Rovaniemi 12.7. Juoksuselostukset

Rovaniemellä juostiin 12.7. sunnuntai-iltana toiset ravit samalla viikolla. Tällä kertaa sadepilvet pyörivät vain Mäntyvaaran ravikeskuksen ympärillä, joten kisat päästiin viemään läpi kuivissa ja osittain myös aurinkoisissa olosuhteissa. Tarmo Kyrön valmentama Mic Man oli lopulta viikon ainoa tuplavoittaja. T5-pankeista myös Svartsjöfax oli kaiken luottamuksen arvoinen.

Lähtö 1. Väliajat: 45,5-41,5-35,0-33,5

PRANKO: Vastasi tarpeen mukaan keulasta ykköseksi. Varaa jäi.
LÖVABOS JULLE: Nousi matkalla 3. sisältä 3. ulos, mistä kiri hyvin kakkoseksi.
AINUTKERTAINEN: Teki johtavan rinnalta kelpo esityksen.
RILLAN VILI: Antoi 2. sisältä loppua kohden selvästi periksi.
ATAKKI: Laukkasi lähtöön ja uudelleen matkalla. Ei vielä valmis.
AMANDAN MAILIS: Laukkasi alkuun ja 1. kaarteessa, sekä asiallisesta noususta 200 ennen maalia.
HUISKUTAR: Pudotti 2. ulkoa 1100 ennen maalia 2. sisälle, josta laukkasi maalisuoralla.
RINTEEN KOHU: Eteni kierros juostuna porukkaan mukaan 4. ulos. Laukkasi 500 ennen maalia ja uudelleen kirisuoralla.
JASKER: Poissa.

Lähtö 2. Väliajat: 17,5-17,0-17,5-23,5

BIG ARTHUR: Täräytti kärkeen. Veti reipasta ja kesti selvään voittoon, vaikka vauhti hiipuikin ymmärrettävästi lopussa.
FLOURLAKE CASANOVA: Teki sinnikkään esityksen keulan rinnalta.
IDALYN: Oli 2. sisältä asiallinen, mutta hävisi selvästi kärjelle.
RAY RECORD: Jätätti alkumatkalla 3. sisältä hieman. Tuli kuitenkin nyt loppuun saakka.
MICK WINDCAPE: Jusi pitkältä pakilta hännillä jonossa ja seuraili.
BREXIT: Laukkasi pahoin lähtöön.
READLY POWER: Nousi 4. sisältä kierros jäljellä 2. ulos. Laukkasi 500 ennen maalia ja perään uudelleen.
COME CLARITY: Poissa.
MR DREDD: Poissa.

Lähtö 3. Väliajat: 28,0-33,0-31,0-26,0

KAIRAN KUKKA: Kiri 2. sisältä nappireissulla ykköseksi.
SHAMAANITAR: Jäi alkumatkalla pienessä lähdössä 3. sisälle. Nousi ensin 4. ulos, ja eteni päätöspuolikkaalla vauhdilla ulkoratoja. Puristi jo kärkeen saakka, mutta päätössatasella Kairan Kukka tuli ohitse.
SOPUELLU: Otti kirjaimellisesti 30 metrin keulat. Sai rauhoittaa, mutta vauhdin kiihtyessä kaksi kiiruhti selityksittä ohitse.
METSÄRINTEEN SISU: Laukkasi lähtöön. Selvisi 3. ulos, mistä kiri ei ollut ihan parasta ruunan aikaisempiin suorituksiin verrattuna.
NOMPPARILLA: Jumputti omaa vauhtiaan porukan hännillä.
MAKSIONNI: Antoi johtavan rinnalta selvästi periksi.

Lähtö 4. Väliajat: 12,0-15,5-15,5-16,0

MOUNTAIN HOOLIGAN: Nappasi keulat, ja veti tyylikkäästi porukkaa perille saakka.
FLASH SPRUCE: Seurasi 2. sisältä kakkoseksi saamatta mahdollisuutta ohitukseen.
QUARTAM DE CAELO: Lopetti 3. ulkoa asiallisesti kärjen tuntumaan.
WILLY FOG: Laukkasi 5. sisältä 600 ennen maalia etsiessään kiritilaa. Tykitti vielä vahvasti sisäkautta lopun.
FORASTERO: Teki hieman tasaisen kirin 2. ulkoa.
MAX THE FLAX: Tuli 4. sisältä asiallisesti maaliin, mutta kirivaihde jäi uupumaan.
UNCLE TUPELO: Nousi 3. sisältä lopussa ulommas, mutta ei muuttanut rytmiään.
ONBOARD BROLINE: Antoi johtavan rinnalta turhan helposti periksi, sillä tuo paikka on aikaisemmin sopinut hyvin.
GOING VILLE: Pakitti 6. sisälle, mistä ei loistanut.
RADICAL WAY: Pakitti 4. ulos. Antoi lopussa periksi.
DENVER BRODDE: Poissa, järjestäjän virhe.
KENNET SISU: Poissa, lämmitys ei ollut hyvä.

Lähtö 5. Väliajat: 31,5-29,5-28,0-25,0

SVARTSJÖFAX: Iski 2. ulkoa 800 ennen maalia kiriin. Eteni 200 myöhemmin keulan rinnalle ja loppusuoralla omille teilleen.
VILKKAAN TUURI: Kiri 3. sisältä lopussa ulkautta hyvin kakkoseksi.
TARUN TUHKIMO: Pääsi aikaisempaa paremmin matkaan. Teki keulan rinnalta kelpo esityksen.
TRÖ FAX STJÄRNA: Oli keulasta hieman nihkeä, ja putosi siksi ulos totosta.
MEREN RITARI: Laukkasi 1500 ennen maalia ja uudelleen 300 jäljellä. Oli muutoin kohtalainen.
KUURAPARTA: Laukkasi 1. kaarteeseen. Oli sen jälkeen hieman tahmea taustalla.
CARO: Laukkasi kärjen rinnalta 400 juostuna. Putosi toisen laukkansa myötä kauas taustalle.
KANGSTER: Kangistui 2. sisältä pahoin päätöskierrsella.

Lähtö 6. Väliajat: 11,5-14,5-19,0

MIC MAN: Puolusti keulapaikan. Kaveri sai vapaata selästä maalisuoralla, mutta ei ehtinyt haastamaan.
THE CHIEF OF ROME: Laskeutui kiihdytyksen jälkeen keulahevosen kantaan. Sai 100 jäljellä tilaa ja ehti keulan rinnalle.
BEA CONCHITA: Tuli 3. sisältä päätöspuolikkaan ulkautta juosten.
TILDA SONIK: Kiri 4. ulkoa palan matkaa vauhdikkaasti, mutta ei maalisuoralla enää tavoittanut kärkeä.
ENJOY BOOST: Tuli taustalta juosten loppua ja oli hieman sijoitustaan parempi.
VILSSON BOY: Kierteli 3. radan kautta johtavan rinnalle 900 ennen maalia ja väsyi ymmärrettävästi.
MR JOKE DIAMOND: Teki 3. ulkoa tasaisen kirin.
BONE’S STAR: Kiersi johtavan rinnalle, mistä hiipui selvästi.
DOUBLE CROSS: Ei esittänyt ihmeitä 2. ulkoa.
BADBOY BIRDIE: Laukkasi 1. kaarteessa hylkäykseen.
EMERALD: Poissa.
LEEMARK’S FABRIZIO: Poissa.

Lähtö 7. Väliajat: 18,0-17,5-17,0-21,0

INCREDIBLE TRAIN: Joutui vetämään keulassa reipasta, mutta kesti vauhdinpidon vastustajiaan paremmin.
MR MCCOOL: Kiri 2. ulkoa 600 metriä asiallisesti. Voittoakin tarjottiin.
TAGGED ARTIST: Seurasi 2. sisältä totosijalle.
GALILEO STAR: Puristi 3. sisältä rahasijalle.
LOVE ALLEY’S DON: Seurasi 5. sisältä ajettuna rahoille.
MAS COMMANDER: Jäi taustalle, josta lähti 700 jäljellä kiriin, mutta vauhti tyssäsi laukkaavan takana hetkeä myöhemmin. Tuli asiallisesti kaukana kärjen takana.
BETTER COLT: Tuli 4. ulkoa vain tasaisesti.
NICE HILL: Laukkasi 3. ulkoa 800 ennen maalia. Ei lentänyt taustalla.
EGO HOSS: Laukkasi 5. ulkoa tallikaarteessa 900 ennen maalia ja menetti saumat.
GRYNET RIVNER: Laukkasi 4. sisältä 400 ennen maalia rahasijan.
JULIUS HILL: Ei taustalta vakuuttanut yhtään.
OILHASSAN: Jäi keulan rinnalle, josta kangistui selvästi.
EUPHORIA HILL: Poissa, kaksi lähdönuusintaa.
MIDNIGHT KINGSTAR: Poissa.
GET ON DAY: Poissa.

Lähtö 8. Väliajat: 09,0-13,5-14,0-14,0

STAY ALERT: Iski 3. ulkoa 700 ennen maalia kiriin. Kiersi varmasti ko porukan.
ONLY EYES BROLINE: Teki 4. ulkoa voittajan perässä väkevän 700 metrin kirin.
BARETTA BOKO: Tuli 2. sisältä hyvin perille saakka.
REGENT ZET: Oli keulasta kova avaus huomioiden oikein asiallinen.
LABERO BROLINE: Kiri 4. sisältä kärkirintaman takana mukavasti.
PHARAON FACE: Ei 3. sisältä loistanut.
MAFFIOSO FACE: Kangistui johtavan rinnalta tosi selvästi.
VIKING OLYMPIC: Kävi ylikierrsilla ennen lähtöä. Lähti 2. ulkoa etusuoralla kiriin, mutta taipui päätöskierrsella taustalle.
ONIRIQUE: Poissa.

Lähtö 9. Väliajat: 18,0-17,0-15,0-19,0

PERFECT REVERIE: Jusi kaukana johtohevosen takana. Nousi päätöspuolikkaalla kiriin ja puristi varmasti ykköseksi.
T.P. FROMADREAM: Nousi 4. sisältä etusuoralla 2. radalle ja eteni loppukaarteessa kärkihevosen tuntumaana. Yksi kaveri oli lopussa parempi.
CAPITANO WEB: Veti keulassa urku auki. Kangistui, mutta oli silti positiivinen.
FAIRSTORM: Seurasi porukan hänniltä asiallisesti.
KEJSARE ZON: Oli 3. sisältä kohtalainen, mutta hävisi selvästi paremmilleen.
COMET ALLEY: Laukkasi lähtöön ja menetti pelin.
BETTER BOOST: Pysyi vauhtijusussa kaukana takana. Ei vakuuttanut.
QUEENSLAND: Laukkasi heti kättelyssä.
CIRCLE STAR: Laukkasi kiihdytyksessä ja jäi kauas.
CRUNCH CLASSIC: Pysytteli taustalla ja oli vaisu.
KING JOURNEY: Poissa.
LINA LEE: Poissa.
BLUERAY SAVOY: Poissa.
AMORCE SAVAGE: Poissa, kävi kuumana voltissa.

Lähtö 10. Väliajat: 36,0-35,0-32,0-29,0

SUVIMYRSKY RAM: Paukautti 3. ulkoa 700 ennen maalia kärkeen ja lähti samassa karkuun.
RIUSKAPOJU: Nousi 2. ulkoa hyvin kakkoseksi uhkaamatta voittajaa.
VILAHUS: Oli jälleen avauskierrsella tahmea. Vahva päätöskierros nosti oriin totosijalle.
HERMANNI HUOLETON: Ei riittänyt keulasta kolmelle parhaalle.
JÄRNAS JOPLIN: Laukkasi 3. ulkoa kesken kirinsä kierros jäljellä. Jatkossa tasainen esitys.
TATUN TOIVE: Antoi johtavan rinnalta selvästi periksi.
KAIRAN KIPINÄ: Ei saanut 3. sisältä missään vaiheessa myllyä pyörimään. Jotain vialla?
ORYX STJERN: Laukkasi 2. sisältä 1200 ennen maalia hylkäykseen.