Rovaniemi 6.7.2020 juoksuselostukset

Rovaniemellä juostiin maanantaina 6.7. Toto5-ravit. Ensimmäiset viisi lähtöä päästiin viemään läpi nopeissa olosuhteissa, mutta illan aikana kiihtynyt sade teki kaviourasta loppuraveissa raskaan. Olosuhteiden äkillinen muuttuminen vaikutti myös tulostasoon. Toto5-pelissä pankki Hipsun Poju ei ollut oma itsensä. Muissa kohteissa mentiin suosikkien merkeissä.

Lähtö 1. Väliajat: 39,5-37,5-35,0-30,5

RIKSUN TÄHTI: Lähti 3. ulkoa 1100 ennen maalia 3. radalle. Eteni 800 ennen maalia keulan rinnalle, mistä lähti 600 jäljellä karkumatkalle.
KÄPYLÄN JUSSI: Nousi 2. sisältä 700 ennen maalia 2. radalle ja puristi rehdisti.
ANITAR: Tuli sisärataa pitkin tasaisen sitkeästi maaliin saakka.
LEMMEN VIEMÄ: Oli keulasta voiton suhteen lyöty jo 600 ennen maalia, mutta ei luovuttanut konaan missään vaiheessa.
MARVERTTI: Tuli sisärataa asiallisesti maaliin saakka.
PYRYPOLUN FERNANDO: Lähti parijonosta etusuoralla 3. radan jonoon. Ei vielä tauolta jaksanut puristaa tototaistoon.
SIALIA SIALIS: Pääsi etenemään näppärästi 2. ulos, mistä väsyi selvästi.
VARPUKAN LILJA: Lähti hitaasti, eikä vakuuttanut missään vaiheessa.
R.R. PATRIINA: Laukkasi keulan rinnalta 700 ennen maalia.
LÖVABOS JULLE: Laukkasi alkuun ja uudelleen 600 ennen maalia. Otti muutoin hyvin vauhtia.
TUULTEN TAIKA: Otti 5. ulkoa pysäytyslaukan 2. kaarteessa ja kolaroi. Uudet laukat 900 ja 700 ennen maalia. Hiljaa maaliin.
HERMANNI HUOLETON: Ajautui 2. kaarteen lopussa kaverin järjestämään miinaan ja laukkasi hylkäykseen.
IINAN MANU: Poissa.

Lähtö 2. Väliajat: 21,5-19,0-22,0-20,5

FLOURLAKE CASANOVA: Johti tyylikkäästi lähdöstä maaliin.
DOLLARS: Sai paikan 2. sisältä, mistä oli kelpo kakkonen.
IDALYN: Nousi 3. sisältä kohtalaisesti totosijalle.
R.R. MAX: Lähti hyvin ja sai lopulta paikan 2. ulkoa. Teki tasaisen 600 metrin kirin.
BIG ARTHUR: Lähti verkkaisesti, mutta eteni kierros juostuna vauhdilla keulan rinnalle. Kangistui lopussa selvästi.
COME CLARITY: Laukkasi etusuoralla kärjen tuntumasta ja uudelleen 500 ennen maalia.
SUNRISE TRIP: Poissa.

Lähtö 3. Väliajat: 13,0-16,5-17,5-13,0

LISTAS HECTOR: Sai 2. sisältä päätöspuolikkaalla ulkautta kiritilaa ja lopetti lujaa ykköseksi.
KÄTHY: Haki 2. ulkoa 1300 ennen maalia keulat. Kesti hyvin kakkosena.
RISING STAR BOY: Johti alun, jatkoi 1300 ennen maalia 2. sisällä ja tuli kärkiparin tuntumassa hyvin maaliin.
ENTER MAYWEATHER: Kiersi 5. ulkoa kierros juostuna keulan rinnalle. Ei ollut huono, mutta suosikilta odotettiin vähän parempaa.
QUICK RIGHT: Kiri 5. sisältä asiallisesti loppua.
TIIA TEMPEST: Tuli 5. ulkoa lopun sisäkautta asiallisesti.
SUPER FILLY: Ei iahn riittänyt 4. sisältä.
WANNABE STAR: Yritti 7. ulkoa pitkällä kirillä parantaa, mutta oli tasainen.
LIKE A BOEING: Ei pystynyt 6. ulkoa 800 metrin kirillä parantamaan kiihtyvässä vauhdissa.
ESTELLE CROWN: Kangistui johtavan rinnalta selvästi.
COUNTDOWN JOKE: Oli vaisu 4. ulkoa.
IMPRESS IT: Oli vaisu 3. ulkoa. Ti tauko antaa hieman anteeksi.

Lähtö 4. Väliajat: 23,0-28,0-32,0-33,0

KOTIRANNAN ILO: Jyräsi 5. ulkoa 700 metrin kirillä varmaan voittoon kärjen kangistuessa.
VILAHUS: Jäi alussa. Lähti kierros ennen maalia kiertelemään, ja puksutti vahvasti kakkoseksi.
VILMER MYRBERG: Piti hyvin vauhtinsa 4. ulkoa ja menetti kakkossijan maaliviivalla.
VÄYLÄNVARREN HETA: Tuli 3. ulkoa juosten maaliin ja nappasi rahasijan.
SUVIMYRSKY RAM: Laukkasi alkuun. Sai paikan 6. ulkoa, mistä eteni takasuoralla sisäkautta vahvasti. Laukkasi vielä 200 ennen maalia, mutta pelasti rahasijan.
JÄRNAS JOPLIN: Laukkasi ennen lähtölinjaa. Piti taustalla lopussa vauhtinsa.
HIPSUN POJU: Eteni ulkoa johtavan rinnalle, mistä ei taistellut lopussa. Lähdönuusinta ei selitä suursuosikin tahmeutta.’
HISSUN PAMELA: Nousi 3. sisältä etusuoralla 2. ulos, mistä hyytyi pahoin.
KAIRAN KUKKA: Johti vielä loppukaarteessa, kun käänteli sisäkaistalle. Tuli hiljaa maaliin.
RIUSKAPOJU: Lähti vauhdilla ja pääsi 2. sisälle. Laukkasi selvästi voimia tallella loppukaarteessa.
KAIRAN KIPINÄ: Luovutti taustalla kesken matkan ja keskeytti.

Lähtö 5. Väliajat: 10,0-11,5-16,0

ARISTON: Haki takarivistä keulat jo 400 juostuna. Otti kaksintaistelussa hienon voiton.
STARGAZER LILY: Otti keulat, antoi Aristonille pois ja haastoi tämän tiukasti lopussa. Ei ihan päässyt ohitse.
WORLD CLASS LINDY: Eteni kakkosryhmässä 2. radan vetäjän paikalta 600 ennen maalia kolmanneksi jonoon. Esitti nousukuntoa.
M.T.JUSTAWINNER: Seurasi 4. sisältä asiallisesti.
KICE: Poimi taustalta väsyviä loppumatkasta.
KENISHA WINDCAPE: Jusi taustalla 5. ulkona, ja ohitteli muutaman.
ALMIGHTY BOOGIE: Lähti verkkaisesti eikä taustalla loistanut.
CHEVAL DE FER: Oli 3. sisältä tahmea ja putosi hännille.
WILD NOCK: Kierteli hänniltä kohtalaisesti, mutta ei loistkaasti.
DIAMOND SHIMMER: Ei missään vaiheessa vakuuttanut.
EDINO: Hyytyi 5. sisältä kauas taustalle.
HOPE MAGUIRE: Laukkasi kaukana taustalla viimeisellä takasuoralla saumansa rahasijoille.

Lähtö 6. Väliajat: 15,5-15,0-18,0-16,0

KIVARIN RAINDANCE: Haki keulat 1. kaarteessa. Piti varmasti pintansa, vaikka sai matkalla prässiä.
QUARTAM DE CAELO: Sai 2. sisältä 300 ennen maalia tilaa ja tuli keulahevosen tuntumassa mukavasti.
SPITFIRE EFFE: Lopetti 3. sisältä juosten.
MANOFTHEMATCH: Tuli 5. ulkoa kirinsä sitkeästi perille.
GLOBAL WILDLIFE: Kiersi parijonosta kierros ennen maalia 2. ulos, mistä 500 metrin kiri ei kantanut aivan maaliin saakka.
KENNET SISU: Nappasi 6. sisältä rahasijan.
BOLD CHOICE: Tyytyi seurailemaan 4. sisältä.
POULTER: Pääsi 5. sisältä iskemään kiertelemättä, mutta huumori ei riittänyt.
MAX THE FLAX: Laukkasi lähtöön. Eteni 5. ulkoa 2. kaarteessa johtavan rinnalle, josta kangistui lopussa taustalle.
MESLON: Ei vakuuttanut hänniltä.
GARCON ABOVE: Kangistui saatuaan paikan 3. ulkoa.
LORD OF TOOMA: Eteni 2. ulkoa 2. kaarteessa vauhdilla keulan rinnalle, mutta pilasi samassa laukkaan.

Lähtö 7. Väliajat: 10,0-12,0-19,5

MAFFIOSO FACE: Kiri 3. ulkoa päätöspuolikkaalla ulkoa kärkeen, kun keulapää kangistui älyttömään alkuvauhtiin.
REMOTE CONTROL: Kurotti 2. ulkoa 400 metrin mittaisella kirillä kakkoseksi.
MENTHA: Piti 4. ulkoa hyvin vauhtinsa ja kipusi totosijalle.
BARETTA BOKO: Tuli 3. sisältä rintaman takana asiallisesti maaliin.
STRILLOZZO JET: Painoi keulan rinnalla naruille. Oli sijoitustaan rajusti parempi.
PHARAON FACE: Sinnitteli keulasta mukavasti, sillä vauhti oli kurakelissä hurjaa.
STAY ALERT: Jäi kangistuvien taakse 2. sisälle jumiin.
FAKIR VICTORY: Ei loistanut 4. sisältä.
FLYNN BO: Jusi hännillä, josta ei parantanut yhtään.
BAKELS BIRDLAND: Poissa.
OBELIX M.: Poissa.

Lähtö 8. Väliajat: 31,5-31,0-32,0-31,5

LIKUSTERI: Piti keulasta oikein varmaan voittoon.
LEIJAN LIITO: Puristi johtavan rinnalta rehdisti kakkoseksi.
KUURAPARTA: Piti 3. ulkoa hyvin vauhtinsa ja kipusi totosijalle.
TARUN TUHKIMO: Lähti tosi tahmeasti. Teki 5. ulkoa sitkeän kirin ulkoradoilla.
MEREN RITARI: Eteni vauhdilla 2. ulos. Yritti 500 metrin kiriä, mutta oli tasainen.
VIRITERI: Ihan loppu oli 2. sisältä hankalaa.
TRÖ FAX STJÄRNA: Ei viihtynyt kurassa ja oli 4. ulkoa tasapaksu.
CARO: Laukkasi keulan rinnalta 1600 ennen maalia ja uudelleen 1100 jäljellä.
KANGSTER: Romahti 3. sisältä.
BOFORI: Poissa.

Lähtö 9. Väliajat: 14,0-18,5-17,0-17,5

MISS MYTHOS: Jäi johtavan rinnalle, mistä jyräsi hienosti ykköseksi.
DIRK DIGGLER SISU: Tuli 2. ulkoa hyvin maaliin saakka voittajan tuntumassa.
M.T.MISS MOLLY: Nousi 2. sisältä 400 ennen maalia 2. radalle ja tuli hyvin.
FRAZIER BOKO: Tuli 3. sisältä juosten maaliin, mutta petrattavaakin jäi.
ENIGMA SISU: Ei 3. ulkoa loistanut 500 metrin kirillään.
NEHEMIAH: Puolusti keulapaikkaa, mutta oli vaisu rahanjakosuoralla.
ATTABOY: Teki 4. ulkoa aavistuksen tasaisen suorituksen.
HAIROS F.BOKO: Pilasi alkulaukkaan. Jusi hiitin taustalla.
JOANA’S ROADRUNNER: Lähti 5. ulkoa 1400 ennen maalia kiriin. Jäi keikkumaan ulos ja taipui uudelleen taustalle.
KEJSARE ZON: Laukkasi innkuuttaan lähtöön.
BLACK REACTION: Poissa.
STARO KUNG FU: Poissa.

Lähtö 10. Väliajat: 15,0-16,5-15,5

MIC MAN: Kiihdytti terävästi keulaan. Hallitsi tapahtumia varmasti.
MAIZE: Seurasi 2. sisältä hyvin kakkoseksi.
BEGIN TO TRUST: Kiri 2. ulkoa vahvasti totosijalle.
VEER: Lähti 5. ulkoa puolimatkassa kiriinm ja rutisti sinnikkäästi.
CUBE HARRY: Ei 3. sisältä ihan riittänyt.
SAMUEL VON BENTZ: Teki parijonosta tasaisen esityksen. Paras terä tuntuu edelleen puuttuvan.
BOCELLI BEYONCE: Kierteli 3. rataa, kunnes laukkasi puolimatkassa.
FRANK S: Seurasi sisärataa loistamatta.
KIRSBERG: Kangistui johtavan rinnalta pahoin päätöspuolikkaalla.
MORE THAN YOU WANT: Pakitti 3. radalta alkumatkalla taustalle. Ei ottanut hommaa tosissaan.
BWT ALARM: Siirtyi 4. ulkoa jo kierros ennen maalia 3. radalle. Tuli sinnikkäästi, mutta laukkasi maalisuoralla.
BLADY SAGA: Poissa.

Lähtö 11. Väliajat: 24,0-22,5-17,0-19,0

GIRO STING: Eteni 2. rataa pitkin kierros ennen maalia kärkeen. Hoiti homman tyylikkäästi kotiin.
GIRL ON FIRE: Nousi 3. sisältä 800 ennen maalia keulan rinnalle ja tuli mukavasti.
ROADTRIPPER: Nousi 3. ulkoa asiallisesti totosijalle.
MOONLIGHT DIAMOND: Teki epätasaisessa lähdössä keskijoukoista kelpo suorituksen.
STAR ROSE: Paikkasi kiihdytyksessä tulleen laukkansa hyvin.
MR DREDD: Kipusi aivan porukan hänniltä asiallisesti rahasijalle.
QUE SERA SERA: Lähti hyvin, mutta laukkasi keulan rinnalta 1. takasuoralla. Esitti jatkossa hyvää kuntoa.
RILLEY: Laukkasi kiihdytyksessä. Kulki kohtalaisesti.
DASH OF SPEED: Jäi 2. ulkoa 900 ennen maalia ilman vetoapua. Oli tasapaksu.
JULIUS HILL: Ei riittänyt yhtään 3. sisältä.
BUSINESS DAN: Laukkasi heti kättelyssä pahoin. Uusi hyppy etusuoralla.
GALILEO STAR: Haki keulat, jos hyytyi päätöskierrsella pahoin.
LILIAN ARROW: Laukkasi heti lähdössä hylkäykseen.
EUPHORIA HILL: Laukkasi valtoimenaan 4. sisältä 2. kaarteessa.
DIVO DU MIREL: Laukkasi 2. ulkoa 900 ennen maalia hylkäykseen.