Rovaniemen 8.11. ravien vihjeet

Magic Monday naisten illan tahdissa!

Naisten ilta on ravien teemana, mutta paikan päältä löytää maagisena maanantaina myös RoKin edustusjoukkueen pelaajat. Radalla juostaan kahdeksan laadukasta lähtöä. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta. Ravit vauhtiin kello 18.00. Kilpailut juostaan limittäin Seinäjoen ravien kanssa.

Lähtö 1

7 ELECTRIC EYE AM on pystynyt jopa Toto75-tasolla ykköseksi, joten nousukuntoinen ruuna on vahvoilla. Oulussa edessä viilettänyt Zogo Match karkasi jo hyvissä ajoin, mutta Electric Eye Am sinnitteli kangistuneena asiallisesti neljänneksi. Nyt jo samanlainen suoritus riittää pitkälle.

1 EDFROMED on loistopaikalta valmis menestymään, jos vain palaa omalle hyvälle tasolleen. Bodenissa vastus oli turhan kova, mutta hevosen esitys oli silti vaisu nappireissulla lopulta 2. ulkoa. Jussi Kivijärvi yrittää kyydissä puolustaa kärkipaikkaa, eikä vastassa ole kovin montaa hyvää lähtijää.

B-ryhmän hevosista voi löytää hyvän parikaverin, jos esimerkiksi viime hetken informaatio tai lämmitykset tuovat kisaan uutta tietoa. Erityistä venymistä ei tarvita kenenkään osalta kärkisijaa ajatellen.

A) 7, 1 B) 6, 3, 5, 2, 4

Lähtö 2

5 JEROME DI QUATTRO kävi auton takana Bodenissa ylikierroksilla, joten laukka tuli heti kättelyssä. Ominaisuuksiltaan ruuna on vahva jässikkä, jolla on vielä paljon annettavaa raviradoilla tätä kovemmissakin tehtävissä. Ykkössijan pitää olla täysipainoisella suorituksella todella lähellä.

4 UNPLUGGED FACE on yksi illan parhaista kaksari-ideoista. Se ei saanut Ylivieskassa ihan niin tarkkaa reissua kuin tarvitsisi, ja siksi viimeiset 150 metristä saattoi jäädä vaisu kuva. Esitys oli kuitenkin lupaava, joten kisan alle saatuaan tamma pystyy 400 metrin kirillä ainakin kakkoseksi. Pääpainot suosikille, jonka lisäksi muitankin pareja voi ostaa.

2 QUANTUM OF DREAM pystyy parhaimmllaan ollessaan ottelemaan kaksarisijasta. 1 DUKE OF MINE oli yllättävän positiivinen viimeksi Oulussa. 3 JUSS TOOMA on ollut ihan asiallinen, mutta toki esimerkiksi voitto olisi superyllätys.

A) 5 B) 4, 2, 1, 3, 9, 7, 8, 6

Lähtö 3, Troikka

9 SWEETMAN on kulkenut Tarmo Liikamaan käsissä upeasti. Otteet ovat olleet kerta toisensa jälkeen sitkeitä. Ruuna on erityisesti vahva fysiikaltaan, joten juostava 2600 metrin matka sopii mainiosti. Kova pitää olla hevosen, joka kellistää tässä hevosen ulos voittomatsista.

11 HEY SALLY on onnistuessaan kova haastaja. Se aloitti kovalla tuloksella Iida Lantolta, mutta sitten tuli pari epäonnistumista. Oulussa juoksunkulku ei mennyt täysin sujuvasti, ja esitys oli jonkinverran sijoitusta parempi. Lähtö on ainakin paperilla suosikkia lukuunottamatta tosi sopiva.

4 MR DREDD erottuu B-ryhmän kärkjestä edulseen, sillä ruuna on tehnyt yllättävän hyviä suorituksia. Jos pelättyä laukkaa ei tule, niin ainakin troikkaan Mr Dredd pystyy nousemaan. Matkasta on myös sille etua. 3 WILDERST WONDER on nopea ja 2 HIP HOP AU VENT jaksaa mennä, mutta ne eivät ole suosikkien tasoa.

A) 9, 11 B) 4, 3, 2, 10, 1, 7, 6, 8, 5

Lähtö 4

7 MARKANTTI kiri 25. lokakuuta hienosti, ja myös välistartissaan se esitti vahvan lopetuksen kakkoseksi. Samanlaisena hevonen jatkaa todennäköisesti kaksarisijojen tiellä.

1 PRANKO ei ollut raiteillaan viimeksi, jonka vuoksi hevosen mahdollisuuksiin on hieman hankala suhtautua. Aikaisemmissa kisoissa Pranko on ollut kerta toisensa jälkeen loistava.

6 NIEMEN JULIUS on erittäin nopea, joten se voi napata kaksirijan, mikäli jompikumpi suosikeista epäonnistuu.

A) 7, 1 B) 6, 3, 5, 2, 4

Toto65-peli alkaa Rovaniemeltä lähdöstä viisi. Sen jälkeen juostaan vuorotellen kohteen Seinäjoen kanssa.

Lähtö 5, Toto65-1

5 TOP OF THE WORLD ei saanut Bodenissa 2. sisältä rintaman takaa kiritilaa. Hevonen tuli vahvasti juosten maaliin. Sen jälkeen se jäi 21. lokakuuta kertaalleen Bodenista pois, mutta mistään isommasta ei ollut kyse. Top Of The World on kilpailun suosikki, mutta ei kelpaa ihan varmaksi saakka.

2 STAY ALERT on edellisen tallikaveri, ja paperilla selvästi kovin haastaja. Se juoksi tuossa Bodenin 21. kisassa, josta Top Of The World jäi pois. Stay Alert tuli 4. ulkoa sitkeästi maaliin saakka, ja osoitti vireen olevan kohdillaan. Todennäköisesti saman tallin hevosista jommankumman juoksu onnistuu ja Stay Alert pystyy voittoon johtavan rinnaltakin.

3 ARMANI PRESS oli Ylivieskassa kahta kovaa vastaan asiallinen keulasta. Se ottaa tässä todennäköisesti ensimmäiset keulat ja voi olla, että Mika Jauhola myös päästelee kärkipaikalta. Tuskin ruunan annetaan hengähtää, ja siksi sijat kaksi-kolme ovat voittoa todennäköisemmät.

7 SHOTPROOF olisi ihan nappireissulla valmis haastamaan suosikkiparin, mutta ulkoradalta voi olla vaikea saada ihanteellista reissua kärjen tuntumassa. 4 CALLELA LEONARD kilpailee nousuvireessä ja se onkin tasaisen haastajaosaston huomioitava nimi.

A) 5, 2 B) 3, 7, 4, 1, 8, 6

Lähtö 6, Toto65-3

10 DIAMOND LORD kiri Oulussa 4. ulkoa viimeiset 700 metriä vahvasti 13,8-vauhtia. Kunto pitää, joten suosikkiasema on ansaittu. Kisassa on kaikki ainekset reippaalle kiihdytyksellä, jolloin takarivistä voi olla lopulta jopa enemmän hyötyä kuin haittaa.

2 MONTALES oli 2. sisältä samassa lähdössä varma kakkonen. Se yrittää tällä kertaa todennäköisesti aluksi keulajuoksua, ellei sitten Mika Jauholan siskontyttären 6 ARISTON pääse lataamaan kärkipaikalle. Se on onnistuessaan hurja peli, ja hevosella on selvästi tauluaan paremmat saumat ykköseksi. A-ryhmä on todella tasainen.

11 LILLAMAGGAN vaanii ylivauhtisessa kisassa yllätystä. 8 SHAKING DUDE nappasi Bodenissa 2. sisältä maksimisijan suuremmin loistamatta. Se jäi sitten muutamaa päivää myöhemmin Oulusta pois, joten sopivasta mailin matkasta huolimatta suoritukseen pitää suhtautua varauksella.

A) 10, 2, 6 B) 11, 8, 9, 4, 5, 1, 7, 3

Lähtö 7, Toto65-5

12 ASTERISQUE aloitti lupaavasti Bodenissa keulasta kakkossijalla. Oulussa se paransi otteitaan, sillä keulasta voiton vienyt Cover Prince oli vain liian hyvä. Asterisque oli toiselta radalta ilman vetoapua mainio, joten se on lähellä voittoa Rovaniemellä.

7 SAMARAS K.M.E. kiersi tauolta Oulussa alkumatkan ulkona. Lopun se tuli vielä mukavasti ja ruuna riittää pitkälle. Samoin vauhdikas 6 JETSTREAM RAPIDA, joka hakee edellisen tavoin kotiradallaan menestystä.

2 NEHEMIAH pääsi Bodenissa hakemaan keulat, josta se tekee ehdottomasti parhaat suorituksensa. Hieman ruuna laiskotteli lopussa, mutta kesti sentään kakkoseksi. Nehemiah saattaa Rovaniemen tasokkaassa lähdössä olla yliarvostettu.

3 B.G.EMMA jäi kisasta pois, ja kuuluu ravi-illan useiden arvoitusten joukkoon. Skellefteån kisassa vire ei auennut sen enempää.

A) 12 B) 7, 6, 2, 1, 9, 3, 4, 5, 11, 10, 8

Lähtö 8

3 KULTASEPPÄ on löytänyt itselleen täydellisesti istuvan sarjan, jonka lisäksi tuore hyvä suoritus keulan rinnalta Ylivieskassa nostaa osakkeita. Ruunalla on ollut tuoreimmissa kisoissa pientä taipumusta jäädä seurustelemaan kavereiden kanssa, mutta lähdötkin ovat olleet tasokkaita.

10 LEIJAN LIITO jyräsi Torniossa keulan rinnalta Toto75-voittoon, mutta sen jälkeen ruuna on pitänyt lähtöjen puutteen vuoksi taukoa. Voi olla, ettei suoritustaso ole siksi ihan samaa luokkaa. Kannattaa myös huomioida, että Tornion kisasta poiketen Kultaseppä pääsee nyt 40 metriä edempää matkaan.

9 NOMPPARILLA kiri Ylivieskassa rehdisti tasaiseen rintamaan mukaan. Pakin voltin vitonen ei ole mikään ihannepaikka, mutta samanlaisena Nompparilla kipuaa mukaan kärkistaistoon.

8 SUVIMYRSKY RAM oli myös Ylivieskassa mukana ja se tuli aivan hänniltä lopun kisan parasta vauhtia. Matka voi loppua tällä kertaa kesken, mutta kotiradan ruuna on kisan potentiaalinen pikkuyllättäjä. Myös rankingin seuraavat hevoset ottelevat onnistuessaan jopa voitosta ja ainakin troikkasijoista.

A) 3, 10 B) 9, 8, 1, 2, 5, 6, 11, 7, 4



Toto65-vihjesysteemit

Toto65-1: 5, 2 (3, 7)

Toto65-2: 8, 1, 5 (9, 12)

Toto65-3: 10, 2, 6 (11, 8)

Toto65-4: 2 + 6, 1, 3 (4, 8)

Toto65-5: 12 + 7, 6 (2, 1)

Toto65-6: 2, 4, 8, 7 (6, 1)

Pieni systeemi 72 riviä, hinta 7,20 euroa

Suuri systeemi 864 riviä, hinta 86,40 euroa


Päivän Duo

PD-1: 12, 7, 6 (Rovaniemi, lähtö 7)

PD-2: 2, 4, 8, 7 (Seinäjoki, lähtö 7)

Yhteensä 12 yhdistelmää


Troikka, lähtö 3 (Rovaniemi)

9, 11

9, 11, 4

9, 11, 4, 3, 2, 10, 1, 7, 6

Yhteensä 28 yhdistelmää


Troikka, lähtö 8 (Rovaniemi)

3 Kultaseppä

10, 9, 8, 1, 2, 5, 6

10, 9, 8, 1, 2, 5, 6, 11, 7

Yhteensä 56 yhdistelmää


Pelionnea! Rovaniemen Ravirata Oy / Lauri Jääskeläinen

Vihjeet maanantain 3.8. raveihin

Kuninkuusravien jälkeen Rovaniemelle!

Uusi raviviikko käynnistyy Mäntyvaarasta todella mielenkiintoisilla raveilla. Ensimmäisessä troikassa Enigma Sisu sekä Livi Magic saattaa olla luottamuksen arvoinen kaksikko. Toto5-pelin tukipilariksi on ehdolla Svartsjöfax, joka on osoittanut tuoreimmissa kisoissaan vahvaa virettä. Tervetuloa seuraamaan raviurheilua Suomen huipulta!

Lähtö 1

7 M.T.MISS MOLLY kärsi Torniossa radasta, jonka vuoksi sen laukan voi unohtaa. Kari Alapekkalan mukaan balanssi ei ollut liukkaaksi menneelle pinnalle sopiva, ja hyppy ei normaalisti ole iso riski tammalle. Pikamatkalla lähtöpaikka on Rovaniemellä ulkona, joten M.T.Miss Molly on korkeintaan niukka suosikki.

10 THE CHIEF OF ROME kangistui Torniossa lopussa. Mauri Jaara kokeilee nyt vauhdikkaan ruunan ohjaksi, ja suoritusta on lupa odottaa mielenkiinnolla. The Chief Of Rome pystyy kirimään kärkitaistoon.

9 STARO KUNG FU on vahva hevonen, mutta tauko arveluttaa. 1 ABSOLUT ARCTICA puolestaan on nopea. 5 QUICK RIGHT on alisuorittanut kykyihinsä nähden. Tasaisessa lähdössä jokaisella on saumansa.

12 HILLBILLY BRUCE teki Torniossa 2. ulkoa voittoisan 700 metrin kirin. Se tuli lopun raskaissa olosuhteissa hieman alle 17-vauhtia, ja nyt paikka on vielä pahempi. Siksi matkavauhti sanelee saumat nousta mukaan kärkitaistoon.

A – 7, 10 B – 9, 1, 5, 12, 6, 8, 2, 4 C – 11


Lähtö 2

7 REGENT ZET jäi Äimärautiolla kaikki voimat tallella pussiin johtavan taakse. Nyt sillä ajettaneen taas aktiivisemmin.

4 REMOTE CONTROL nousi Oulun montéssa kierroksen jälkeen keulan rinnalle, ja puristi 11,5-lopetuksessa väkisin ykköseksi ohi kärjessä juosseen Dreaming Bluesin.

1 CALLELA LEONARD oli Tornion kurassa hyvä, joten se on huomioitava peleissä. Sisärata voi kuitenkin koitua ongelmaksi, jos useampi vastustajista pääsee alussa edelle.

A – 4, 7 B – 1, 2, 3, 5 C – 8


Lähtö 3

3 EL SENOR DEO on montéssa mielenkiintoinen pelihevonen. Se laukkasi Torniossa kesken vauhdikkaan kirinsä 400 ennen maalia. Tuossa vaiheessa El Senor Deo oli kovalla pätkällä etenemässä sisäkautta kärkikuvioihin mukaan.

6 T.P.FROMADREAM oli edellä hyvä kakkonen. Se voisi nyt päästä paalun juoksuradalta kärkipaikalle, josta hevonen voitti Ylivieskassa. Juuri asetelmien vuoksi T.P.Fromadream nousee rankingin kärkeen.

8 BLUERAY SAVOY elää nopeudellaan. Lyhyellä kirillä kärken tuntumasta kärkisija on mahdollinen. 13 ONE MEMPHIS on juossut kovempia lähtöjä, mutta 40 metrin pakilta ei ole luvassa helppoa reittiä ykköseksi.

1 VIKING OLYMPIC ei tahdo onnistua täydellisesti. Torniossa 1. kaarteen laukka tuli häiriöstä, mutta ruuna hyppäsi vielä uudelleen taustalla loppukaarteessa. Vire ei välttämättä ole ihan huipussaan.

A – 6, 3, 8, 13 B – 5, 11, 4, 12, 2 C – 9, 1, 14, 7


Lähtö 4, Toto5-1

4 POULTER järjesti Oulussa superyllätyksen kirimällä 3. ulkoa ykköseksi. Mistään tuurivoitosta ei ollut kysymys, sillä ruuna tuli ulkoratoja pitkin viimeiset 700 metriä 11,4-kyytiä. Ei ole millään tavalla varmaa, toimivatko varuste- ja balanssimuutokset toista kertaa peräkkäin.

10 BOULDER LUCKY on tähän lähtöön kova tekijä. Edellisestä voitosta on pitkä tovi, ja ruuna palaa jälleen tauolta radoille. Edessä on hyvä lähtijä, joten Boulder Lucky on heti mahdollinen menestyjä.

12 ARMANI PRESS puolestaan järjesti shokkihoitoa kiertämällä ylivauhtisessa juoksussa koko porukan. Sen lähtöpaikka on pahin mahdollinen, ja voittoon nouseminen saattaa vaatia paljon apuja muilta.

7 WILLY FOG teki Torniossa kelpo juoksun, vaikka olosuhteet olivat myös sitä vastaan. Nyt pikamatkalla ruunalla on pakko yrittää ulkoa heti eteenpäin, ja vireensä puolesta Willy Fog pystyy voittamaan.

A – 4, 10, 12, 7 B – 3, 6, 8, 2, 9 C – 11, 5, 1


Lähtö 5, Toto5-2

6 SVARTSJÖFAX kilpailee vahvassa iskussa. Torniossa ori siirtyi 700 ennen maalia ulkoradoille, ja puristi väkevästi ykköseksi. Kirikierros sujui vaativissa olosuhteissa 29,1. Siitä voi pudottaa muutamia sekunteja pois, ja muutenkin kuiva keli sopisi paremmin. Svartsjöfax kohtaa monta tuttua nimeä, ja pystyy tasonsa pitäessään taas voittamaan.

2 VILKKAAN TUURI juoksi lauantaina Seinäjoella, ja tuo välistartti pitää tarkistaa. Edellisen kokemuksen perusteella tiheä starttaaminen sopii hyvin. 9 SJÖ KONGEN riittää tässä porukassa pitkälle, jos on edes hieman piristynyt paikanvaihdoksesta. Voi olla, että 40 metriä suosikkia kauempaa hevosella on mahdollisuus nousta taistoon vain kakkosrahoista.

A – 6 B – 2, 9, 3, 4, 7, 5, 8 C – 1


Lähtö 6, Toto5-3

12 ZOLA SOFT piti Skellefteåssa sitkeästi vauhtinsa kirihetkellä, ja jyräsi 50000 kruunun arvoiseen voittoon 4. ulkoa. Päätöskierroksen tamma tuli 12,8-vauhtia, joten Zola Soft voi Nordic Cupissa olla muita numeroa parempi.

4 OUTFIELD OZZY tosin on huippuiskussa, ja alla on totosija Einari Vidgrénin muistoajosta. Siksi haastaja on syytä nostaa tasaveroiseksi Zola Softin kanssa. Jonkun muun voitto olisi melkoinen yllätys, vaikka mukana on monta hyvää nousukasta.

A – 12, 4 B – 6, 3, 2, 9, 10, 5, 11 C – 8, 7, 1



Lähtö 7, Toto5-4, Troikka

3 ENIGMA SISU oli Torniossa sisäradalta asiallinen, ja nyt sillä yritetään todennäköisesti keulapaikalle. Takarivin lähtöpaikat ovat olleet vastaan, ja siinä mielessä hevosessa on pelillistä ideaa.

12 LIVI MAGIC on huippumielenkiintoinen. Stefan Buchtin toinen hevonen Faste Viking on ollut yllättävän hyvä, ja Livi Magic on miehen mukaan ollut treeneissä aivan asiallinen. Hän on maltillinen odotuksissaan, mutta uskoo silti realistisesti 1.14-tulokseen. Tamma on luokaltaan ilman muuta riittävä hevonen.

5 YPÄJÄ LAMBORGHINI ei 4. ulkoa Oulussa parantanut, mutta se tuli kuitenkin omaan tasoonsa nähden ihan hyvin 14,1/700m. Nyt tehtävä on helpompi, mutta todennäköisesti pelikannatus on riittävällä tasolla.

A – 3, 12, 5 B – 4, 7, 11, 2, 10, 8, 9, 1, 6



Lähtö 8, Toto5-5, PD-1

9 SHAMAANITAR tuli Vieremällä maalisuoralle saakka hyvin, mutta 100 jäljellä tamma heitti yrittämästä. Pikamatkalla lähempänä kotiaan Shamaanitar on huippuvaarallinen. Edessä on kuitenkin aavistuksen tasaiset kiihdyttäjät, joten takarivistä pikamatkalla tamman onnistumiseen tarvitaan myös tuuria.

5 LEIJAN LIITO on mukana voittotaistossa. Se pystyy tekemään itse juoksunsa, ja nyt voisi olla paikka päästä sujuvasti vapaalle radalle. Siitä ruuna vastaa hyvin ohitusta yrittäville.

4 PASSIN LIINU on muita nopeampi, mutta nuori tamma hakee vielä kovuutta loppumatkalle. Se ottaa ilman muuta aluksi keulat, mutta jatkossa myös hyvä selkä voi sopia eteen.

1 TARUN TUHKIMO suoriutui kunnialla Tornion maratonista, mutta juoksi meni hankalaksi. Sisäradalta tamma ei pysty taistelemaan parhaista juoksupaikoista.

A – 9, 5 B – 4, 1, 10, 6, 11, 3, 7, 8 C – 2


Lähtö 9, Troikka, PD-2

9 WRETCHED jää pois, mikä muuttaa myös lähdön pelillistä kattausta.

2 MUCHO MACHO MAN parantaa ja loistopaikalta se pystyy vaikka voittamaan. 3 BWT ALARM on pilannut laukkoihin, mutta kapasiteettinsa puolesta se on kisan parhaimmistoa. 8 TRUE LANCE yllätti 2. sisältä. Nyt pikamatkalle asetelmat ovat kovin erilaiset, ja ruunaa saatetaan pelata liikaa.

A – 2, 3 B – 8, 10, 1, 4, 5, 12 C – 7, 11


Lähtö 10

5 RIKSUN TÄHTI puristi Kajaanissa 2. ulkoa vahvasti kakkoseksi, ja tuli kirikierroksen 29,1. Vauhdikas tamma saa nyt 40 metriä etua ennakkoon kovimpaan vastustajaan, joten suosikin pullat ovat hyvin uunissa.

9 VILAHUS lähtee verkkaisesti, joten se voi jäädä paljon lisää alussa. Ori pystyy kuitenkin nousemaan kärkitaistoon, koska vire on rautaa ja Vilahus on jaksanut aina rehdisti perille saakka.

7 VIRIN KARPAASI on koko uransa taistellut epävarmuutta vastaan, ja laukka on turhan usein hidastanut menoa. Paperilla se on ilman muuta yksi kolmesta kovimmasta, ja ravin maistuessa yhdistelmä 5-7 voi hyvinkin toteutua.

A – 5 B – 7, 9 C – 3, 8, 2, 4, 1, 6




Toto5-vihjesysteemit

Toto5-1: 4, 10, 12, 7 + 3, 6, 8, 2, 9 (11, 5)

Toto5-2: 6 Svartsjöfax (2, 9)

Toto5-3: 12, 4 (6, 3)

Toto5-4: 3, 12 + 5 (4, 7)

Toto5-5: 9, 5, 4, 1 + 10, 6, 11, 3 (7, 8)

Pieni systeemi 64 riviä, hinta 6,40 euroa
Suuri systeemi 432 riviä, hinta 43,20 euroa


Troikka, lähtö 7

3, 12
3, 12, 5, 4, 7, 11
3, 12, 5, 4, 7, 11, 2, 10, 8, 9, 1

Yhteensä 90 yhdistelmää


Troikka, lähtö 9

2, 3
2, 3, 8, 10, 1, 4, 5, 12
2, 3, 8, 10, 1, 4, 5, 12

Yhteensä 102 yhdistelmää