Rovaniemen 10.10. ravien vihjeet

Torrent d’Inverne hurmaa taas!

Rovaniemen maanantai-ilta tarjoaa 11 mielenkiintoista pelilähtöä. Toto5-ravien avauskohteessa Sanna Loukusan tallin Zetaime saattaa nousta pääosaan. Saman naisen valmentama Pärttyl lähtee suosikkina kylmäveristen kovimpaan volttiin. Toto5-vihjeen varmaksi jää Aune Lintulahden omistama Torrent d’Inverne, sillä Kari Alapekkalan valmennettava teki häijyn kirin viimeksi.

Rovaniemen ravit käynnistyvät maanantaina kello 18.00, mutta jo 17.30 aloitetaan ponilähdöillä. Tervetuloa!

 



Lähtö 1

6 JALUMBA lopetti Oulussa lujaa keulapaikalta, eikä Antti Ojanperän tallin Aguero saanut siitä 14,5-lopetuksessa otetta. Tällä kertaa taktiikka menee takamatkalta uusiksi, mutta Jalumba pystyy varmasti vielä nähtyä parempaan. Tamma onkin lähtöönsä selvä suosikki.

7 VIVIAN’S ENJOY on ravatessaan toki kova haastaja. Tammalla on ollut vaikeuksia päästä voltista kunnialla matkaan, mutta hieman hevonen on kuitenkin tasaantunut. Vivian’s Enjoy on ykköspari kaksarissa

5 SANDOR teki asiallisen koelähdön. Mikäli se tässä meinaa taistella voitosta, pitää ruunan parantaa otteita. 4 IN THE END ei ollut Kaustisella tammikuussa vielä valmis. Se on saanut treenata kesän, ja In The End avaa Ari Aatsingin käsistä hyvin odotuksin.

2 B.G.SÖREN ja 3 REVINCE ovat vielä molemmat ravilla lähtönsä mahdollisia menestyjiä. Laukat näyttelevät suurta roolia epävarmojen hevosten lähdössä. Jalumba on silläkin osa-alueella ainakin ensimmäisten näyttöjen perusteella muita suoritusvarmempi.

A – 6 B – 7, 5, 4, 3, 2, 1, 9, 10, 8

Lähtö 2

6 KAIRAN KURVAUS on hyvässä kunnossa edelleen ja tässä lähdössä se on ravilla kahden parhaan joukossa. Sillä on todistetusti alle 30-vauhtinen pätkä ja 5-vuotias ori kestää kyllä hyvin vauhtiakin. Muutamassa kisassa ravi on yllättäen kadonnut laukan puolelle, joten ihan varauksetta siihen ei voi luottaa.

5 NOORAN PATU on myös vauhdikas, mutta toisaalta selvästi epävarmempi tapaus. Varsinkin lähtösuoralla ruunalla on iso laukkariski. Voittoja ei ole vielä siunaantunut, mutta ruuna on kyllä kunnossa.

8 SIPILÄ palaa yli kolmen kuukauden tauolta radoille ja se on 60 metrin takamatkalta iso arvoitus. Kirsti Evijoen valmennettava on toisaalta 32-aikainen hevonen ja se teki keväällä monta vauhdikasta suoritusta peräkkäin. Tuomas Pakkanen sopii hyvin kyytiin, ja edessä on tyhjää tilaa kiihdyttää. Sipilä pystyy heti voittotaistoon mikäli on samassa kunnossa kuin keväällä.

Suosikkikolmikko erottuu hieman muista. 2 KOIVIKON VEXELI on tulevaisuuden hevosia, mutta ainakin vielä syyskuun starteissa se meni hieman käsijarru päällä. Nelivuotias saattaa olla helisemässä, kun takamatkalaiset iskevät aikaisin kimppuun.

A – 6, 5, 8 B – 2, 1, 9, 7, 4, 3

Lähtö 3

4 HURJALENTO laukkaili Ranuan paikallisraveissa. Se tuli kakkosena maaliin, kun 6 VILINÄN VARMA varma vei voiton. Tuo oli samalla Vilinän Varman uran ensimmäinen ykkössija, mutta totolähdöissä ruuna ei ole vielä juhlinut. Tuon paikallisravikisan perusteella Hurjalento ja Vilinän Varma ottelevat molemmat tiukasti ihan kärkisijoista, mikäli vain vain pystyvät ehjiin suorituksiin.

Lähdössä on muitakin hyviä. 3 N.P. KALLE osoitti jo viime vuonna sitten, ja se pystyy nousemaan sarjoissaan. Tämä vuosi on ollut toistaiseksi katkonainen, ja nyt alla on puolen vuoden tauko. Ruuna saattaa olla yli-innokas ja laukata. Epävarmuus on ollut läsnä, mutta toisaalta raiteillaan ollessaan N.P. Kalle pystyy lyömään lappilaishevoset.

5 RALEN HOTTI ja 7 EEDWARTTI pystyvät ravatessaan paljoon. Molemmilla on heti kiihdytyksessä melko iso laukkariski ja tämän myötä niiden mahdollisuuksia kärkisijoille on ennakkoon vaikea arvioida.

A – 4, 6, 3 B – 5, 7, 8, 2, 1, 9

Lähtö 4, Toto5-1

1 ZETAIME teki viimeksi 5. ulkoa vahvan kirin, kun se kulki viimeiset 700 metriä kiertämällä alle 1.15-vauhtia. Zetaime tuli väkevästi maaliin saakka. Mikäli hevonen vain sisäradalta vihdoin onnistuu täydellisesti, se pystyy Rovaniemen lähdön voittamaan. Kilpailu on kuitenkin todella tasainen, joten asioiden pitää mennä Zetaimen kannalta myönteisesti.

8 ALL WILD DREAMS teki Bodenissa 4. ulkoa vahvan kierroksen kirin. Se on ulkoradasta huolimatta erittäin vaarallinen, ja hevosen lähtönopeus riittää hyvän juoksupaikan saamiseen. All Wild Dreams tuskin kuumenee peleissä ainakaan liikaa, joten se on ennakkoon hyvä merkki.

Haastajista mainitaan vauhdikas 6 COPPER CLOUD ja tasaisen vahvaa jälkeä tekevä 4 HIP HOP AU VENT. Molemmat tekivät kelpo esityksen Kajaanissa, mutta niillä suorituksilla ei välttämättä tätä kisaa voitettaisi. Siksi tehdään ratkaisu, jossa yritetään pelata lähtö mahdollisimman kapeasti kahdella merkillä.

A – 1, 8 B – 6, 4, 10, 2, 9, 5, 7, 11, 12, 3

Lähtö 5, Toto5-2

12 HISSUN KALLE lähti Antti Teivaisella hyvin matkaan Seinäjoella, eikä sillä ollut vaikeuksia puolustaa kärkipaikkaa. Siksi oli ehkä aavistuksen pettymys, ettei ruuna pystynyt vetämään porukkaa maaliin saakka. Ei ruuna missään nimessä huono ollut, joten se lähtee paikasta huolimatta sopivaan lähtöön niukkana suosikkina.

7 VIPALIINU puolestaan oli mainio Kaustisella viimeksi, mutta sarja oli tätä lähtöä selvästi sopivampi. Vipaliinu on kehittynyt mukavasti kauden edetessä, ja tamma voi osoittaa hyvää venymiskykyä jatkossakin. Vipaliinu juoksee vasta nyt uransa ensimmäisen autolähdön, mutta se tuskin muodostuu ongelmaksi. Vipaliinu on ollut voltista hyvä lähtijä.

11 LUXEN hakee sopivassa seurassa uransa ensimmäistä voittoaan. Ruuna on saanut rutiinia jo lähes 30 starttia, mutta edelleen isoimmat vaihteet tuntuvat olevan piilossa. 8 SISUNAUTTI kuuluu myös lähtönsä perushevosiin. Sen kehityskaari on näyttänyt koko vuoden jyrkästi ylöspäin, ja hevosen suorituksia on syytä arvostaa korkealle. Viisivuotiaalla on vielä elämä edessä. 9 FREDRIKSON napataan vielä kykyhevosena mukaan.

A – 12, 7 B – 11, 8, 9, 4, 5, 10, 3, 6, 1, 2

Lähtö 6, Toto5-3

10 KIVARIN RAINDANCE kärsii takarivistä, joten sen suosikkiaseman voi kyseenalaistaa. Torniossa kiri Toto75-lähdössä ei irronnut, mutta tamma piti hyvin vauhtinsa. Se olisi kärkipäästä paras, joten varsinkin kauas jäädessään Kivarin Raindance on haavoittuvainen. Tamma on pystynyt voittamaan liki kolmanneksen starteistaan.

4 BOULDER CANNON on juossut jo monta vuotta kilpaa, ja tällä kaudella se on tullut vielä kerran takaisin. Ori tulee Rovaniemellä pieneltä tauolta, joten on tietenkin vaikea arvioida, mihin se pystyy. Boulder Cannon jaksaa tehdä vähän itse juoksuaan, kun sillä on vain hyvä päivänsä.

2 ELECTRIC EYE AM ja 1 LIBERTIN ovat hyviltä lähtöpaikoilta lähdön A-ryhmää. Kumpikin kilpailee kunnossa, ja kaksikko pääsee auton takaa myös hyvin matkaan. Kaiken kaikkiaan kisa vaikuttaa siltä, ettei siihen kannata ottaa ainakaan suurta pelillistä näkemystä.

A – 10, 4, 2, 1 B – 7, 6, 3, 12, 9, 5, 11, 8

Lähtö 7, Toto5-4, Troikka, PD-1

15 PÄRTTYL pilasi Kajaanissa maalisuoran laukkaan. Ruunaruhtinas -kisassa laukka maililla teki takaa-ajosta hankalan, ja sen vuoksi hevosella ajettiin rohkeasti johtavan rinnalla Stallonea vastaan reipasta. Taulu ei tee oikeutta hevoselle, joka on noussut katapultin lailla Pohjois-Suomen eliittiin.

13 KOVERI teki keskikesällä muutaman huippusuorituksen, mutta ori on myös alisuorittanut tämän kauden aikana useampaan kertaan. Nyt oriilla haetaan uutta vauhtia Rovaniemeltä, mutta täydessä lähdössä vaaditaan lähes huippusuoritusta, jos mielii nousta ykköseksi.

4 KULTASEPPÄ pääsee 40 metriä edempää liikkeelle, ja 27-alkuinen täyden matkan tulos voltista riittää totosijalle, mahdollisesti voittoonkin. Tärkeintä olisi päästä hyvin matkaan ja kovimmilta takamatkalaisilta karkuun. 9 TAISTELU JASKA on tauluaan vaarallisempi. Se onkin hyvä haku yllätyksen etsijöille.

A – 15, 13, 4, 9 B – 14, 10, 2, 8, 11, 3, 12, 6, 7, 5

Lähtö 8, Toto5-5, PD-2

10 TORRENT D’INVERNE lennähti Oulussa 6. ulkoa 12,9-vauhtisella kirilenkillä hienosti kärkeen. Esitys oli huima, ja ruunalla on loistosauma jatkaa kultakannassa. Ajatus voitosta perustuu siihen, että lähdössä pidetään vauhtia muiden toimesta, eikä keulahevonen kestä perille saakka. Torrent d’Inverne on ailahdellut, mutta jollain tavalla vahva suoritustaso tuntuu vihdoin löytyneen.

4 PARTY HARD ampuu kovaa matkaan, samoin 2 SHINY BOSS. Kumpikin on haavoittuvainen keulajuoksulla, mikäli alku menee kovaksi tai jommallakummalla hirttää kaasu kiinni. 8 FIFTH AVENUE VICE puolestaan olisi maistuva merkki, mutta lähtöpaikka pudottaa sen saumoja. Se pystyy tekemään itse juoksuaan, joten vahva lopuntulija pitää kasiradasta huolimatta huomioida.

A – 10 B – 4, 2, 8, 3, 5, 9, 6, 12, 7, 1, 11

Lähtö 9, Troikka

6 BLAZE BELUGA sai viimeksi yliraskaan reissun ja virtaakin oli Jukka-Pekka Niskasen mukaan liikaa. Sitä ennen tamma kulki kovaa laukan jälkeen. Blaze Beluga on merkittävästi tauluaan parempi, ja siksi se on huipputasaisen kisan ideasuosikki.

7 SWEETMAN on vauhtikestävä ruuna, joka on aina välillä joutunut kamppailemaan ravivaikeuksien kanssa. Sweetman kiersi viimeksi hankalalta paikalta korkealle, ja tällä kertaa se voi päästä sujuvasti vähintään johtavan rinnalle, ehkä jopa kärkeen saakka.

4 LIVI PASSPORT laukkasi viimeksi yllättäen etukaarteessa. Vireestä ei saanut täyttä kuvaa, eikä voltin nelonen sekään ole eduksi. Kauden voittostarttiensa veroisena Livi Passport on ilman muuta huippuvaarallinen. 5 HAPPY DOC on paljon kovempi tekijä kuin mitä sekava taulu antaa ymmärtää. Kokonaisuutena kisa on monien mahdollisuuksien lähtö.

A – 6, 7, 4, 5 B – 10, 1, 9, 12, 2, 14, 15, 8, 11, 3, 13

Lähtö 10

3 ARMANI PRESS loisti Oulussa keulasta, eikä Zogo Match saanut siitä otetta. Kari Alapekkala tuntee hyvin ajokkinsa ominaisuudet ja ajaa niihin luottaen. Ruuna ei moiti kovaa matkavauhtia, joten siinäkin mielessä taktiikka on helppoa lähteä luomaan.

1 TOP OF THE WORLD on hyvänä päivänään tiukasti mukana voittotaistossa. Armani Pressillä on etulyöntiasema siinä mielessä, että vaikka sekin on kokenut kehäkettu, niin se ei tunnu näkyvän otteissa. Top Of The Word on suorittanut vaihtelevalla tasolla. 8 STAY ALERT nostaa osakkeitaan, jos tallikaverilla ajetaan rohkeasti.

A – 3, 1 B – 8, 5, 6, 2, 7, 4

Lähtö 11, Troikka

16 GOVERNOR HOSS lähtee jahtiin 60 metrin pakilta. Se on muita vauhdikkaampi, mutta toisaalta herkkä haitariliikkeille tai häiriöille. Täydessä lähdössä on mahdotonta etukäteen sanoa, millaiseksi parijono laukkojen myötä muodostuu. Etukäteen hevosella on hyvä sauma loistaa.

8 M.T.SPECIAL GIRL aloittaa Alapekkalalta hyvin odotuksin. Se on monipuolinen kolmevuotias tamma, joka ottelee heti totosijoista. 14 MAMAS LITTLE DEVIL kuuluu kolmantena perushevosena mukaan. Kisassa tuskin nähdään suurta yllätystä troikan kahdella alimmalla rivillä.

A – 16, 8 B – 14, 10, 12, 1, 3, 2, 4, 9, 6, 13, 15, 7, 11, 5



Toto5-vihjesysteemit

Toto5-1: 1, 8 (6, 4)
Toto5-2: 12, 7 + 11, 8, 9 (4, 5)
Toto5-3: 10, 4, 2, 1 + 7, 6 (3, 12)
Toto5-4: 15, 13, 4, 9 + 14 (10, 2)
Toto5-5: 10 Torrent d’Inverne (2, 8)

Pieni systeemi 64 riviä, hinta 6,40 euroa
Suuri systeemi 300 riviä, hinta 30,00 euroa


Lähtö 7, Troikka

15, 13, 4, 9
15, 13, 4, 9, 14
15, 13, 4, 9, 14, 10

Yhteensä 64 riviä

Lähtö 9, Troikka

6, 7
6, 7, 4, 5, 10, 1, 9
6, 7, 4, 5, 10, 1, 9

Yhteensä 60 riviä

Lähtö 11, Troikka

16, 8
16, 8, 14
16, 8, 14, 10, 12, 1, 3, 2

Yhteensä 24 riviä


Pelionnea!

Lauri Jääskeläinen / Rovaniemen Ravirata Oy

Rovaniemen 23.6. ravien selostukset

Rovaniemellä juostiin 23. heinäkuuta reilun neljän tunnin juhannusetkot. Paljon ehti sattua ja tapahtua 12 lähdön aikana. Ohessa juoksuselostukset illan Toto5-raveista.

Kellotukset

Simsalabim 10,9/1200m

Busy Combo 15,3/1000m

Leijan Liito 25,5/500m

Lähtö 1. Väliajat: 40,0-38,5-35,5-37,5

SISUNAUTTI: Eteni 2. kaarteessa 2. ulos, mutta laukkasi taustalla 1200 ennen maalia. Siirtyi loppukaarteessa vauhdikkaaseen kiriin ja ehti täpärästi ykköseksi. Parantanut paljon!
FORTE EMMA: Nousi 2. sisältä kierros ennen maalia johtavan rinnalle, josta siirtyi 800 jäljellä kärkeen. Tuli juosten maaliin saakka.
APPESNABB: Menetti keulat 800 jäljellä, mutta piti asiallisesti oman vauhtinsa.
ALBERTIN RYÖVÄRI: Laukkasi keskijoukoissa 1500 ennen maalia. Tuli sen jälkeen mukavasti rahasijalle.
ATAKKI: Nousi 2. kaarteessa vetämään 2. rataa. Laukkasi kärkisijan 400 jäljellä.
LEMMEN TULIKASSON: Juoksi taustalla. Tuli loppua tasaisesti.
FRIIDULI: Matkasi 2. ja 3. sisällä, mutta hapuili useasti. Repesi laukalle kierros ennen maalia. Ravi ei stemmannut lopussakaan.
BUNKKERI: Laukkasi 1. kaarteessa, 1500 ennen maalia ja vielä kolmannen kerran hylkäykseen.
MILIJAN MADONNA: Hiipui 4. sisältä keskeytyskuntoon.

Lähtö 2. Väliajat: 12,0-13,5-14,5

SOME COME: Puolusti kärkipaikan itsellään. Veti reipasta ja pakeni maalisuoralla horisonttiin.
BUSINESS DAN: Laukkasi lyhyesti alkuun. Selvisi lopulta 2. ulos, josta oli yllättävänkin sinnikäs.
SANDERLING MEWS: Eteni 2. rataa pitkin halukkaasti keulan kupeelle. Kesti kovan vauhdin kunnialla, vaikka putosikin linjalla ulos kaksarista.
KIVARIN SALSA: Ei 3. sisältä riittänyt hurjalle kärjelle, mutta sinnitteli kohtalaisesti.
DATS BOY: Eteni 3. ulkoa asiallisesti jäännösrahoille.
GRYNET RIVNER: Avasi todella kovaa ja pakitti 1. kaarteessa Some Comen taakse. Oli siitä tasapaksu.
PILGRIMS FROST: Teki 4. ulkoa tasaisen suorituksen.
DEE STORM: Laukkasi juuri ennen lähtölinjaa ja jäi ratkaisevasti.
HYACINTH: Oli 4. sisältä oikein vaisu, eikä kaikki tainnut olla kunnossa.
SPRINGWIND LOTTA: Laukkasi 1. kaarteessa hylkäykseen.
AMERICAN EAGLE S: Laukkasi taustalla viimeisellä takasuoralla hylkäykseen.
BLONDE WIND: Laukkasi kiihdytyksessä hylkäykseen.

Lähtö 3. Väliajat: 26,0-22,0-14,0-17,5

SILENT SECRET: Nosti keulapaikalla avauspuolikkaan jälkeen tempoa. Karkasi muilta 16,6-vauhtisella kirikierroksella.
SMURFIINA: Nousi 3. sisältä 800 ennen maalia 2. radalle ja eteni kakkoseksi. Piti sijansa varmasti.
CARMENERE: Laukkasi kiihdytykseen. Paikkasi erheensä 5. sisältä hyvällä suorituksella.
BUSY COMBO: Laukkasi alkuun. Juoksi jonossa 6. sisällä, josta teki oikein positiivisen 15,3-vauhtisen kirilenkin.
PEPPERMINT BETTY: Tyytyi 4. sisältä seurailemaan.
NORTHERN LIGHTS: Luovutti 2. sisältä 400 ennen maalia täysin.
OUTFIELD KELLY: Poissa.

Lähtö 4. Väliajat: 14,0-15,0-10,0

PRESIDENT LINDY: Ryösti kiihdytyksessä tylysti keulat Cupido Sisulta. Pakeni maalisuoralla muilta.
CUPIDO SISU: Oli johtavan takaa niukasti kakkonen.
ARMANI PRESS: Jäi keulan rinnalle, josta kamppaili loppuun saakka kaksarisijasta.
SHOTPROOF: Pinnisti 2. ulkoa juosten rahasijalle.
QUITE SPECIAL: Pakitti keulan rinnalta voimakkaasti 4. sisälle, josta tuli asiallisesti maaliin.
MONEYKEEPER: Teki 3. ulkoa sijoitustaan paremman 700 metrin kirin.
KÖVRAS SO FAR: Ei 3. sisältä vain ihan riittänyt.
SIMSALABIM: Laukkasi pahoin 1. kaarteessa haitariliikkeen seurauksena. Kulki viimeiset 1200 metriä vallan hurjasti 10,9-vauhtia, joten on mielenkiintoinen peli Lappiin.
TOP OF THE WORLD: Poissa.

Lähtö 5. Väliajat: 13,0-15,0-15,5

LIVI PASSPORT: Jyräsi johtavan rinnalta väkevästi ykköseksi.
PERRY BEEZER: Kamppaili keulasta hyvin kakkoseksi.
GLITTER KISS: Nousi 5. sisältä kierros ennen maalia 4. ulos. Kiri positiivisesti totosijalle.
EVEN JOHNNY: Teki 3. ulkoa mukavan 600 metrin kirin.
NATUS STELLA: Tuli 4. sisältä juosten maaliin.
NE QUITTE PAS: Jäi takarivistä 6. ulos, josta teki pitkän ja rehdin kirin. Oli kuitenkin liian kaukana kärkisijoja ajatellen.
BAMBINA PRESS: Ei 2. ulkoa vain riittänyt.
COPPER CLOUD: Teki 3. sisältä tilaa saatuaan tasaisen lopetuksen.
GALILEO STAR: Ei 2. sisältä riittänyt ratkaisuhetkillä.
HEY SALLY: Juoksi 4. ja 5. ulkona. Tyytyi seurailemaan.
MR DREDD: Jäi alussa hitaaksi. Laukkasi 5. sisältä 900 ennen maalia lyhyesti. Ei sitten pystynyt parantamaan.
QUE SERA SERA: Ei riittänyt 5. ja 6. ulkoa lievässä ylisarjassa.

Lähtö 6. Väliajat: 30,0-29,0-28,5-26,5

LENNON VENKULA: Sai keulapaikalla koko matkan prässiä. Kesti vakuuttavaan voittoon.
FIKTUS: Haastoi keulan rinnalla kärkihevosta, mutta ei saanut otetta. Oli kuitenkin mainio kakkonen.
REKOOLI: Putosi 2. sisältä 50 metriä kovan kärkiparin kelkasta, mutta piti totosijalle.
LEMMEN VIEMÄ: Oli 3. sisällä päätöspuolikkaalla rintaman takana. Tuli tilaa saatuaan asiallisesti.
S.K.’S SJARMTROLL: Nousi 4. sisältä alkumatkalla 2. ulos, mistä oli tasainen.
HISSUN LIISI: Ei päässyt alussa ollenkaan rytmiin. Jäi kauas ja tuli loppuakin tasaisesti.
HURJALENTO: Laukkasi kiihdytyksessä ja uudelleen 1400 ennen maalia. Tuli taustalla hylättynä vaisusti loppua.
MENTORI: Laukkasi lähtöön. Juoksi 4. sisällä, laukkasi uudelleen ja tuli taustalla vaisusti loppua.
VAPASSI: Poissa.

Lähtö 7. Väliajat: 12,0-12,5-13,5

EASY SILENCE: Lähti hyvin ja sai lopulta paikan 3. ulkoa. Pudotti 500 ennen maalia sisälle. Nousi loppusuoralla ulos ja puristi täpärästi kärkeen.
MAHATMA GEE: Teki 4. ulkoa oikein rehdin 600 metrin kirin.
BRIBES: Kiersi 3. rataa ja pääsi vasta puolimatkassa keulan rinnalle. Oli pitkään kiinni voitossa, ja lopulta urhea kolmas.
BROOMHILDA: Veti keulassa iloisesti. Lopussa kolme tuli ohitse, mutta esitys oli tauolta todella lupaava.
CLOVER MEADOW: Kiersi 3. rataa, kunnes pääsi 500 juostuna keulan rinnalle ja puolimatkassa 2. ulos. Sinnitteli sitkeästi.
MORELL S: Tuli 3. sisältä ihan mukavasti maaliin saakka, vaikka ei riittänyt parhaille.
ONE TOUCH: Kiersi 5. ulkoa päätöspuolikkaan pääosin 4. rataa pitkin. Oli sijoitustaan parempi.
CHAPITRE UN: Tuli hänniltä juosten maaliin. Tehtävä oli kärkisijojen suhteen mahdoton.
BEDDINGE’S PRIDE: Tyytyi 6. ulkoa seurailemaan.
FIONA MEARAS: Kiersi alussa 4. rataa, kunnes pakitti taustalle. Ei pystynyt ymmärrettävästi enää nousemaan kahinoihin.
WANNABE STAR: Laukkasi kiihdytyksessä ja jäi ratkaisevasti.
IMPRESS IT: Romahti 2. sisältä puolimatkan jälkeen taustalle.

Lähtö 8. Väliajat: 21,0-22,5-25,5

NIEMEN EEMIL: Haki ulkoa 1. kaarteessa vauhdilla keulat. Karkasi lopussa helposti.
PÄRTTYL: Jäi sisäradalta alussa hitaaksi. Nousi 3. ulos, josta lopetti riskisti hopealle.
LARSMAN: Oli 2. sisältä vihdoin hyvä ja seurasi vahvasti totosijalle.
PIKKU-RYTI: Teki keulan rinnalta sinnikkään suorituksen, vaikka kärkikolmikko jäikin selvästi edelle.
BJÖRKEVIKING: Lähti 2. ulkoa puolimatkassa kiriin. Tuli asiallisesti.
JEPULIS: Ei 4. sisältä riittänyt.
TARUN TYKKI: Nousi 3. sisältä 600 ennen maalia 2. radalle, mutta hiipui samassa.
ALVAR HEM: Laukkasi kiihdytyksessä ja menetti pelin.
TORPA PÅL: Poissa.
UNTERO: Poissa.

Lähtö 9. Väliajat: 10,5-13,5-14,5

GUILTY PLEASURE: Sai 2. ulkoa vapaan radan eteensä 400 ennen maalia. Puristi sitkeästi ykköseksi.
NEHEMIAH: Tuli 3. ulkoa viimeiset 600 metriä vahvasti 3. rataa.
JOKER OF STEEL: Laukkasi kiihdytykseen. Eteni 5. sisälle, josta täräytti vielä väkevän päätöspuolikkaan ulkoradoilla. Hieno esitys.
ZOLA SOFT: Jäi 2. ulkoa kierros ennen maalia keulan rinnalle. Siirtyi 400 ennen maalia kärkeen, mutta loppusuoralla kolme tuli ohitse.
B.G.FRIDA: Tuli 4. sisältä tilaa saatuaan juosten maaliin.
YPÄJÄ LAMBORGHINI: Yritti keulaan, mutta pakitti lopulta 3. sisälle. Tuli alku huomioiden asiallisesti perille.
MADONNA S.T.: Kangistui 2. sisältä hieman lopussa.
GEORGE BIRDLAND: Puolusti vimmatusti keulapaikkaa. Sai paikan pidettyä, mutta se maksoi lopussa.
ELISE ANDOVER: Lähti hitaasti. Ei saanut vaihdetta silmään, ja loppukin oli vaisu.
MAX THE FLAX: Laukkasi 1. kaarteessa hylkäykseen.
PEPPE ROC: Poissa.
PARTY HARD: Poissa.

Lähtö 10. Väliajat: 12,5-14,5-15,0

EASY COME EASY GO: Räväytti kärkeen. Otti uransa ensimmäisen ykkösen ylivoimaisella marginaalilla.
BOULDER VULCANUS: Teki 5. ulkoa vahvan kierroksen kirin ulkoradoilla.
QUANTUM OF DREAM: Tuli 3. ulkoa juosten maaliin saakka.
CROSSFIRE SELENE: Kamppaili keulan rinnalta rahasijalle, mutta putosi toki selvästi kärjen vauhdista.
JUSS TOOMA: Ei riittänyt 2. ulkoa, mutta nappasi silti rahaa.
CANKUS WHAT’S UP: Pakitti hännille. Tuli hyvin sisäkautta, mutta laukkasi 400 ennen maalia, kun edessä hypännyt tuli suoraan syliin. Olisi taistellut ainakin rahasijasta.
LADY ECUS: Juuttui 3. radalle, ja valui lopussa kauas kulisseihin.
SMOKED LEMON: Laukkasi 3. sisältä 900 ennen maalia pahoin.
NICE HILL: Laukkasi 2. sisältä 400 ennen maalia hylkäykseen, kun oli jo vaikeuksissa.
MR MCCOOL: Sai kaukana taustalla 400 ennen maalia kiritilaa, mutta laukkasi samassa hylkäykseen.
CLASSICAL TRIP: Laukkasi 4. ulkoa kierros ennen maalia hylkäykseen.
MIDNIGHT KINGSTAR: Poissa.

Lähtö 11. Väliajat: 31,0-29,0-29,0

LEIJAN LIITO: Nousi 6. ulkoa 500 ennen maalia 4. radalle ja kiersi hienosti rintamasta ykköseksi.
HISSUN PAMELA: Nousi 3. ulkoa 400 ennen maalia kirissä 4. radalle. Puristi väkevästi rintamasta kakkoseksi.
AAVAN SUPERI: Teki johtavan rinnalta riskin esityksen. Hävisi voitonkin vain niukasti.
SALTE ODIN: Nousi 3. sisältä 500 ennen maalia 2. ulos. Säästeli kiriään päätössataselle, mikä saattoi viedä jopa ykkössijan.
KULTASEPPÄ: Lähti verkkaisesti ja eteni 5. ulos. Tuli juosten maaliin saakka, mutta ei ehtinyt kahinoihin mukaan.
VÄYLÄNVARREN HETA: Teki keulasta aavistuksen tasaisen suorituksen.
KUURAPARTA: Ei pystynyt 2. ulkoa kirissä parantamaan.
LIKUSTERI: Tuli 4. sisältä kohtalaisesti maaliin.
OLEG: Ei riittänyt sisäratareissulla.
PRINSESSE LEIA: Antoi 2. sisältä periksi.
FREDRIKSON: Lähti haparoiden ja putosi 4. ulos.
KANGSTER: Poissa.
KAIRAN KIPINÄ: Poissa.

Lähtö 12. Väliajat: 13,5-15,0-23,5-21,5

MYSTERIOUS SHADE: Nousi 2. sisältä matkan edetessä keulan rinnalle, josta pakeni 500 jäljellä muilta.
COME CLARITY: Veti keulassa iloisena avauskierroksen. Vauhti oli hiljempaa päätöslenkillä, mutta tamma kesti kakkoseksi.
GENTLE WAY: Nousi 6. sisältä 2. kaarteessa 2. radalle. Siirtyi 500 ennen maalia kiriin ja tuli tasaisen rehdisti.
INTRUDER WINDCAPE: Pinnisti 4. sisältä rahasijalle.
STINGENDO SUN: Oli 3. sisältä tasainen.
SUNRISE TRIP: Tasainen suoritus 5. sisältä.
NORDIC TITAN: Laukkasi jo ennen lähtölinjaa. Eteni 7. sisälle, mutta vire jäi hieman arvoitukseksi.
LITTLE BEAUTY: Laukkasi 1. kaarteessa pitkäksi.
SPOT ON: Laukkasi 2. kaarteessa ja 4. sisältä 900 ennen maalia.
ACE POMPOM: Laukkasi 1. kaarteessa ensimmäisen kerran.
FIRE STRIKE: Poissa.

Torstairavit

 

Mukavaa ravipäivän aamua kaikille! Tänään Mäntyvaarassa tanner tömisee kahdentoista jännittävän totolähdön verran. Iltaa värittää päivän ponilähdöt.

 

Mäntyhovista maittava ruoka:
Salaattipöytä, Possun ulkofilepihviä kermapippurikastikkeella, tomaatti-parsapaistot ja keitetyt perunat.
Pöytävaraukset: [email protected]

Kilpailijoille tarjolla myös tallikahviossa:
Lihaperunalaatikko, salaatti ja leivät.

Ilmainen sisäänpääsy. Lämpimästi tervetuloa Mäntyvaaraan!

Sähköinen käsiohjelma: TÄÄLTÄ

Rovaniemen 13.2. ravien vihjeet

Raviurheilua Suomen huipulta!

Kausi 2022 alkaa Mäntyvaarassa 12. helmikuuta kello 13.00 alkavilla raveilla. Hevosia saatiin ensimmäisiin raveihin ihan mukavasti, sillä monella tallilla vasta valmistaudutaan uuteen kauteen. Toto5-pelissä on sopivasti haastetta, eikä seinävarmaa voittajaa ole tarjolla ensimmäistäkään. Kari Alapekkalan tallin Danilo Brick jää vihjeen varmaksi. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!

 

Lähtö 1

A) 3, 1, 2 B) 4, 6, 7, 8, 5, 10, 11, 9

3 MYSTERIOUS SHADE aloitti viime toukokuussa vahvasti, vaikka lopulta laukka loppusuoralla tulikin. Hevonen menestyy, mikäli vain pystyy vajaan yhdeksän kuukauden tauolta samanlaiseen suoritukseen.

1 GOOD TO BE ME aloittaa uransa hyvän koelähdön jälkeen. Se seurasi 2. sisältä mukavasti kakkoseksi kovalle keulahevoselle hieman jääneenä. Se seurasi sen verran vahvasti, että ottelee jo samanlaisena kaksarisijasta. 2 CLUB NORD PRO on mielenkiintoinen seurattava. Se on siirtynyt Maria Kurttila valmennukseen ja hän on Lapin kestomenestyjiä. Tallista ei tule starttiin hevosia keskentekoisina.

4 REVINCE edustaa myös laadukasta paalun kvartettia. Ruuna aloittaa nyt vasta 6-vuotiaana, mutta alla on syksyltä lupaava koelähtö. Nämä neljä hevosta erottuvat muista. Jos voittaja tulee takamatkalta, puhutaan isosta yllätyksestä.

Lähtö 2

A) 10, 5, 6 B) 9, 1, 3, 4, 7, 8, 2

10 ANAHEIM KEMP on montélähdössä selvästi porukan rutinoitunein. Kun edessä on 40 metriä tyhjää tilaa, pääsee Anaheim Kemp etenemään pääryhmään ilman kiertelyä. Se on äärimmäisen vaarallinen ja mikäli ruuna jää pois kahden parhaan joukosta, pitää puhua pettymyksestä.

5 STARO KUNG FU on toki kova vastustaja. Se on tehnyt montéssa vahvaa jälkeä jo pitkään ja se on oppinut lähtemään voltista jo paremmin liikkeelle.

6 ZEKI FONT on kilpailun ennakkoon kolme kova. Se teki vaikutuksen Kaustisella, kun eteni keulaan ja veti porukkaa perille saakka. 9 LASSIC POINT on ollut epävarma. 1 EXPLOSIVE ELVIS on varmasti paljon pelattu, mutta vastassa rutinoituneita hevosia, jotka pääsevät iskuasemiin avauskierroksen aikana.

3 DON DEFENDER ja 4 TIIA TEMPEST ovat molemmat vielä pelihevosia, joten vaikka Anaheim Kemp on selvästi todennäköisin kaksarihevonen, on syytä pitää peli leveänä. Monella on mahdollisuutensa kärkisijoille.

Lähtö 3

A) 1, 4 B) 6, 5, 7, 2, 3

1 TOIVOTULI tekee pitkältä tauolta paluun radoille sunnuntaina. Se on kilpaillut viimeksi viime keväänä, mutta loukkaantumisen myötä ruuna joutui huilaamaan kesän. Hevonen on huippulahjakas, mutta sillä on ollut sen verran ja vastoinkäymisiä uralla, että tässä vaiheessa valmentajaa tyydyttäisi ehjä suoritus. Toivotuli juoksee todennäköisesti keulassa, josta on tehnyt hyviä suorituksia

4 SUVIMYRKSY RAM on ehkä todennäköisempi voittaja, mutta vaikea näitä kahta on laittaa paremmuusjärjestykseen. Suvimyrsky Ram on ollut lähes toivottoman epävarma, mutta ravilla ruuna pystyisi voittamaan lyhyessä ajassa useamman lähdön.

6 SHAMAANITAR pystyy parantamaan Oulun startista otteitaan. Se on erittäin nopea tamma. Mikäli hevosella on hyvä päivä ja kuski malttaa ajaa selästä lyhyen kirin, on kaikki mahdollista.

5 AAVAN SUPERI ja 7 PUNTA-PATE palaavat molemmat pitkältä tauolta radoille. Kisa onkin erittäin hankala veikattava. Viime hetken informaatiota kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Valmentajilta ja radalta voi saada rahanarvoista tietoa.

Lähtö 4, Toto5-1

A) 8 B) 5, 7, 3, 4, 2, 1, 9

6 BOULDER PREDATOR jää pois.

8 SAGREDO HANOVER teki vahvan juoksun Bodenissa. Takarivin lähtöpaikka tietää sitä, että ainakaan heti se ei pääse keulaan. Toisaalta ruuna kirii hyvästä selästä päätöspuolikkaan kovaa.

5 EXTREME BRODDE on tehnyt yhden hyvän hiitin Kati Särkelän valmennuksesta. Pohjimmiltaan hevonen on hyvä, joten aloitusta odotetaan mielenkiinnolla.

7 BEDDINGE’S PRIDE on vielä hevonen, joka pystyy tämä nähden aivan hyvin voittamaan. Sillä on kova kapasiteetti sisällään, mutta hevosella on ollut urallaan myös paljon vaikeuksia. Se voi olla ensimmäiseen kisaan yllättävänkin valmis.

Lähtö 5, Toto5-2

A) 1, 8 B) 5, 4, 2, 6, 3, 9, 7

1 DIAMOND LORD on lähellä menestystä, mikäli saa pidettyä kiihdytyksessä kärkipaikan itsellään. Keulajuoksu ei ole elinehto, mutta sisärata voi koitua myös turmioksi, sillä harvoissa volttilähdöissä Diamond Lord on päässyt hieman vaihtelevasti matkaan.

8 SAMARAS K.M.E. pystyy tekemään itse juoksunsa. Vain seitsemän hevosen paalu helpottaa takamatkan haastajan tehtävää. Rovaniemellä ruuna on ollut kerta toisensa jälkeen valtavan hyvä.

5 YPÄJÄ LAMBORGHINI on voltin vitosella, mikä vaikeuttaa tehtävää ainakin juoksupaikan saamisen suhteen. 4 ROCKING FLAX aloittaa aloittaa Iida Lanton valmennuksesta ja se on luokaltaan riittävä hevonen Lapin lähtöihon. 2 DIRK DIGGLER SISU paikkasi Oulussa alkulaukkansa vahvalla lopetuksella taustalta ja se voikin olla tämän lähden pikkuyllättäjä.

Lähtö 6, Toto5-3

A) 3, 10, 8 B) 7, 1, 11, 5, 6, 4, 2, 9

3 UNPLUGGED FACE oli pitkään vinkkihevosena, ja joulukuussa hevonen jysäytti Oulussa kakkossijallaan kovassa seurassa. Nyt vastus on sopiva, ja tammahyvitys auttaa välipaalulta hyviin iskuasemiin.

10 FIONA MEARAS on pilannut paljon laukkoihin. Alla on pitkä tauko, ja osa pelaajista on varmasti unohtanut tamman potentiaalin. Fiona Mearas napataan aikaisin peleihin mukaan.

8 EASY SILENCE ei ollut maanantaina odotusten mukainen. Se kiertyi keulan rinnalle, josta antoi ratkaisuhetkeillä selvästi periksi. Ruuna kohtaa Mäntyvaarassa helpomman vastuksen, mutta menestyäkseen sen pitää silti parantaa.

Lähtö 7, Toto5-4, PD-1

A) 3, 7, 11 B) 5, 12, 13, 10, 8, 2, 4, 6, 1, 9

Neljä osallistujista juoksi maanantaina Oulussa. 3 EEDWARTTI laukkasi ihan voittotaistosta juostuaan keulan rinnalla. Se oli tekemässä johtavan rinnalta tekemässä sinnikästä juoksua, joten Eedwartti kuuluu perushevosiin.

7 JUHANNES voitti lopulta tuon vaiherikkaan lähdön. Se kiri 3. ulkoa kärkeen, mutta on edelleen epävarma. Juhannes saattaa tuoreen voittonsa myötä olla nyt liikaa pelattu. Toki se kannattaa ottaa useampaan merkkiin lapulle mukaan.

5 LEMMEN VIEMÄ oli asiallinen Oulussa. Tamma tarkalla juoksulla loppusuoran juosten. 11 SIIRIN LIISI palailee pitkältä tauolta radoille, ja on iso arvoitus. 12 MAJATALON SÄIHKE on tulosrivistöään parempi.

Lähtö 8, Toto5-5, PD-2

A) 8 B) 5, 9, 1, 3, 7, 6, 2, 4, 10

8 DANILO BRICK palasi tauolta maanantaina Ouluun. Ruuna eteni ensin kärkeen, mutta Kitzune G.G. haki odotetusti vetotyöt 1700 ennen maalia. Danilo Brick seurasi tilaa saamatta vahvasti kakkoseksi. Yhden kisan myötä ruunan luulisi olevan terävämpi, eikä hevonen vireessä ollessaan nirsoile juoksupaikan suhteen.

5 JETSREAM RAPIDA sai hankalan voltin vitosen. Sille kuuluu taustavoimien mukaan hyvää, ja hevosen vauhti sekä kapasiteetti riittävät todella pitkällä. 9 WICASA SIOUX varmasti parantaa Bodenin kisasta, mutta niin toki pitääkin. Danilo Brick jää vihjeen varmaksi.

Lähtö 9, Troikka

A) 13, 2, 9, 12 B) 11, 7, 6, 4, 8, 5, 10

13 MR JONES oli edellisellä Mäntyvaaran vierailullaan mainio keulan rinnalta. Tällä kertaa edessä on paljon kierrettävää, mutta useimmat ori joka tapauksessa pystyy ohittamaan. Mr Jones nostetaan vihjeessä suosikiksi, sillä se on tottunut voittamaan useammin kuin vastustajansa.

2 ESCAPIST on tehnyt tauolta kaksi positiivista juoksua. Se on taas todennäköinen kaksarihevonen, sillä ruuna tuntuu paaluhevosista parhaalta. 9 REVOLUTION WHEELS ja 12 MICK WINDCAPE kuuluvat toisessa troikassa perushevosiin.

Toto5-vihjesysteemit

Toto5-1: 8 + 5, 7 (3, 4)
Toto5-2: 1, 8 + 5, 4, 2 (6, 3)
Toto5-3: 3, 10, 8 + 7, 1, 11, 5 (6, 4)
Toto5-4: 3, 7, 5, 11 (12, 13)
Toto5-5: 8 Danilo Brick (5, 9)

Pieni systeemi 24 riviä, hinta 2,40 euroa

Suuri systeemi 560 riviä, hinta 56,00 euroa

Troikka, lähtö 7

3, 7, 11
3, 7, 11, 5, 12
3, 7, 11, 5, 12, 13, 10, 8

Yhteensä 72 yhdistelmää, hinta 36 euroa

Troikka, lähtö 9

13, 2, 9, 12
13, 2, 9, 12
13, 2, 9, 12, 11, 7, 6

Yhteensä 60 yhdistelmää, hinta 30 euroa

 

Pelionnea! Lauri Jääskeläinen / Rovaniemen ravirata Oy

Rovaniemen 23.12. ravien vihjeet

Kausi päättyy Mäntyvaarassa aatonaattona!

Rovaniemellä kisataan vielä juuri ennen jouluaattoa 23. päivä kello 18.00 alkaen. Toto5-kierrokselle saatiin täysipainoiset lähdöt, ja myös pelillisesti ilta on mielenkiintoinen. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!

Lähtö 1

5 SPRINGWIND LOTTA voittostartissaan erityisen hyvä johtavan rinnalta, mutta tamma pilasi viimeksi laukkaan. Mikäli nelivuotias ravaa torstaina lähdöstä maaliin, pystyy se palaamaan voittokantaan.

2 COMBAT UPPISH on mielenkiintoinen uusi nimi Lapissa. Se ei onnistunut etelässä kovin hyvin, sillä laukkoja tuli turhan tiheään. Muutamassa kisassa tammaa väläytti riittäviä vauhteja. Alleajo on syytä seurata.

7 RILLEY väläytteli muutaman kerran, mutta viime starteissa meno ei maistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Heinäkuusta tulee nyt kilpailutaukoa viitisen kuukautta, joten Rilley on arvoitus. Toisaalta se on hyvin sarjassa sisällä.

A) 5, 2 B) 7, 8, 9, 4, 3, 6, 1

Lähtö 2

2 PLUMERIA piti Kaustisella pitkältä tauolta kärkipaikalta ykköseksi. Tamman ohjastaja-valmentaja Liisa Sassi-Päkkilä on suhteellisen uusi nimi lajin parissa, mutta jo muutamaan starttiin nainen on osoittautunut olevansa ihan eliitti tekijä montéssa. Plumeria pääsee todennäköisesti kärkipaikalle.

5 STARO KUNG FU on hyvä lopuntulija. Noora Hirvimäki on lajin osajia Lapissa ja mikäli vain lähtö onnistuu, niin Staro Kung Fu menestyy.

Pitkän pakin 8 LASSIC POINT ja 7 LIBERTIN pitää molemmat huomioida. Libertin palaa pitkältä tauolta, mikä kovalla pakkasella voi viedä tehoja lopusta. Lassic Point on viime starteissa mennyt ravia. Hevonen on tehnyt tasaisen hyvää jälkeä. 3 TIIA TEMPEST on vielä tasokkaan montélähdön yksi mahdollisista.

A) 2, 5, 8 B) 3, 7, 6, 1, 4

Lähtö 3

6 AINUTKERTAINEN on käytännössä ravivarma tamma ja suoritus pitkältä tauolta oli viimeksi positiivinen. Juoksu onnistui nappiin johtavan takana, mutta hevonenkin oli aikaisempaa parempi. Mikäli kaverit sortuvat laukkoihin, kuten olettaa sopii, on Ainutkertainen todennäköisesti kaksarissa.

8 HURJALENTO lähtee jahtiin peräti 100 metrin pakilta. Se esiintyi edukseen toukokuussa, mutta on siitä saakka pitänyt taukoa. 1 VEITIKKA kannattaa huomioida varhain. Hevosella on toki merkittävä laukkariski, mutta mikäli ruuna ravaa lähdöstä maaliin, se voi johtaa koko matkan.’

A) 6, 8, 1 B) 3, 2, 4, 7, 5

Lähtö 4, Toto5-1

4 CHAPITRE UN laukkasi tauolta heti kättelyssä hylkäykseen. Hannu Koistisen mukaan kaikki on kunnossa Rovaniemen kisan akka. Starttiin tullaan jo vähän paremmin odotuksiin kuin mitä viimeksi. Rovaniemellä vastus on äärimmäisen sopiva ja siksi onnistuessaan Chapitre Un on erittäin lähellä voittoa. Laukkoja on taulussa paljon, mutta ruuna on suhteellisen ravivarma.

3 SAGREDO HANOVER on lähdön toinen kova. Kari Alapekkala ei tosin odota ihmeitä hevoselta, koska se tuoremman kilpailun jälkeen itseään. Nyt hevosta on päästy treenaamaan ihan asiallisesti puolitoista kuukautta, mutta vasta starttien myötä hevonen todennäköisesti parantaa. Sillä on kuitenkin niin hyvä perusluokka, että ja hyvältä lähtöpaikalta hevonen saattaa olla yllättävän vaarallinen.

Koska suosikit ovat molemmat pieniä kysymysmerkkejä, voi tässä lähdössä toki huomioida muitakin. 7 MISS SENORITA ja 9 QUITE A STAR tulevat molemmat lähinnä kysymykseen ja ehkä sitten 6 SUPERMANS GIRL on vielä jollain tavalla mahdollinen, mikäli sillä vain on hyvä päivä. Tamma on ailahdellut kovasti starteissaan.

A) 4, 3 B) 7, 9, 5, 6, 1, 2, 10, 8

Lähtö 5, Toto5-2

6 HARJAN MERIVIRTA on erittäin lahjakas ruuna. Kuten taulukin kertoo, laukkoja tulee aivan liian paljon, jotta hevoseen voisi luottaa varauksetta. Harjan Merivirta on silti ideasuosikki, sillä hevosen valmentaja Nea Leppänen kertoo ruunan treenaavat tällä hetkellä loistavasti.

7 FREDRIKSON on yhtä epävarma tapaus. Se teki hyvän juoksun marraskuussa Rovaniemellä, jolloin edelle jäi vain paljon kovempia hevosia. Siihen pätevät samat sana kuin Harjan Merivirtaan, ravila Fredrikson pärjää.

1 SÄPIKÄS pitää ottaa mukaan jo pieneen systeemiin. Se kävi kokeilemassa Mikkelissäkin, jolloin teki hyvän lopetuksen. Tamma kehittyy kaiken aikaa ja paluulta koko matkan johto ei saa yllättää. Kisassa voi periaatteessa hakea isompaakin yllätystä, mutta silloin se vaatii suosikkien laukkoja.

A) 6, 7, 1 B) 10, 3, 8, 5, 4, 9, 2

Lähtö 6, Toto5-3, PD-1

4 SWEETMAN kadotti raviaan Oulussa keulajuoksulla loppusuoralla ja menetti laukkaan ihan kärkisijan. Lähdössä mentiin etusuoralta saakka urku auki, mikä varmasti omalta osaltaan vaikutti ravin murenemiseen. Hevonen on tähän paikkaan nyt arvoitus, sillä ravi on kadonnut aikaisemminkin. Lähtö on paljon helpompi nyt kuin Oulussa, joten mikäli hevonen pysyy askelillaan, se taitaa johtaa lähdöstä maaliin.

1 HEY SALLY on lähtenyt hyvin liikkeelle auton takaa ja tamma on tässä lähdössä suosikin selvä ykköshaastaja. Se juoksee joko keulassa tai todennäköisemmin johtavan takana.

6 ONE TOUCH kuuluu perusvarmituksiin niille, jotka lähtevät hakemaan yllätystä. Suosikkipari on tosin niin kova, että niille pitää tapahtua jotain epäonnea, mikäli molemmat One Touch pystyisi lyömään.

A) 4, 1 B) 6, 9, 7, 10, 8, 2, 3, 5

Lähtö 7, Toto5-4, Troikka, PD-2

9 PÄRTTYL on ansaitusti päivän pankki. Hevonen olet tehnyt ilmiömäisen nousuun Pohjois-Suomesta käsin aivan valtakunnan sarjojen huipulle. Tuorein näyttö Oulussa oli vakuuttava. Pärttyl eteni etusuoralla johtavan rinnalle ja laittoi 23-vaihteen silmään. Se kesti tuon hurjan vauhdinpidon kavereita paremmin. Tasokas lähtö Rovaniemellä ei ole mikään rangaistuspotku, mutta mikäli ruuna menee ravia ja jatkaa samalla tasolla, on sitä todella vaikea torstain lähdössä kukistaa

10 PIKKU-RYTI ja 3 VALLE SAGA ovat haastajista aikalailla tasaveroisia keskenään. Valle Saga aloitti sijoitustaan paremmin, joten paripelissä sitä kannattaa painottaa. Startti alla hevonen on nyt vielä terävämpi.

A) 9 B) 10, 3, 8, 1, 5, 4, 12, 2, 7, 6, 11

Lähtö 8, Toto5-5

5 SAMARAS K.M.E. laukkasi Bodenissa viimeisellä takasuoralla kesken nousunsa. Se tuskin olisi tuossa lähdössä ravilakaan menestynyt erityisen hyvin, mutta lähtö oli kova ja Rovaniemellä tehtävä on sopivampi. Toki vastusta riittää, mutta ravatessaan hevonen on mukana voittotaistelussa

3 JETSTREAM RAPIDA on tasaista tauluaan vaarallisempi. Se avaa kovaa ja tässä lähdössä sillä on mahdollisuus johtaa lähdöstä maaliin. Todennäköisesti ruuna parantaa saatuan startteja alle.

11 VENERDI rankaisee, mikäli tässä tulee vähänkin ylivauhtia. Oulussa ruunalta lensi kierroksen jälkeen. Rovaniemellä hevonen kiri hyvin kakkoseksi Armani Pressin tuntumassa. Mikäli joku muu voittaa niin sitten voidaan puhua jo aika isosta yllätyksestä.

A) 5, 3, 11 B) 9, 6, 7, 2, 10, 4, 8, 1

Lähtö 9, Troikka

2 DIAMOND LORD voitti viimeksi Toto75-lähdön kärkipaikalta. Kisassa mentiin tasaisen reipasta alusta saakka ja vaikka lopussa Diamond Lord itsekin kangistui niin se oli todella hyvä tuohon starttiin.

3 ARISTON on selvästi kovin vastustaja ainakin paperilla. Oulussa viimeksi esitys ei ollut ihan loistavimmista päästä. Joka tapauksessa nopea lähtijä pystyy rauhoittuessaan kärkipaikalta antamaan Diamond Lordille kunnon vastuksen.

8 ZOLA SOFT laukkasi Rovaniemen tammavoltissa alussa ja lopussa. Se ei ollut ihan parhaimmillaan, kuten ei ollut edelliskerralla, mutta joka tapauksessa hevosella on kova kapasiteetti. Koska tamma on ollut kokonaisuutena kauden aikana alisuorittaja, niin sen mahdollisuuksia on hankala arvioida. Pidetään tamma varhain peleissä mukana.

A) 2, 3 B) 8, 6, 4, 9, 10, 1, 5

Lähtö 10

8 MR JONES on ulkoradasta huolimatta nopeudellaan tavoittelemassa hyviä iskuasemia. Lähdössä on ei ole kapasiteetiltaan parempaa hevosta, joten Mr Jonesissa on pelillistä ideaa.

7 WILDEST WONDER kiri viimeksi 300 sisältä Rovaniemellä yllätysvoittoon. Tamma on normaalisti suhteellisen ravivarma ja nopeudella sekin saa ulkoa todennäköisesti asemat. 3 MR DREDD kuuluu vielä aikaisin peleihin.

A) 8, 7, 3 B) 2, 10, 1, 4, 5, 9, 6


Toto5-vihjesysteemit

Toto5-1: 4, 3 + 7, 9, 6 (5, 1)

Toto5-2: 6, 7, 1 + 10, 3 (8, 5)

Toto5-3: 4, 1 + 6, 9, 7 (10, 8)

Toto5-4: 9 Pärttyl (10, 3)

Toto5-5: 5, 3, 11 + 9, 6 (7, 2)

Pieni systeemi 36 riviä, hinta 3,60 euroa
Suuri systeemi 625 riviä, hinta 62,50 euroa

Troikka, lähtö 7

9 Pärttyl

10, 3, 8, 1, 5

10, 3, 8, 1, 5, 4, 12, 2

Yhteensä 35 yhdistelmää

Troikka, lähtö 9

3, 2
3, 2, 8, 6
3, 2, 8, 6, 4, 9

Yhteensä 24 yhdistelmää

Pelionnea ja hyvää joulua! Vihjeet: Lauri Jääskeläinen

Rovaniemen 23.11. ravien selostukset

Liikamaa tuli, näki ja voitti

Tarmo Liikamaan kaksikko Niemen Eemil ja Sweetman hoitivat hommansa sataprosenttisesti. Niemen Eemil täräytti kahdelta pakilta mailin voltissa jo 1. kaarteessa kärkipaikalle. Tämän jälkeen sillä ei ollut ongelmia 26,5-lopetuksessa. Niemen Eemilin seuraava kisa on hurja testi.

“Arctic Horse Race -päivänä lähdetään kokeilemaan isoja poikia vastaan päälähtöön. Hevosella on yli 60 000 euroa rahaa, joten se ei alempaan volttilähtöön mahdu. Vastus tulee seuraavaksi olemaan todella kova, mutta lähdetään edustamaan Lappia ja yrittämään mahdollisimman hyvää sijoitusta”, Liikamaa jutteli.

Sweetman oli jäätävän hyvä 2. ulkoa 12,9-vauhtisella kirillään. Ravi tosin hukkui lopussa, mutta hevosen työmoraalia ei voi kuin ihastella.

“Sweetman on todella mieluinen hevonen. Harmittavasti oikean takasen vuohinen reagoi viime startin jälkeen aika pahasti, ja sen kanssa on jouduttu elämään.”

Päivän kellotukset:

One Touch 14,9/800m
Staro Kung Fu 17,1/800m
I Am Your Dream 14,6/700m

Lähtö 1. Väliajat: 28,0-25,5-19,5-19,5

SPRINGWIND LOTTA: Nousi 2. kaarteessa keulan rinnalle, mistä puristi parhaaksi.
MR DREDD: Otti 100 metrin pakin vauhdilla kiinni, kun kärki aloitta maltilla. Nousi 900 ennen maalia 2. ulos, mistä piti hyvin oman vauhtinsa.
HANIA BEACH: Eteni sisärataa pitkin 2. sisälle. Nousi loppukaarteessa ulos ja tuli juosten.
CALL ME LI: Sai terävällä kiihdytyksellä keulapaikan haltuunsa. Oli maalisuoralla aavistuksen tahmea.
EVEN JOHNNY: Menetti pitkältä pakilta lisää metrejä laukattuaan 1. takasuoralla. Kulki taustalla palan matkaa reipasta, mutta tuli loppua tasaisemmin. Sai startin alle.
MR HANNIBAL: Laukkasi kiihdytyksessä ja jäi ratkaisevasti. Ei liikkunut taustalla ainakaan erityisen lujaa.
FIRE STRIKE: Pilasi paalulta yksin lähteneenä kiihdytyksessä hylkäykseen.

Lähtö 2. Väliajat: 54,0-46,5-38,0-38,0

VICTORI: Pilasi kiihdytyksessä laukkaan. Eteni 500 ennen maalia minilähdössä keulan kimppuun ja voitti vielä varmasti. Viimeiset 1800 metriä 37,5.
PREDAATTORI: Eteni tasaisesti keulan rinnalle. Siirtyi 500 ennen maalia kärkeen, tuli samassa ohitetuksi ja nappasi kakkossijan Victorin tuntumassa.
JIRIH: Hapuili monta kertaa ennen kuin laukkasi kierros ennen maalia. Ei taustalla loistanut.
SISUNAUTTI: Vasti keulasta päätöspuolikkaan alkuun saakka, mutta löi vauhdin kiihtyessä hanskat tiskiin.
KAIRAN KURVAUS: Poissa.
UKON TOIVO: Poissa.

Lähtö 3. Väliajat: 21,0-26,5-21,5-14,5

ONE TOUCH: Nousi kävelyvauhdissa 3. sisältä 850 ennen maalia keulan rinnalle. Tuli viimeiset 800 metriä 14,9 ja puristi ykköseksi.
WILDEST WONDER: Nousi 4. sisältä 400 ennen maalia ulkoradoille. Tuli muiden tavoin lopun juosten ja puristi tasapääkakkoseksi.
GEAR LIN: Sai vetää keulassa hiljaa. Kesti vauhdin kiihtyessä tasapääkakkoseksi.
MIDNIGHT KINGSTAR: Tuli jonosta asiallisesti sisäkautta maaliin saakka.
HIP HOP AU VENT: Nousi 2. sisältä lopussa ulkoradoille. Tuli juosten, mutta vauhti kiihtyi liikaa. Ei tuomita.
EG A LIF: Ei esittänyt ihmeitä 5. sisältä / 3. ulkoa.

Lähtö 4. Väliajat: 21,0-19,5-19,5-19,5

DON DEFENDER: Haki keulan rinnalta vetotyöt 1400 metriä ennen maalia hoitaakseen. Piti hienosti yllätysvoittoon.
ANAHEIM KEMP: Iski 3. ulkoa 700 ennen maalia kiriin. Eteni vauhdilla keulan rinnalle, mutta ei saanut Don Defenderistä otetta.
LASSIC POINT: Lähti 4. ulkoa 700 ennen maalia kiriin. Tuli rehdisti maaliin saakka.
STARO KUNG FU: Aloitti hänniltä kirinsä 700 ennen maalia. Kipusi vahvasti neljänneksi. Viimeiset 800 metriä 17,1.
TIIA TEMPEST: Nousi 1200 ennen maalia 3. sisältä vetämään 2. radan jonoa. Sinnitteli rahasijalle.
KURT SÅNNA: Nousi alkumatkan jälkeen 4. sisältä 2. ulos, mistä oli vaisu.
BOMBASTIC S: Aloitti 2. sisällä, mutta hiipui jo avauskierroksella taustalle.
E.V. MICI: Aloitti keulassa, jatkoi 1400 ennen maalia keulan takana ja ajoi edellä olevaa päin 800 ennen maalia. Tuli raville selvittyään asiallisesti loppua. Hylättiin jälkikäteen.
ONE MEMPHIS: Laukkasi taustalla 1. kaarteeseen ja jäi turhan kauas. Laukkasi vielä maalisuoralla.
VALTER L.P.C.: Lähti varovasti, mutta pilasi 1. kaarteessa laukkaan. Jäi aivan liian kauas kärkisijoja ajatellen.

Lähtö 5. 35,0-31,0-26,5

NIEMEN EEMIL: Oli jo 350 metrin juoksun jälkeen kahdelta pakilta keulassa. Piti oikein varmasti pintansa.
PERTTURI: Nousi 4. sisältä 1200 ennen maalia keulahevosen rinnalle. Piti hyvin vauhtinsa ja nappasi kakkossijan.
VIEHKO VENLA: Johti ensimetrit. Jatkoi 300 juostuna 2. sisällä, mistä tuli tasaisesti totosijalle.
ALVAR HEM: Eteni pakilta 3. sisälle. Tyytyi seurailemaan pitkältä tauolta.
LEIJAN LIITO: Laukkasi heti aja-komennon jälkeen. Uusi hyppynsä 1100 ennen maalia. Tuli taustalla sen jälkeen juosten. Hylättiin jälkikäteen.
VINHA-TOPI: Laukkasi lähtöön. Eteni 2. ulos, mistä laukkasi uudelleen loppusuoran alussa. Tuli loppumatkan laukkaa.

Lähtö 6. Väliajat: 15,0-17,0-16,5-14,5

SWEETMAN: Sai paikan 2. ulkoa, mistä iski 900 ennen maalia kiriin. Eteni vauhdilla 600 jäljellä aina keulaan saakka ja otti varman voiton, vaikka meinasi hukata ravinsa 150 jäljellä.
REDBERRY: Ampui keulaan. Oli aseeton Sweetmanin iskun edessä 600 ennen maalia, mutta piti oman vauhtinsa silti vahvasti.
UNPLUGGED FACE: Seurasi 2. sisältä sinnikkäästi kovaa kärkiparia, mutta ei voinut kahdella paremmalleen toki mitään.
DEE STORM: Seurasi 3. sisältä rahasijalle.
HEY SALLY: Kipusi 4. ulkoa aivan hyväksyttävästi maaliin saakka.
BLAZE BELUGA: Kiri 3. ulkoa ei irronnut.
GRYNET RIVNER: Oli 4. sisältä tahmea.
MR MCCOOL: Ei jaksanut paikkaa johtavan rinnalla. Jäi paljon porukasta.

Lähtö 7. Väliajat: 25,5-23,0-18,0-14,5-17,0

SAMARAS K.M.E.: Eteni 3. ulkoa 1500 ennen maalia 2. ulos. Hyökkäsi 400 ennen maalia ja puristi hienosti ykköseksi.
NEHEMIAH: Kiersi 2. ulkoa jo avauskierroksen täyttyessä keulan rinnalle. Prässäsi 1500 ennen maalia kärkeen. Taisteli urheasti maaliin saakka.
STAY ALERT: Kiertyi 4. ulkoa 1500 ennen maalia johtoon siirtyneen Nehemiahin rinnalle. Kamppaili perille saakka rehdisti.
QUICK RIGHT: Nousi 3. sisältä 1200 ennen maalia 3. ulos, mistä sinnitteli mukavasti rahoille paljon kovalle kärkikolmikolle häviten.
EXECUTE: Kipusi 5./4. sisältä tasaisesti rahasijalle.
QUANTUM OF DREAM: Yritti puolustaa keulapaikkaa. Jatkoi 2. sisällä 1500 ennen maalia ja kangistui taustalle.
LUCKY MOOSE: Nousi 4. sisältä 1200 ennen maalia 4. ulos, mistä ei jaksanut parantaa.
RISING STAR BOY: Kangistui 2. sisältä päätöskierroksella kauas taustalle.
FAIRSTORM: Jäi johtavan rinnalle, josta keskeytti huumorin loppuessa jo puolimatkan jälkeen.
JUSS TOOMA: Poissa.
JETSTREAM RAPIDA: Poissa.

Lähtö 8. Väliajat: 29,0-30,0-29,0-28,0

PRANKO: Lähti 3. ulkoa 700 ennen maalia kiriin. Tuli samassa häirityksi. Ehti vielä 25,6-vauhtisella päätöspuolikkaalla kärkeen.
SHAMAANITAR: Nousi 3. sisältä päätöspuolikkaan alussa 2. radalle. Eteni vauhdilla kärkeen. Voiton suhteen karkumatka ei ihan riittänyt.
NIEMEN JULIUS: Teki keulasta positiivisen suorituksen.
SUVIMYRSKY RAM: Lähti 5. ulkoa 800 ennen maalia kiriin. Laukkasi lyhyesti, jonka jälkeen tuli hyvin.
LANKORI: Kadotti 2. sisältä lopussa hieman rytmiään ja tuli tasaisesti.
KUURAPARTA: Pakitti ulkoradoilta avauspuolikkaan jälkeen 4. ulos. Tuli alkumatka huomioiden asiallisesti.
NOMPPARILLA: Laukkasi 600 ennen maalia, kun oli hetkeä aikaisemmin lähtenyt 2. ulkoa kiriin. Tyytyi tulemaan tasaisesti lopun.
ORALUNASTUS: Laukkasi heti kättelyssä pahoin.
KULTASEPPÄ: Laukkasi johtavan rinnalta 500 ennen maalia kesken voittotaiston. Uusi laukkansa hetken päästä.
FELISIA: Poissa.

Lähtö 9. Väliajat: 18,5-23,0-18,5-16,5

QUITE A STAR: Sai keulassa rauhoittaa tempoa. Kesti ykköseksi.
I AM YOUR DREAM: Kiri 4. sisältä ulkokautta terävästi. Viimeiset 700 metriä 14,6.
CANKUS WHAT’S UP: Oli 2. sisältä kelpo kolmas ylisarjassa.
B.G.EMMA: Tuli 3. sisältä juosten maaliin.
RICASOLI CLASSICO: Pinnisti 5. ulkoa rahasijalle.
ALMIGHTY BOOGIE: Ei 3. ulkoa tauolta ollut ihan herkimmillään.
SAHARA HEADLONG: Kangistui keulan rinnalta selvästi maalisuoralle tultaessa.
CHEVY TO THE LEVY: Laukkasi 2. ulkoa 500 ennen maalia, kun oli lähtenyt kiriin. Kenkä irtosi, jonka vuoksi ravi ei ollut loppumatkasta kohdillaan.
LILLAMAGGAN: Laukkasi 4. ulkoa kesken kirinsä 500 ennen maalia ja keskeytti.

Rovaniemen 23.11. ravien vihjeet

Tiistai-illan ravit Rovaniemellä kello 18.00!

 

Mäntyvaarassa juostaan vielä 23. marraskuuta Toto5-ravit ennen kauden herkkupalaa Arctic Horse Racea. Tarjolla on mielenkiintoisia hevosia kohdelähdöissä, ja niistä Niemen Eemil kelpaa vihjessä varmaksi. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!

 

Lähtö 1

3 CALL ME LI nappasi Laivakankaan lähiraveissa ykkössijan. Se veti alkumatkan hölkkää ja lopetti sitten kärkipaikalta 17-lopetuksella. Nyt mennään jo alussa lujempaa, mutta tamma pystyy varmasti venymään. Olkoon se kisan ideasuosikki.

1 FIRE STRIKE on hankala arvioitava. Hevoselta löytyy 1.17-vauhti, mutta suoritusvarmuus on ollut tipotiessään. Fire Strike saattaa painaa keulassa, kunnes laukka yllättää. Ravilla sopivassa sarjassa luulisi tulevan menestystä.

7 MR DREDD ei saanut viimeksi parastaan irti. Nyt tehtävä on pitkästä pakista huolimatta sellainen, että Tornion lähiravistartin kaltaisella suorituksella Mr Dredd pystyy ainakin totosijalle. Toki hevosella joutuu ajamaan alkumatkalla riskirajoilla.

6 EVEN JOHNNY on huilannut hetken. Ori teki kesällä muutamia hyviä suorituksia, ja niistä hiemankin parantaessaan se pystyy kaksarisijalle. 5 HANIA BEACH on sekin mahdollinen totohevonen, mutta taukonsa vuoksi tamman mahdollisuuksia on hankala arvioida.

A) 3, 1, 7 B) 6, 5, 4, 2

Lähtö 2

6 PREDAATTORI juoksi vielä perjantaina Oulussa, ja tuohon kisaan ori palasi tauolta. Esitys jätti kysymysmerkkejä, sillä Predaattori laukkasi, eikä taustalla saanut oikein kuvaa hevosen vireestä. Predaattori kehittyy starttien myötä, joten olkoon se silti suosikki. Tehtävä on sopiva ja vajaa lähtö pienentää rajusti takamatkan merkitystä.

5 JIRIH on potentiaalinen haastaja. Se sotkee järjestään laukkoihin, mutta hevosen vauhtivarat riittävät. Tiistaina harjoituksessa ori oli ollut oikein hyvä. 1 VICTORI pinkoo paalulta pakoon. Eri asia on, pystyykö se millään pitämään pintansa loppuun saakka. Muut paaluhevoset tuskin yltävät ihan voittotaistoon saakka.

A) 6, 5, 1 B) 3, 2

Lähtö 3

5 HIP HOP AU VENT näytti viimeksi pilaavan kaikki mahdollisuutensa alkulaukkaan. Se teki kuitenkin kovan juoksun nousten vielä hopealle. Vahva lopuntulija pystyy ottamaan uransa avausvoiton. Toisaalta laukkariskinsä vuoksi hevonen ei ole minilähdössä täysin luotettava pelikohde.

6 ONE TOUCH laukkasi Keskisessä 1. kaarteeseen, johon se menetti pelin. Ruuna on tehnyt onnistuneita iskuja Harstadiin, eikä vireessä ole moittimista. Norjassa tulleen menestyksen myötä sarjat Suomessa ovat nousseet tuntuvasti, mutta toki hevonekin on kehittynyt.

3 WILDEST WONDER laukkasi Rovaniemellä heti kiihdytykseen. Hevosella on riittävä nopeus napata paikka keulasta tai johtavan takaa, josta se pystyy hyvällä suorituksella kahden parhaan joukkoon. 5 GEAR LIN on vielä muista täysin mahdollinen kaksarihevonen.

A) 5, 6 B) 3, 5, 2, 1

Lähtö 4, Toto5-1

8 ANAHEIM KEMP on osoittanut olevansa lajin spesialisti, kuten myös kyytiin hyppäävä osaomistaja Maria Kurttila. Luvassa on hieno taisto ykkösrahoista, sillä lähdössä on monta pontetiaalista haastaja, joista yksi on toki toisia paperilla selvästi kovempi.

6 VALTER L.P.C. osallistui Vermossa avoimeen montélähtöön, eikä suoritusta voi siksi millään tavalla moittia. Myös aikaisemmissa montélähdöissä vastus on ollut todella kova, joten tasaisempiin sijoituksiin ei kannata kiinnittää sen kummemmin huomiota. Ruuna on kova haastaja Anaheim Kempille.

9 ONE MEMPHIS on pystynyt ottelemaan edellisten kanssa melko tasapäin. Hevosen taulu on sekaisin, mikä lisää pelillistä mielenkiintoa. 10 STARO KUNG FU osoitti kesällä olevansa kova peli montélähtöihin. Sillä on monen muun tavoin pidempi starttiväli, joten voimasuhteiden arvioiminen ei ole helppoa.

A) 8, 6 B) 9, 10, 7, 4, 5, 3, 1, 2

Lähtö 5, Toto5-2

6 NIEMEN EEMIL oli ilmoitettu mukaan marraskuun peruutettuun sarjaan. Sitä ennen ori kävi kipeänä, eikä Turun romahtamiseen kannata kiinnittää liikaa huomiota. Tuoreimmat harjoitukset ovat olleet lupaavia. Nopea ori imaisee paalun avauspuolikkaalla kiinni, eikä ykkössija ole kaukana.

2 LEIJAN LIITO oli viimeksi pitkällä starttivälillä odotetusti hieman tahmea. Nyt hevoselta on lupa odottaa astetta terävämpää suoritusta. Parantaa pitää, mutta jos näin myös käy, Leijan Liito pystyy pistämään Niemen Eemilin ahtaalle.

4 ALVAR HEM on mielenkiintoinen seurattava uusista käsistä. Ruunalla on taatusti riittävä nopeus tämän lähdön voittamiseen, mutta hevonen tuskin pitkältä tauolta on heti huippuiskussa. Tässä haetaan starttia alle Arctic Horse Race -päivää varten.

5 PERTTURI vierailee Mäntyvaarassa. Ruuna on tänä vuonna toistaiseksi alisuorittanut, mutta tällä kertaa tehtävä oli vastuksen osalta äärimmäisen sopiva. Ruunan saumoja on etukäteen hankala arvioida.

A) 6 B) 2, 4, 5, 1, 3

Lähtö 6, Toto5-3

2 REDBERRY on kulkenut hienosti. Välillä tuntuu, että kaverit pystyvät lopussa ohituksiin, mutta tamma on taistellut rehdisti ja pitänyt pintansa. Pakkasjaksoa on luvattu, mikä sopii Redberrylle mainiosti. Suojakeli olisi pahasti vastaan. Redberry ei tasokkaassa lähdössä kelpaa varmaksi.

5 SWEETMAN joutui jäämään pois Mäntyvaarasta 8. marraskuuta, sillä hevoselle tuli vuohisen kanssa ongemia. Siksi vahva ruuna on tähän kisaan pieni arvoitus. 8 HEY SALLY kiri viimeksi 2. ulkoa makeaan voittoon. Nyt lähtö on selvästi kovempi, mutta tamma pystyy silti taistelemaan voitosta.

6 BLAZE BELUGA voitti keväällä kolmesti peräkkäin, mutta sarjojen nousun myötä tehtävät ovat koventuneet. Tamma treenaa edelleen hyvin, mutta starteista turbovaihde on jäänyt piiloon. Kapasiteetti hevosella ilman muuta riittää.

A) 2, 5, 8, 6 B) 1, 4, 3, 7

Lähtö 7, Toto5-4, Troikka, PD-1

11 STAY ALERT jää Toto5-pelin tukipilariksi. Ruuna on voimamies, joten kolme kierrosta sopii sille mainiosti. Tuorein esitys keulan rinnalta oli rutiinisuoritus, jollaisella tämä lähtö on jo voitettavissa. Kun edessä on vähän kierrettävää, riskitekijät epäonnistuneen juoksun suhteen ovat minimissään. Jarmo Saarela on ajanut Stay Alertilla aina rohkeasti eteenpäin. Hän on voittanut hevosella neljästi.

10 SAMARAS K.M.E. on kotiradan kova haastaja. Hevonen jaksaa jyrätä, joten ilman pieniä laukkoja ainakin kakkossijalle on hyvät saumat. 6 NEHEMIAH kiri viimeksi tilaa saatuaan terävästi. Myös se ottelee lähdön kärkisijoista. 8 JETSTREAM RAPIDA on parantaessaan kisan jokerikortti. Viimeksi ruutia kului turhaan ylikovaan avaukseen. Todennäköisimmät troikkahevoset erottuvat selvästi.

A) 11 B) 10, 6, 8, 5, 3, 2, 9, 7, 4

Lähtö 8, Toto5-5, PD-2

1 FELISIA sai sisäradan, mikä vaikeuttaa tamman voittoputken jatkamista. Jenna Jylkkä voitti hevosella alkuvuonna, ja siitä hetkestä hevonen on kehittynyt huimasti. Nyt tasaille lähtijälle asetelmien lisäksi myös pidempi starttiväli voi tietää ongelmia. Onnistuessaan valjakko on vahvoilla.

10 PRANKO kiri viimeksi vahvasti, kun sai myöhään kiritilaa. Nyt se on rahallisesti ylisarjassa, mutta silti Pranko pystyy nousemaan voittomatsiin mukaan. Ruuna pystyy tekemään itse juoksunsa.

4 KULTASEPPÄ voitti Rovaniemellä oman lähtönsä keulasta. 8 SUVIMYRSKY RAM on kyvykäs ja ravilla kova sana. 7 KUURAPARTA tekee varmaa työtä. 3 NOMPPARILLA on hyvin sarjassa sisällä. Kisa on tasainen.

A) 1, 10, 4 B) 3, 8, 7, 2, 6, 5, 9

Lähtö 9, Troikka

1 B.G.EMMA ja 4 LILLAMAGGAN ovat Hemmi Salmisen valtit lähtöön. B.G.EMMA ei Bodenissa kestänyt paikkaa johtavan rinnalla, mutta tällä kertaa tehtävä on joka suhteessa sopivampi. Lillamaggan on kahdesti esiintynyt positiivisesti.

9 I AM YOUR DREAM sai kisan alle Tornion lähiraveista, mutta siitä on toki vierähtänyt jo reilu kuukausi. Keväällä hevonen oli kerrassaan mainio. 3 ALMIGHTY BOOGIE on huilannut kesästä saakka, jolloin se joutui jäämään pari kertaa pois kotikisoista.

A) 1, 3, 9 B) 4, 6, 2, 7, 5, 8


Toto5-systeemit

Toto5-1: 8, 6 + 10, 7, 9, 4, 5 (1, 2)

Toto5-2: 6 + 2 (4,5)

Toto5-3: 2, 5, 6, 8 + 1 (4,3)

Toto5-4: 11 Stay Alert (6,10)

Toto5-5: 1, 7, 10, 4, 8, 3, 2, 6 (5, 9)

Pieni systeemi 64 riviä, hinta 6,40 euroa
Suuri systeemi 560 riviä, hinta 56,00 euroa

Troikka, lähtö 7

11 Stay Alert

10, 6, 8, 5, 3

10, 6, 8, 5, 3, 2, 9

Yhteensä 30 riviä, hinta 15 euroa

Troikka, lähtö 9

1, 9

1, 2, 3, 4, 6, 9

1, 2, 3, 4, 6, 9

Yhteensä 40 riviä, hinta 20 euroa

Pelionnea! Rovaniemen Ravirata Oy / Lauri Jääskeläinen