rinnalta 500 ennen maalia periksi ja laukkasi.

Lähtö 12. Väliajat: 30,5-30,5-26,0-24,0
PÄRTTYL: Jyräsi keulan rinnalle ja siitä 900 ennen maalia kärkeen. Voitti tyylikkäästi.
NIEMEN EEMIL: Jäi 2. ulkoa 900 ennen maalia ilman vetoapua. Kesti vauhdin kiihtyessä mainiosti toiseksi.
MOPOHEIKKI: Johti alun. Jatkoi 900 ennen maalia 2. sisällä, josta seurasi voimia tallella maaliin.
TARUN TYKKI: Pääsi etenemään 2. ulos, mutta tällä kertaa vauhdin kiihtyessä kiri ei irronnut.
VILKKAAN TUURI: Ei 3. sisältä riittänyt vauhdin kiihtyessä selvästi päätöskierrsella.